Salon talliratkaisu tarjoaa ulkoilmaaja paljon liikuntaa
Freddie Ale
odottaa lenkille lähtöä.
Treeniohjelma
kirjataan tarkasti
seinällä olevaan tauluun.
IITTI
Ravivalmentaja Matias Salo yhdistää tallissaan mahdollisuudet hevosten lajinmukaiseen käyttäytymiseen ja käytännöllisyyden kilpahevosten valmentamisessa.
Hän on itse suunnitellut vuonna 2007 Iitin Kausalaan valmistuneen tallirakennuksensa.
Matias Salo viihtyi raveissa jo pikkupoikana ja innostui lajista. Kokemusta ja oppia karttui talleilla työskennellessä, 1990-luvulla myös ulkomailla.
”Oli ihan oma ajatukseni tallia suunnitellessa, että hevosten pitää pystyä asumaan ulkoilmassa mahdollisimman paljon.”
”Hevosten pitää myös pystyä liikkumaan vapaasti niin paljon kuin ne haluavat”, Salo kertoo filosofiastaan.
”Samankaltaisia talleja on kai ollut jossain aiemminkin, mutta itse en ole niitä nähnyt.”
Salon yhdentoista hevosen tallissa on vesikiertoinen lattialämmitys sisäkäytävällä. Tallin karsinat sen sijaan ovat pääsääntöisesti kylmiä.
”Jokaisesta karsinasta on ovi suoraan ulos. Normaalisti ovet ulos ovat auki ja karsinasta sisälle tallikäytävälle johtavat umpinaiset ovet kiinni. Jokaisen karsinan yhteydessä on reilun kokoinen tarha. Tarhat ovat vierekkäin niin, että lajitoverit ovat lähietäisyydellä”, Salo kertoo.
Kun hevosella ajetaan, tai on muu syy ottaa se sisälle, pannaan karsinan ulko-ovi kiinni ja sisäoven yläluukku auki. Karsina lämpenee, ja ilmanvaihtojärjestelmä pakottaa karsinaan raitista ilmaa.
Huono ilma poistuu oven luukun kautta ja kulkeutuu tallin pesupaikalle, jossa on ilmanpoisto.
Järjestelmässä on lämmöntalteenotto.
Hevosen hiottua treenissä se jätetään sisälle karsinaan kuivattelemaan.
Kun se on kuiva, karsinan sisäoven luukku suljetaan ja ulko-ovi avataan, ja loimitettu hevonen siirtyy jälleen omaan yksityiseen pihattoonsa.
2000-luvun alkupuolella Salolla oli jatkuvasti valmennuksessaan kolmesta neljään hevosta vuokratuilla karsinapaikoilla. ”Koko ajan oli mielessä oma, mieleinen talli, jossa voisi pyörittää sopivan kokoista toimintaa. Vuonna 2002 ostettiin tämä paikka. Se oli pelkkää kantoa ja kaadettua metsää.”
”Kaivinkoneet ovat käyneet eräänkin kerran tässä pyörähtämässä, ennen kuin paikasta tuli tämän näköinen”, naurahtaa Salo.
Talon valmistumisen jälkeen vedettiin pari vuotta henkeä, ennen kuin talli ja harjoitusradat rakennettiin. Nykyisin tallissa on Salon perheen lisäksi töitä yhdelle palkatulle työntekijälle.
”Paikat on suunniteltu ja rakennettu kilpahevosten valmentamiseksi. Ei ole ollut tarkoitus alkaa opettaa varsoja. Joskus on ollut joku 3-vuotias hevonen, mutta sen pitää jo pystyä kilpahevosen vauhteihin, jotta se sopii tähän treenikonseptiin.”
”Meillä on rakennettu tietty systeemi, ja sillä mennään pääsääntöisesti. Nuorten hevosten valmentaminen on erilaista ja se voisi sotkea joko järjestelmän.”
Salo Stablen valmennettavista yhdeksän on ruunia ja kaksi oreja. Suurin osa hevosista on kimppatallien omistuksessa. Hevoset tulevat Salolle valmiina kilpahevosina.
Joskus jokin omistajaporukka saattaa olla kiinnostunut hankkimaan uuden hevosen, ja verkot heitetään vesille Suomessa tai Ruotsissa. Jos Salo saa silmiinsä riittävän kiinnostavan hevosen, hän ottaa puhelimen kouraansa ja etsii sille kiinnostuneet ostajat. Hevosia tarjotaan myös suoraan valmennukseen.
”On meillä joskus ollut tammojakin, mutta en oikein tullut niiden kanssa juttuun. Joskus varmaan alkoi lenkillä pänniä jonkun tamman kanssa”, Salo muistelee.
Tammojen puuttuminen on kuitenkin hyväksi tallin kahdelle orille ja yhdeksälle ruunalle. Koska tarhat ovat lähekkäin, on hyvä, ettei joukossa ole kiimaisia tammoja sekoittamassa orien päitä.
”Yleensä nämä ruunat tulevat hyvin toimeen keskenään, ja ne voisivat vaikka ulkoillakin yhdessä. Ne eivät vain osaisi mennä takaisin omiin karsinoihinsa. Ja tietenkin jos joku potku jalkaan osuisi, niin se olisi varmasti päivää ennen vuoden pääkilpailua”, Salo toteaa.
SATU PITKÄNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
Siirry pääsisältöönSiirry hakuunSiirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
