Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • I'm Just A Sund meni mykistävästi 10,9

    I'm Just A Sund muistetaan etenkin viime syksyn soolojuoksusta ja voittoajasta 10,9a.
    I'm Just A Sund muistetaan etenkin viime syksyn soolojuoksusta ja voittoajasta 10,9a. Kuva: Anu Leppänen

    VERMO. I'm Just A Sund oli jo Ruotsissa vinha menijä, mutta Suomeen Kaisa Toivosen talliin siirryttyään se vasta on iskenyt tajuntaan. Keskiviikkoillan 10,9 ei jättänyt enää paljoa epäselväksi. Lopussa Mika Forssin jälkipelejä videolla.

    Syyskolealla Vermossa ravatuksi tuo aika on omaa luokkaansa. Ruotsalaisruuna meni jo kierroksen 10,5-tahtia varsin rennolla tyylillä, eikä vauhti siis tuosta juurikaan hiipunut, vaikka vastustajia ei enää ollut lähituntumassa kiriapua antamassa.  Jukka Torvinen sai loppumetreillä keskittyä lähinnä vaikutelman viimeistelyyn. Tulos oli uusi ennätys, ja menosta jäi sellainen tunne, ettei kaikkea ole vielä nähty.

    Taustalla  Camiel Kievitshof sai venyttää pitääkseen Vermon kakkosputken hengissä - välistartissa Mikkelissä tuli tosin heikompi sijoitus. Uhkaksi kakkossijan suhteen nousi kolmantena sisärataa taivaltanut  Sacramento S, jolla oli myös Vermon kakkonen alla.

    I'm Just A Sundille voitto oli kolmas perättäinen. Sitä edeltäneissä kahdessa Suomen kisassaan ruuna oli kolmas, mutta kiri lupaavasti jo niissä. Voittojen joukossa on suurkilpailuvoittokin, kun edellisessä juoksussaan I'm Just A Sund karkasi vastaavalla tavalla keulasta Turun L.Fabritius Memorialin ylivoimavoittoon.

    "Huhhuh, melkoinen ase ollaan saatu tästä I'm Just A Sundista", Kaisa Toivonen huokaili.

    "Se ei ole ihan helppo hevonen, kuten Turussakin nähtiin. Ruuna törmäsi siellä lähtöauton siivekkeeseen ja satutti hampaansa. Välillä treenasimme siksi vain selästä ja niin sanotulla hackamore-kuolaimella, jossa ei ole rautaa suussa ollenkaan. Muutenkin suuta on hoidettu, ja hyvään suuntaan ollaan siinä menossa ainakin minun nähdäkseni, vaikka toki hevonen oli vireä edelleen."

    Luulen, ettei sitä olisi Ruotsista laatutallistaan olisi saanut ostaa ollenkaan, ellei sillä olisi ollut näitä vaikeuksia.

    Daniel Redéniltä Suomen taivaalle siirtyneen komeetan kilpailusuunnitelma kiinnostaa tietenkin - ei vähiten vastustajia.

    "Porin kuun lopun finaalikierros on kiikarissa seuraavaksi. Tässä ei enää luultavasti kilpailla loppuvuoden aikana kovin paljoa, mutta tähtäimessä olisi vielä Ruotsin 75 Eskilstunassa 11.11. Ja tietysti sitten finaali, jos sellaiseen päästään."

    I'm Just A Sundin taustajoukkuetta vasemmalta hoitaja Johanna Krakau, omistajatalli Totochampions Stablen edustaja Anna Mäenpää ja valmentaja Kaisa Toivonen.
    I'm Just A Sundin taustajoukkuetta vasemmalta hoitaja Johanna Krakau, omistajatalli Totochampions Stablen edustaja Anna Mäenpää ja valmentaja Kaisa Toivonen. Kuva: Anu Leppänen

    Naisvalmentajat olivat Vermossa isoissa rooleissa, sillä seraava T64-kohde meni  Anne Kankaan suojatin  MAS Aristocatin nimiin jännittävän loppusuoran taiston jälkeen.  Tapio Perttusen ohjastama keulahevonen näytti hallitsevan tilannetta, mutta  Ilkka Korven kannustama  Andree tykitti vielä tuntumaan. Muut jäivät kauas. Perttusen jännin hetki oli jo ennen lähtöä.

    "Ihan höpöhöpö-tilanne", harmitteli Perttunen.

    "Kävelyttäessämme hevosia ennen lähtöä vastassa olleen  Confident Chipin kanssa kärrymme menivät yhteen, ja kun kiskaisimme ne erilleen, kaverin pyörä hajosi. Onneksi se ei MAS Aristocratia hermostuttanut, eikä pyöränvaihdosta seurannut odottelukaan. Tämä tamma taitaakin olla ihan oikea kilpahevonen. Se on sopivasti tiukkaluontoinen ja menee hyvällä asenteella. Uran alku lupaa ainakin paljon."

    MAS Aristocratilla oli ruutia vastata lujaa kirineelle Andreelle.
    MAS Aristocratilla oli ruutia vastata lujaa kirineelle Andreelle. Kuva: Anu Leppänen

    Loppuilta oli forssalaisvalmentaja  Tapio Mäki-Tulokkaan ja ohjastaja Mika Forssin juhlaa. Ensin joukkueen "tuore värväys",  Markku Niemiseltä suurimman osan rahoistaan juossut  Star Martini,  suorastaan lensi ykköseksi Voimaliigassa. Sitten jääkiekkomies  Tero Lehterän omistama ja kasvattama  Die Kaiserin piti keulasta kovan taistelun jälkeen.  Ranch Pop Up kiersi alle puolivälissä vauhdilla rinnalle ja hiillosti. Kärkikaksikko kesti ihailtavasti, sillä muut jäivät vauhtileikittelystä huolimatta selvästi. Mäki-Tulokas-Forss-kombon puhdas hattutemppu täydentyi niin ikään keulasta hallineella  Indianapoliksella, joka on valmentaja oma hevonen ja osittain oma kasvattikin. Ajokiellosta palanneelle Forssille tolppa oli puolestaan jo illan neljäs. Tämä tapahtui 65-kohteiden ulkopuolella. Illan 65-kierros oli niin suosikkipitoinen, että ensi keskiviikolle saadaan jackpot.

    Star Martini on taas Vermon luottohevonen.
    Star Martini on taas Vermon luottohevonen. Kuva: Anu Leppänen
    Tero Lehterän omistama Die Kaiserin vastasi varmasti sinnikkäästi ohi pyrkineelle Iikka Nurmosen kannustamalle Hannu Isotalon suojatille Ranch Pop Up.Isota
    Tero Lehterän omistama Die Kaiserin vastasi varmasti sinnikkäästi ohi pyrkineelle Iikka Nurmosen kannustamalle Hannu Isotalon suojatille Ranch Pop Up.Isota Kuva: Anu Leppänen

    Lopuksi Forssin kommentteja illalta ja edellisillan perutuista Teivon raveista videolla:

    https://www.youtube.com/watch?v=iM8dANmDYZo