Ponikunkkareissa kisataan viikonloppuna myös kepparicupissa
Yli 70 ravinuorta ajaa ponikunkkarien lähdöissä Sorsasalon radalla Kuopiossa.
Viime vuoden poniruhtinattareksi ylsi Moona Espon omistama ja ohjastama Amazon. Kaksikko puolustaa titteliä Sorsasalossa. Kuva: Suomen Hippos / Helena Hyvämäki-MäenpääPoniraveissa kilpaileville on edessä vuoden kohokohta, kun viikonloppuna Kuopion Sorsasalossa ratkotaan ponikuninkuudet niin A- kuin B-ponien kesken.
Tapahtumana ponikuninkaallisia on rakennettu tarjoamaan lapsille mahdollisuus tutustua poneihin ja hevosurheiluun. Tänä vuonna Sorsasalossa on aiempaakin enemmän panostettu keppihevosteluun oheisohjelmana.
"Keppariope vetää kaikki kisat. Huipentumana on oma kepparicupin finaali", kertoo Heini Korhonen Kuopion raviradan ravinuorista.
Laukaan ja Kuopion hevosklinikka on myös hyvin ajan hermolla. Se pitää paikan päällä "keppariklinikkaa".
Korhonen kiittää alueen aktiivisia hevosihmisiä ja yrittäjiä. "He ovat lähteneet mukaan tekemää tapahtumaa tuomalla paikalle hevosia ja muita eläimiä. Lisäksi tosimiesten konepihalle saadaan koneita paikallisilta yrittäjiltä."
Omaa ravien järjestelyporukkaa ja muita talkoolaisia on häärinyt päivittäin järjestelyissä 10–15 henkeä. Eniten töitä on Korhosen mukaan ollut ravitorin rakenteiden teossa ja eläinten aitauksissa.
"(Jyväskylän) Killerillä oli viime vuonna noin 4000 henkeä. Sitä samaa tavoitellaan. Ulkotapahtuma on hyvin säästä kiinni, mutta toistaiseksi ennusteet näyttävät ihan hyviltä", Korhonen sanoo.
Ihan pienestä urheilutapahtumasta ei ole kysymys. Molempina päivinä ravataan täydet kymmenen lähtöä, mikä tarkoittaa, että ohjastajia nähdään päivää kohden radalla yli 70 ja poneja vielä enemmän. Ravit alkavat kello 12.
Ponikuningas ja -kuningatar valitaan A-kategorian shetlanninponeista. Isommat, B-luokan ponit, joista useimmat ovat russeja, kisaavat Poniruhtinaan ja -ruhtinattaren tittelistä.
Suomenhevosten kuninkuuskisasta poiketaan sen verran, että oriiden lisäksi myös ruunilla on osallistumisoikeus. Voittajat ratkotaan kahden osamatkan yhteisajan perusteella: lauantaina ravataan maili ja sunnuntaina 2 100 metriä.
Ensimmäiset ponikuninkaalliset kruunattiin Turussa vuonna 2005.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

