
I.P. Sankari - Vermon sankari
I.P. Sankari tuli loppua lentämällä, eikä illan jättisuosikilla Juliette Laxilla tai muilla ollut loppusuoran vastausta. Kuva: Anu LeppänenVERMO. Suomenhevosten Sisusarja oli keskiviikkoillan kiinnostavimpia. Loppusuoran raketti ei ollutkaan Juliette Lax, kuten uskottiin, vaan Teemu Okkolinin ajokki I.P. Sankari. Jutun lopussa video Mika Forssin illasta.
Pitkään näytti siltä, että kuvankaunis Juliette Lax on myös paras, mutta maalisuoralla nähtiin siis sellainen lopun tykitys I.P.Sankarilta, että voittajasta ei keskusteltu montaa askelta. Jussi Suomisen valmennettava otti Mika Forssin ohjastuksessa kakkosrahat, mutta Okkolinin tallin uusvanhalle hevoselle ei ollut jakoa. Vermon tuloksia selatessa tuli sellainen olo, että kenkien riisumisesta oli apua monelle. I.P. Sankarikin kilpaili krngittä ensimmäistä kertaa sitten syksyn 2015.
"Kyllä siitä varmaan apua oli", Teemu Okkolin arvioi.
"Toisaalta I.P. Sankari oli ollut hyvä jo jonkin aikaa. Lauantaina vain kiristä tuli liian pitkä, ei siinä muuta ollut."
Tänäänhän se sai kyllä nappireissunkin, mutta ai ai, että se tuli loppua. Vähän liiankin kovaa, ja pelotti, että meneekö se yli?
"Se oli jo varsana meillä ja oli ihan lupaava, mutta silloin se ei vain ollut valmis. En tiedä mitä ongelmia tässä välissä on ollut. Meillä se on ollut kolme kuukautta, ja se tuli ihan terveenä. Mitään ihmeitä ei ole tehty. Jatko vaikuttaa kuitenkin hyvin mielenkiintoiselta."
T65-avauskohteessakin yllättäjä tuli ohi suosikista ja teki sen ilman kenkiä. Amaretto Scoop palasi tauolta, ja Jyrki Tammimetsän suojatti oli pitkään kiinni voitossa vetäessään keulasta tasaista 13,5-tahtia. Toisesta ulkoa spurtannut toisen Orimattilan valmentajan Tapio Perttusen suojatti Sylvie De Vie kehitti kuitenkin räväkän loppuvedon ja ehti kuin ehtikin toiseen peräkkäiseen ykköseensä "kevytkenkäisenä".
Team Jokimaa oli Vermossa elementissään, sillä Tommi Kylliäisen ja valmennettavansa Rainbow Geronimon voittoresepti ei tosin ollut sama, sillä ori palasi tauolta ja kengät olivat jalassa, kuten Tammimetsän Amaretto Scoopin tapauksessa. Nelivuotias spurttasi vain niin murhaavan tehokkaasti, ettei muilla ollut kyytiä tarpeeksi. Myös tässä kakkonenkin meni Jokimaan ohjastajalle Juha Utalalle, jonka ajokki Cesam's Deja Vu Riitta Mäkelän tallista Hollolasta yritti harata keulasta vastaan.
"Rainbow Geronimo oli tänään tauolta turhankin innokas", kuvaili Kylliäinen.
"Se oli enemmän kuin taukoinnostusta, ja olin vähän huolissanikin. Hyvin se suoritti, mutta eturivistä olisin tuskin päässyt ravia. Toisten takanakin se painoi liikaa ohjille, mutta hyvin se vain porskutti. Hevosella on kyllä kykyjä, jos ne saadaan ulos."
Ilta sentään alkoi Vermon ikivalmentajan Pertti Puikkosen ja tallinsa Näätingin uljaalla soololla. Iso ruuna repi 2100 metriä komeaan lopputulokseen 26,7. Kova veto ennen tätä iltaa 3200 euroa tienanneelta hevoselta. Nyt tuli 2000 euroa lisää, ja jatkossa enemmänkin jos meno jatkuu. Eroa seuraavaksi tulleeseen Kielakseen tuli ymmärrettävästi kymmeniä metrejä. Voittajan ennätys parani kilometriajassa vajaat viisi sekuntia - kevät on tulossa.
Isoraamisen Näätingin komeaa menoa. Rattailla suomenhevosten taituri Pertti Puikkonen. Kuva: Anu Leppänenhttps://www.youtube.com/watch?v=zccCu-PG074
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

