SM-finalisti kuulutettiin aiheetta hylätyksi - "Ennakkotapaus"
Malin Kullbergin ratsastama Erika Kultamaa kuulutettiin vahingossa hylätyksi monten SM-finaalissa. Arkistokuva. Kuva: Anu LeppänenROVANIEMI. Kuninkuusravilauantaina ajetussa monten Suomen mestaruudessa nähtiin harvinainen tapahtumaketju.
Lähtösuoralla laukannut Erika Kultamaa kuulutettiin noin 900 metriä ennen maalia hylätyksi, mutta todellisuudessa tamman laukka ei ylittänyt hylkäyksen rajaa. Ykkösnumerolla kilpailleen Erika Kultamaan laukka pysyi sallituissa rajoissa, kun taas numerolla yhdeksän kilpailleen Hiskin Muiston laukka meni hylkäykseen.
Ravien valvoja Tuomo Ylisaari kertoo Ravinetille, että kyseessä oli inhimillinen kuuluttajan virhe.
"Tuomaristo sanoi kuuluttajalle täysin oikein, että numero yhdeksän hylätään", Ylisaari selvittää. "Valitettavasti hän kuuli sen väärin, kuulutti myös ykkösen hylätyksi ja korjasi siihen perään. Hänellä jäi kuitenkin korjaan-sana sanomatta. Valitettava yhden sanan puuttuminen."
Kun Erika Kultamaa kuulutettiin hylätyksi, ratsastaja Malin Kullberg käänsi viimeisellä takasuoralla hevosen takaisin tallialueelle. Sen myötä tamman lopputulokseksi merkittiin keskeytys.
"Kollektiivinen vastuu on raviradalla ja tässä on hevosenomistajan ja raviradan välinen neuvottelu vielä kesken. Keskustellaan, miten asia voidaan mahdollisesti korvata omistajalle. En ota tässä vaiheessa kantaa mahdolliseen korvaukseen, koska prosessi on kesken", Tuomo Ylisaari kommentoi.
Ravikilpailusäännöissä on pykälä korvauksesta järjestäjän virheestä, mutta sääntö viittaa lähinnä ilmoittamisvaiheessa käyneeseen virheeseen: " Jos hevosen ilmoittamisprosessissa tapahtuu järjestäjän toimesta virhe, joka estää kyseisen hevosen sääntöjen mukaisen osallistumisen, on järjestäjän hakemuksesta suoritettava kyseisen hevosen omistajalle tai haltijalle korvaus, joka pääsääntöisesti on asianomaisen sarjan neljännen palkinnon suuruinen, kuitenkin enintään tuhat euroa, mikäli erityiset seikat eivät puolla tätäkin suurempaa korvausta."
Erika Kultamaan valmentaja Nora Palonen toivoo korvaukseksi säännöissä olevaa neljättä palkintoa, joka monten SM-finaalin tapauksessa on tuhat euroa.
"Pettyneitä ollaan eikä asiaa saa enää takaisin, mutta kun pitkä matka ollaan tultu ja näin kävi, jonkinlainen korvaus pitäisi mielestäni saada", Nora Palonen sanoo. "Totta kai se on ihan inhimillistä, mutta tämän luokan kisassa tällaista ei pitäisi tapahtua. Tulevaisuudenkin kannalta kannattaa miettiä, pitäisikö säännöissä olla jokin kohta tämän tyyppiseen tapaukseen. Ennakkotapaus."
Kuninkuusravilauantain ponilähdössä oli dramatiikkaa loppusuoralle tultaessa. Kärkiponi Maari Jii kampesi selvästä johtoasemasta voimakkaasti ulkoradoille kohdassa, jossa lähellä rataa on äänentoistolaitteita. Maari Jii hylättin edistävästä laukasta.
"Hyvin todennäköisesti kyse oli siitä, että poni pelkäsi voimakkaita kuulutusääniä ja niihin tehtiin korjaavia toimeenpiteitä. Bassoäänet eivät sen jälkeen kuuluneet niin äänekkäästi. Kaiuttimien siirtokin oli mahdollinen vaihtoehto, mutta äänten säädöillä päästiin kohtalaiseen lopputulokseen", Tuomo Ylisaari selvittää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

