Kannanotto Kultadivisioonaan
Kouvolan T76-kierroksen pankki on odotetusti Costello, mutta Ravinetin vihjeessä saalistetaan isompaa kalaa Costello varmistamalla ja näkemysvarman voimin.
Edellisvuosina Kouvolan maaliskuisella kierroksella on nähty extreme-kelejä, mutta tänä vuonna mennään radan perjantaisen tiedotteen mukaan jääpolanteisella talviradalla.
12 Costello (T76-5): Viime lauantaina tuli pitkästä aikaa tappio, kun Costello laukkasi hurjassa kirikamppailussa Polaraa vastaan. Pelaajat eivät ole ylireagoineet epäonnistumiseen kuten ei toki tarvitsekaan, sillä peliosuus huitelee jälleen reippaasti päälle 80 prosentin lukemissa. Ilman harha-askeleita Costello vyöryy jälleen voitto-otteluun.
Vastustajia ei voi kuitenkaan väheksyä, ja niistä ehdottomasti kiinnostavin on 9 Diktaattori. Viime lauantaina voittosummansa yli 400 000 euron nostanut ikinuori ruuna kiri viimeisen puolikkaan 20,5-kyytiä ja oli jälleen kerran hyvä. Noissa vauhdeissa ei vain ole yksinkertaisia kuroa metrejä umpeen, kun edellä painelevat Costello ja Polara. Diktaattori on ollut ties kuinkaan pitkään mainio ja Costellonkaan juoksun ei parane mennä kovin pieleen, kun haastaja pystyy jo oikeasti haastamaan - ehkä jopa voittamaan? Ei todennäköisintä, mutta aivan mahdollista.
6 Twigs Voici (T76-7): Päivän herkkupala on päätöskohteena ajettava kultadivari, johon otetaan myös pelillistä näkemystä. Suosikiksi on pelattu takarivin kirikanuuna 10 Regent Zet ja tauolta tuleva 4 Next Direction kerää myös odotetusti paljon peliä. Ravinetin ideavarmana toimii kuitenkin terästamma Twigs Voici, joka pääsee todennäköisesti mielipaikalleen keulaan. Twigs Voicin olemus on ollut lamakauden jälkeen taas kahdessa viime startissa kohdallaan: ensin se jäi hyvävoimaisena pussiin ja kiri viime lauantaina viimeiset 700 metriä alle kymppiä ja punnersi vahvasti kakkoseksi Bosses Lilyn jälkeen.
Kun Ari Moilanen kannustaa Twigs Voicin piikkipaikalle, muut saavat venyä huippusuoritukseen sen ohittaakseen. Toki Twigs Voici ei esiinny vanhemmiten aivan stabiilisti, mutta kahdessa viime kisassa suoritustaso on ollut kohdallaan. Kolmossuosikkina se on hyvä varmayritys.
1 Chrome (T76-3) ja 6 Dillon Ride (T76-1): Varsinaiseen ohipeliin ei ole tarvetta, mutta molempien selvän suosikkiaseman voi kyseenalaistaa. Dillon Ride aloittaa nyt divisioonaa ylempänä ja keulaan ei liene tällä kertaa asiaa, kun sisäradalta lähtee 1 Al E.Gador Zet. Kaksikon välinen ero peliosuudessa on turhan iso Dillon Riden eduksi, ja vahvassa iskussa on myös 3 Nelilyn North Wind.
Tammalähdön suosikki Chrome on petrannut merkittävästi otteitaan uusista käsistä ja on napannut kaksi voittoa hyvällä tyylillä, mutta sopivista lähdöistä. Perusmatkan hevosten osalta tehtävä on edelleen sopiva, mutta 40 metriä taaempaa lähtevät 13 Like You ja 15 Blackened ovat vielä eri kaliiperin hevosia.
4 Tänttärä & 2 Moido (T76-4): Kuudentoista hevosen suomenhevosvoltissa haiskahtaa laukkojen ja yllätysten mahdollisuus. Perusmatkan kaksikko on jäämässä varsin vähälle huomiolle peleissä. Viimeksi jo tähtiajan painellut Tänttärä petraa kaiken aikaa, ja Moido taas on näyttänyt kyntensä laukattomissa starteissa. Hyppy on toki ollut herkässä, mutta tällä kertaa ajava Esa Holopainen on onnistunut ruunan kanssa parhaiten, mitä tulee ravilla pääsemiseen.
8 Cape's Caroline (T76-3): Tammalähdöissä on saatu ennenkin yllätysvoittajia kärjen takaa sisäradalta, ja Cape's Caroline voisi olla tällainen tapaus. Se on asiallinen menijä tähän sakkiin ja kelpo vireessä, vaikka tulosrivi onkin heikentynyt. Viime kerralla se virui vetämättömissä selissä, minkä myötä sijoitus jäi heikoksi.
T76-1: 3,6,1,11 (5,8)
T76-2: 3,1 (6,10)
T76-3: 13,1,15,8 (2,3)
T76-4: 14,4,15,13,8,2 (1,5)
T76-5: 12,9 (3,8)
T76-6: 1 Celebrity Lane (8,9)
T76-7: 6 Twigs Voici (10,4)
384 riviä - 19,20 euroa
T76-1: 3,6,1,11 (5,8)
T76-2: 3,1,6,10 (9,4)
T76-3: 13,1,15,8 (2,3)
T76-4: 14,4,15,13,8,2,1,5 (3,7)
T76-5: 12,9 (3,8)
T76-6: 1,8 (9,2)
T76-7: 6 Twigs Voici (10,4)
2048 riviä - 102,40 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



