Ruotsin Toto75-karonkka: Stjärnblomster päätti kilpauransa tammojen Ruotsin mestaruuteen
Naapurimaassa ravattiin Hagmyrenissä. Toto75-kierros starttasi kylmäveritammojen Ruotsin mestaruudella.
Kilpauransa päättävä Stjärnblomster on nähty neljä kertaa myös Suomessa. Niistä kolme kilpailua päättyi voittoon. Kuva: Terhi Piispa-Helisten1. Stjärnblomster
Kylmäveritammojen Ruotsin mestaruudessa oli etukäteen selvät sävelet. Sitä se oli myös jälkikäteen, kun jättisuosikkina startannut Stjärnblomster lähti reippaasti liikkeelle, eteni keulapaikalle, ja hallitsi siitä suvereeniin tapaan lähtöä perille saakka. Kymmenenvuotias tamma kilpaili uransa viimeisen kilpailun, sillä se on kantavana. Per Linderoth vastasi ohjastustehtävästä. Jan-Olov Persson on hevosen valmentaja. Stall Rabatt omistaa tamman.
2. Kingen Mearas
Pronssidivisioonassa juhlittiin kakkossuosikkia. Tasoitusajona kilpailu lähtö eteni suoraviivaisesti voittajan osalta. Juoksuradalta startannut Kingen Mearas oli alussa nopea ja se eteni kolmannen radan kautta ensimmäisessä kaarteessa vetotöihin. Suosikki Olly Håleryd eteni kolmannen radan kautta johtavan ulkopuolelle, mistä se teki parhaansa, mutta ei saanut kuitenkaan otetta hienosta keulavoittajasta. Nelivuotiaan ruunan ohjissa nähtiin hevosen valmentaja Daniel Wäjersten. Kjell Johansson omistaa hevosen.
3. Global Badman
Daniel Wäjerstenin iltapäivä 75-lähtöjen osalta oli tälläkin viikolla hieno. Mies ohjasti valmennettavillan kolme Toto75-voittoa. Niistä toinen tuli kultadivisioonassa Global Badmanin kanssa. Nelosradalta startannut valjakko pääsi hyvin liikkeelle torjuen ulkopuolelta startanneet hevoset. Tie vei keulapaikalle saakka, mistä seitsemänvuotias ori hallitsi helppoon tyyliin voittaen lähdön kakkossuosikkina. Travtränare Wäjersten AB omistaa hevosen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




