Suomen Hippoksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo on itsekin aktiivinen hevoskasvattaja. Kuva: Kari Salonen
Hevosalan suuri ongelma ei ole rahoitusleikkaus eikä edes pelimarkkinaratkaisu – jos usko loppuu, loppuu paljon muutakin
Tulevilla rahapeliratkaisuilla ei ole merkitystä, jos yleinen epävarmuus tappaa ravitoiminnan perusedellytykset jo ennen niitä.
Varsamäärien pudotus on erityisen huolestuttava suomenhevosten osalta. Noin kaksi kolmasosaa syntyvistä suomenhevosista on juoksijasuunnalle jalostettuja. Kuva: Ville-Petteri Määttä5.9.202414:00
”Pitää olla tarpeeksi hevosia, että selviää huonojen aikojen yli”, tapasi legendaarinen ravitoimittaja Jouni Aalto (1950–2010) sanoa, jos joku ihmetteli hänen hevosmääräänsä.
Good-hevosia kasvattanut Aalto piti ”parvekesiittolaa”, eli hän asui kerrostalossa ja hevoset olivat hoidossa muualla. Varsoja syntyi puolikin tusinaa vuodessa ja kulut olivat kovat, mutta jotenkin hän sai yhtälön toimimaan.
Aallon juttu oli tietysti vitsi ja sellaisenakin kai tarkoitettu kuvaamaan yksittäistä toimijaa. Kuitenkin hänen sanansa ovat tulleet viime aikoina enenevässä määrin mieleen.
Alan suurin uhka on, että Suomesta loppuvat hevoset.
Vaikka ravialan keskustelut pyörivät juuri nyt budjettileikkausten ja pelimarkkinauudistusten ympärillä, alan suurin uhka on, että Suomesta loppuvat hevoset. Astutettujen tammojen määrä on pudonnut viime vuosina selvästi ja kun tuoreetkaan uutiset eivät ole järin rohkaisevia, ala on vahvasti vaarassa ajautua kierteeseen, josta ei ole enää paluuta.
Viimeisin luisu on jatkunut kolme vuotta. Sekä lämminveriravureiden että juoksijasuunnan suomenhevostammojen astutusmäärät tippuivat vuoden 2021 tasosta kahdessa vuodessa noin 19 prosenttia. Kun vuonna 2021 astutettiin 1568 lämminveritammaa, viime vuonna luku oli enää 1263. J-suunnan suomenhevosissa määrät olivat 1280 vuonna 2021 ja 1039 vuonna 2023.
Tämän vuoden astutusluvut tiedetään vasta myöhemmin syksyllä, mutta alan tuntijoiden mukaan pudotus on jatkunut ja todennäköisesti vain kiihtynyt. Valistuneet arvaukset tämän vuoden pudotuksesta tuntuvat olevan lähempänä kahtakymmentä kuin kymmentä prosenttia.
Ravihevonen on ylellisyyshankinta, ja kun rahat vähenevät ja hinnat nousevat, sen kaltaisista kuluista karsitaan yleensä ensin.
Laskeva trendi on ymmärrettävä. Talouden taantuma ja inflaatio kurittavat herkästi raviurheilun ja etenkin hevoskasvatuksen kaltaisia aloja. Ravihevonen on ylellisyyshankinta, ja kun rahat vähenevät ja hinnat nousevat, sen kaltaisista kuluista karsitaan yleensä ensin. Hevosenomistajien määrä on pudonnut ja sen myötä myös varsojen kysyntä.
Huonojen lukujen takana ovat lähinnä megatrendit, sillä ravirintamalla on kyllä ollut yritystä. Palkintotaso on varsin kohtuullinen, ja raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos on tehnyt oikeansuuntaisia päätöksiä muun muassa ikäluokkakisojen palkintoihin satsaamalla, porrastamalla kasvattajapalkintoja nuoria ikäluokkia painottaen ja lisäämällä nuorille omia lähtöjä myös ikäluokan terävimmän kärjen takana.
Toimet ovat kaikkiaan plussan puolella, vaikka hutejakin on tullut. Keskusjärjestö on koetellut kotimaisten hevoskasvattajien huumorintajua muutaman vuoden takaisen tunnistusskandaalin surkealla hoidolla sekä avaamalla rajat pohjoismaisille kylmäverisille, vaikka suomenhevosilla ei ole vastavuoroisia kilpailumahdollisuuksia Ruotsissa ja Norjassa.
Edellisen kerran kasvatusluvut tippuivat dramaattisesti viime vuosikymmenen alussa, jolloin syntyneiden varsojen määrä putosi muutamassa vuodessa yli kolmanneksen. Vuonna 2016 astutusluvut kääntyivät pieneen nousuun, ja sen jälkeen kasvatusluvut olivat melko vakiintuneet vuoteen 2022 asti. Perustaso kuitenkin putosi kymmenessä vuodessa kolmanneksen.
Kilparadoilla varsamäärien tuore lasku alkaa näkyä enenevässä määrin vuodesta 2026 alkaen, ja täysimääräisenä lasku vaikuttaa vuoden 2028 tienoilta alkaen.
Viime vuosien pudotus on jälleen ollut jyrkkä ja jos ja kun Suomen astutusluvut ovat myös tänä vuonna tippuneet selvästi, tilanne alkaa olla jo kriittinen. Jo reilun kymmenen prosentin pudotus viime vuodesta tarkoittaisi, että kolmessa vuodessa varsamäärät olisivat pudonneet lähes kolmanneksen. Pahinta tilanteessa on, että alan rajujen leikkausuutisten keskellä on vaikea kuvitella astutettujen tammojen määrän laskun loppuvan tähän.
Lasku olisi kuitenkin saatava loppumaan keinolla millä hyvänsä, sillä varsamäärien romahdus aiheuttaa ketjureaktion, joka voi johtaa koko lajin näivettymiseen. Kun astutukset vähenevät, vähenevät työt raviurheilun tuotantoketjun kaikissa kohdissa. Ensin oriasemilla ja muilla kasvatuspalveluiden tarjoajilla, seuraavaksi valmentajilla ja pienellä viiveellä myös kilpailutoiminnassa.
Tänä vuonna Suomessa syntyy enää noin 760 lämminverivarsaa ja noin 880 suomenhevosta. Kuva: Ville ToivonenKilparadoilla varsamäärien tuore lasku alkaa näkyä enenevässä määrin vuodesta 2026 alkaen, ja täysimääräisenä lasku vaikuttaa vuoden 2028 tienoilta alkaen. Jo tähän asti tapahtunut aiheuttaa väistämättä laskua sekä kilpahevosten, kilpailusuoritusten että kilpailupäivien määrässä.
Suomen ravihevoskanta ei tule kauaa riittämään ravien järjestämiseen 363 päivänä vuodessa.
Suuntaus on monella tavalla vaarallinen, mutta erityisen myrkyllinen se voi olla Hippokselle, joka havittelee paluuta pelimarkkinatoimijaksi osittain omistamansa peliyhtiön kautta. Pienenevät ikäluokat tarkoittavat ravipäivien vähenemistä, lähtöjen vähenemistä ravien sisällä ja hevosten vähenemistä lähtöjen sisällä – lyhyesti ilmaistuna aiempaa huonompia pelikohteita.
Nykymenolla on myös kylmä fakta, että Suomen ravihevoskanta ei tule kauaa riittämään ravien järjestämiseen 363 päivänä vuodessa.
Hevosmäärän vähenemisessä on kääntäen se hyvä puoli, että pienempi hevosmäärä tarkoittaa alan rahoituksen leikkaamisen terän taittumista. Kun hevosia joka tapauksessa on vähemmän, kilpailupäivien määrä vähenee luonnostaan, mistä syntyy automaattisesti säästöjä.
Samaan aikaan ongelmana on, että mitä pienemmäksi ravitalous sekä eurojen että hevosten suhteen käy, sitä tarkemmin resurssit pitää osata kohdistaa. Kilpailutarjontaa täytyy olla juuri siellä ja juuri sellaisille hevosille, missä sitä tarvitaan. Suomen Hippoksen valtuuskunnan tähänastiset näytöt suurten ja pienten asioiden erottamisesta toisistaan eivät anna tässä onnistumiselle kovin suurta todennäköisyyttä.
Hevosia kasvatetaan ja omistetaan sen takia, että niistä pidetään – niitä rakastetaan – ja niiden kanssa koetut vastoinkäymiset voivat raastaa sielun vereslihalle.
Hevoskasvatus on Suomessa käytännössä kaikille harrastus. Hevosia kasvatetaan sen takia, että parempaa harrastusta ei ole. Kun on ensin löytänyt itselleen mieleisen tamman ja sitten valinnut sille mielestään sopivan oriin, on vaikea kuvitella missä harrastuksessa saisi yhtä suuria ilon tunteita kuin pienen varsan puuhia seuratessaan. Tai kun varsalle laitetaan kärryt perään ensimmäisen kerran, tai se käy ensimmäisen kerran ratahiitillä, ensimmäisestä kilpailusta tai ensimmäisestä voitosta puhumattakaan.
Hevosten kasvattaminen taas lopetetaan sen takia, että huonompaa harrastusta ei ole. Kun on ensin löytänyt itselleen mieleisen tamman ja sitten valinnut sille mielestään sopivan oriin, on vaikea kuvitella missä harrastuksessa saisi yhtä suuria pettymyksen tunteita kuin hevosten kanssa pahimmillaan.
Hevoskasvatus on kallista ja monella tavalla vaikeaa. Pahimmillaan se on myös sietämättömän raskasta. Hevosia kasvatetaan ja omistetaan sen takia, että niistä pidetään – niitä rakastetaan – ja niiden kanssa koetut vastoinkäymiset voivat raastaa sielun vereslihalle.
Ravitalous tarvitsee ravihevosia, ja toimivan ravitalouden perusta on aina oma, uskottava ja riittävän laaja kasvatustyö.
Vaikka hevosten kasvattaminen on taloudellisesti lähtökohtaisesti järjetöntä, tyhmiä hevoskasvattajat eivät kuitenkaan ole. Valtaosa heistä tietää, että hyvässä tapauksessa varsasta saa sellaisen kaupan, että oman harrastuksen hinta jää kokonaisuudessa kohtuulliseksi. Jos menee hyvin, tulevina vuosina tulee vielä kasvattajarahoja sekä ilon hetkiä.
Hevosten kasvattaminen vaatii hieman hulluutta ja aika paljon uskoa. Uskoa siihen, että hevosia vielä kannattaa kasvattaa, vaikka ei taloudellisesti kannattavasti, niin sentään sillä lailla tolkullisesti, että varsoille on kuitenkin jonkinlaiset markkinat.
Omistajien ja kasvattajien usko on koko hevostalouden tärkeimpiä peruskiviä. Jos heiltä loppuu usko, on oikeastaan sama mitä raviurheilun ravintoketjun muissa kohdissa tapahtuu. Ravitalous tarvitsee ravihevosia, ja toimivan ravitalouden perusta on aina oma, uskottava ja riittävän laaja kasvatustyö. Hevoskantaa voidaan täydentää tuontihevosilla, mutta niiden varaan sitä ei voi koskaan rakentaa.
Hevosala on keskellä suurta myllerrystä, johon kuuluvat sekä lyhyen aikavälin budjettileikkaukset että pitkän aikavälin pelimarkkinamuutokset.
Alan tulevaisuuden kannalta avainkysymys on, riittääkö omistajilla ja kasvattajilla uskoa raviurheilun tulevaisuuteen. Sitä ei keskusjärjestö päätä, vaikka toki Hippos päätöksillään näkymiin vaikuttaakin.
Hippoksen tärkein tehtävä olisi saada ihmiset uskomaan hevostalouden tulevaisuuteen.
Viimeisen vuoden aikana keskusjärjestö ei valitettavasti ole pystynyt kasvattajien uskoa vahvistamaan. Vaikka ilmassa olisi miljoona palloa, juuri nyt Hippoksen tärkein tehtävä olisi saada ihmiset uskomaan hevostalouden tulevaisuuteen.
Tämän asian suhteen Hippoksen ongelma on, että erilaiset asiat etenevät hyvin erilaiseen tahtiin. Hippos on tammikuusta alkaen julkisesti ajanut hevospelejä lisenssimalliin kuin käärmettä pyssyyn.
Hevospelaamisen tulevaisuus on lisenssimarkkinassa, julistettiin muun muassa Hippoksen valtuuskunnan toukokuisessa kokouksessa. Tulevaisuuden suuntaviivoja ei kuitenkaan ole avattu millään tavoin. Kuva: Ville ToivonenLisenssimalliin meneminen voi olla pitkällä aikavälillä hevosalalle paras ratkaisu, mutta sen suuri ongelma on, että mahdollisesta kasvusta päästäisiin nauttimaan vasta vuosien päästä. Suuren epävarmuuden ajat sen sijaan ovat lisenssimallissa aivan nurkan takana.
Neuvottelut ovat joka suuntaan kesken ja varmasti Hippos on tilanteessa puun ja kuoren välissä. Mutta niin kauan kuin Hippos ei avaa laskelmiaan, ajatuksiaan, tietojaan tai visioitaan siitä, millaisin suuntaviivoin ravitaloutta viedään eteenpäin, se ei rakenna vaan enemmän murentaa alan toimijoiden uskoa tulevaan.
Kuten todettua, vaikka hevoskasvattajilta ehkä vaaditaan jonkinlaista hulluutta, tyhmiä he eivät tosiaan ole.
Kasvattamisen lopettaminen tarkoittaa nykykuluilla yleensä myös tammasta luopumista.
Suuressa pelimarkkinauudistuksessa vajaa vuosi hiljaisuutta on ehkä lyhyt aika, mutta hevoskasvatuksessa se on pieni ikuisuus.
Hevoskasvattajien vuodenkierrossa ei ole kyse vain siitä, että toukokuussa päätetään astutetaanko tammat vai ei, vaan vuosi on täynnä saranakohtia.
Esimerkiksi nyt laidunkauden loppuessa arvioidaan halutaanko tyhjäksi tänä vuonna jääneitä tammoja elättää talven yli. Samaa arviointia tehdään seuraavan kerran loppuvuodesta, kun tämän vuoden varsoja vierotetaan emiensä alta. Perjantain varsahuutokauppa on myös yksi alan tunnelmia määrittelevä ilmapuntari.
Uskoa tarvitaan tänään, tässä ja nyt. Sillä, miten hyviksi pelimarkkinaratkaisut aikanaan osoittautuisivat, ei ole enää merkitystä, jos kasvattajien usko loppuu. Jos kasvattajien usko loppuu, loppuu paljon muutakin.
Monia muita asioita voidaan ravitaloudessa paikata myöhemmin, mutta siitä, jos hevosmäärä romahtaa, ei ole paluuta. Kasvattamisen lopettaminen tarkoittaa nykykuluilla yleensä myös tammasta luopumista. Ei ole olemassa mitään hevosreserviä, josta parin vuoden päästä voitaisiin ottaa tammoja tilannetta paikkaamaan.
Hevoskasvatus on monella lailla nurinkurinen ala. Ei vähiten siksi, että usein huonoina aikoina tehdään hyvien aikojen hevoset ja hyvinä aikoina huonojen aikojen hevoset.
Pitää kuitenkin olla tarpeeksi hevosia, että selviää huonojen aikojen yli.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
