Connemara Goldilocks Lassie valloitti brittituomarin: "Tiedätkö, kuinka hieno poni sinulla on?"
Connemara on haastava kasvatettava. Rodun yksilöt oppivat nopeasti, mutta kehittyvät fyysisesti hitaasti. Omistajan liika innostus voi pilata hyvän hevosen, sanoo Annikka Hägglund.
Goldilocks Lassien kasvattaja Annikka Hägglund on menestynyt aiemminkin poninäyttelyissä. Koko kansallisen poninäyttelyn ykkönen laadukasta kotimaista kasvatusta ja tuontiponeja vastaan oli kuitenkin "shokkiyllätys". Kuva: Satu PitkänenPyhtääläinen connemara-ponien kasvattaja Annika Hägglund koettaa toipua sunnuntain shokista. "Oli täydellinen yllätysmenestys", hän toteaa puhelimessa.
"Madde on palkittu vuosittain Hippoksen jalostusarvostelussa ensimmäisellä palkinnolla. Toki tiesin, että se on hyvä oman rotunsa edustaja mutta että se pärjäsi muita vastaan, kun mukana oli hienoja kotimaisia kasvatteja ja myös tuontihevosia, se yllätti."
Hägglundin kasvatti Goldilocks Lassie eli kutsumanimeltään Madde valittiin ensin lauantaina Ypäjällä Kansallisen ponininäyttelyn parhaaksi nuoreksi poniksi. Eilen se vei koko potin: 3-vuotias tamma voitti ensin rotunsa parhaan arvon ja sitten koko näyttelyn parhaan ponin, supreme champion -tittelin.
Hägglund on tottunut näyttelyosallistuja. Voittoisan tamman isä, Golddigger Laddie, on kasvateista ensimmäinen. Se on nyt 25-vuotias eikä enää jatka astumista.
Kansallisessa poninäyttelyssäkin Hägglund on menestynyt aiemmin. Vuonna 2012 tuli niin ikään koko näyttelyn voitto, Coneridge Kathleen -tammalla.
Kansainvälisen tason brittituomari Malcolm Fry, joka arvosteli connemaran lisäksi newforest-ponit, oli Maddeen hyvin ihastunut.
"Hän painotti, että minulla on ainutlaatuinen tamma, joka pärjäisi myös kansainvälisissä kehissä. Tiedätkö, kuinka hieno poni sinulla on, hän kysyi", Hägglund kertoo iloisena.
Kasvattaja-omistaja arvioi, että voiton avain oli tamman esiintyminen. "Se on herkkä hevonen. Vaikka sitä vähän pelotti tilanne, se silmin nähden nautti siitä. Väsymys ei näkynyt kehässä, vaikka meillä oli pitkä päivä sekä lauantaina että sunnuntaina."
Kansallisessa poninäyttelyssä tapahtuman vaatimukset ovat erilaiset kuin Hippoksen jalostusarvostelussa, joka painottuu ponien rakenteeseen ja jalostuksellisiin edellytyksiin.
Ennen Ypäjää Madden kanssa harjoiteltiin kehässä tarvittavia asioita: "Tärkeintä on, että poni lähtee ravi-käskystä heti liikkeelle. Lisäksi sen pitää tietää kääntyä pienellä käsimerkillä", Annikka Hägglund kuvaa.
3-vuotias connemara on nuori. Haasteellisinta on poseerauksessa tarvittava paikallaan olo. "Kun se virittyy `liikkumismuudiin´, niin seisominen on vähän vaikeaa", Hägglund toteaa hymyillen.
Hägglundin St Ruka Pony Ranch -tallissa Pyhtään kirkonkylässä on viisi connemaraa. Varsoja on tehty harvakseltaan. Suurin osa niistä on Annika Hägglundin kasvatteja, osassa Nina-sisar on ollut mukana.
"Muutamia niistä on myyty. Olen lisäksi kilpaillut aluetasolla sekä koulu- että esteratsastuksessa, ja lännenratsastustakin olen kokeillut."
Madden 7-vuotias veli täysin samasta yhdistelmästä on myös palkittu connemaranäyttelyn parhaana.
Emä on Ranskasta tuotu Sparrow Melody. Hägglund aikoo vielä varsottaa sen, vaikka samaa isäoria ei voikaan enää käyttää.
"Uskon, että emätamma pystyy näyttämään hienoja jälkeläisiä myös muiden oriiden kanssa."
Madde on käynyt kuukauden sisäänratsastusopit ammattilaisen ohjauksessa keväällä. "Syksyllä sitten lähdetään viemään ratsastuskoulutusta varovasti eteenpäin."
Connemaran kasvatuksessa on Annika Hägglundin mukaan haasteensa. Rodun yksilöt kehittyvät erittäin hitaasti, mutta ovat hyvin nopeita oppimaan. "Sitä lähtee helposti viemään nuorta hevosta nopeammin eteenpäin kuin mihin se on fyysisesti valmis."
Esteet ovat connemarojen luontaisin laji. "Jos pieni ratsastaja löytyy, niin uskon, että Maddella on mahdollisuuksia myös kilparatsuksi."
Rotu on kuitenkin monipuolinen. Niitä käytetään ratsastuksen lisäksi myös ajoponeina.
Kansallisen poninäyttelyn pääpalkinnoista kaikki paitsi yksi menivät kotimaisille kasvateille.
Kakkoseksi eli reserve supreme championiksi valittiin kouvolalaisen Mirva Kinnusen kasvattama ja omistama shetlanninponitamma Sammalisen Klarissa. Paras veteraaniponi oli 19-vuotias ratsuponitamma Alhon Anna. Sen on kasvattanut lohjalainen Maarit Kurki ja omistaa Helinä Pohjola.
Paras maitovarsa oli Welsh C-sektion tammavarsa Flowzone Inka, jonka on kasvattanut ja omistaa Juha Passi Sastamalasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

