Toto76-vihje: Suomen kuningas Costello koko Pohjolan valtiaaksi
Turun jackpot-kierrosta ryydittävät viime viikolla jakamatta jääneet noin 95 000 euroa
Risto Tupamäen ohjastama ravikuningas Costello on vahvin ehdokas myös Pohjoismaiden mestariksi lauantaina Turussa. Kuva: Carolina HusuKohteet ovat urheilullisesti vankkaa tekoa, ja jalokivenä kimaltaa Pohjoismaiden mestaruus. Lähdön nimi ei tosin tänä vuonna toteudu täydessä tarkoituksessaan, sillä viivalla on kymmenen suomalaista ja yksi norjalainen.
Vaikka Costello onkin huilannut Kuninkuusravien jälkeen, Herttuan perheen helmi on tiukasti kiinni PM-tittelissä. Ravikuningas on ollut tällä kaudella kaikissa kisoissaan erinomainen. Risto Tupamäki ajanee tarmonpesällä johtavan kupeelle lähdön tapahtumia dominoimaan, eikä keulahevosta tai takaa koettavia käy kateeksi.
Iltapäivän toinen kohokohta on 5-vuotiaiden lämminveristen L. Fabritius Memorial. Jo kesällä Joensuussa huippumatsin tarjonneet Chief Orlando ja Atupem iskevät jälleen yhteen. Mukana on myös muita kanuunakuntoisia kilpureita, mutta edellä mainittu kaksikko vaikuttaa vastustajiaan päätä pidemmältä.
”Chief Orlando on tehnyt Suomessa hyvää työtä. Ehkä ori on mennyt kesästä eteenpäin, joten yritetään ottaa hyvitys Atupemista. Keulasta ajetaan, jos sinne päästään. Varustukseen ei tule muutoksia”, raportoi valmentaja Tapio Mäki-Tulokas.
Mäki-Tulokkaan tallista tulee myös muita varteenotettavia voitontavoittelijoita Turun kierrokselle.
”Snabba Cash oli toissa kerralla kesy, mutta viimeksi jälleen hyvä. Keulaan on pyrkimys, ja kesällä Mikkelissä ruuna voitti siitä tosi kovia hevosia. Sue's Photo ailahtee, mutta voi oikeana päivänään vaikka voittaa. Reverend Dred odottaa takarivistä ylivauhtia. Ruuna oli viimeksi parempi kuin elokuun lopussa. Teimme sille varustefiksailuita, mitkä tuntuivat sopivan.”
Costellon ohella vihjesysteemiä kannattelee paussilta mahti-iskussa palannut Boadicea. Keulaan tiukasti tähyilevässä Lord Ivarissa on myös varma-ainesta.
Viikon väistö
Toto76, lähtö 2: Takarivi tuo keulaspesialisti Tahtovan matkaan mutkia.
Viikon varma
Toto76, lähtö 7: Vaikka alla huilia onkin, luotto kuningas Costelloon ei horju.
Viikon yllättäjä
Toto76, lähtö 1: Mr Hot Shot iskeytynee Snabba Cashin kantaan ja voi lopussa kiriä voittoon.
Toto76-vihjeet:
Lähtö 1: 2,1,9,6,7 (4,5)
Lähtö 2: 3,8,12,2,7,10,5 (9,1)
Lähtö 3: 4 Boadicea (8,1)
Lähtö 4: 3,1 (5,7)
Lähtö 5: 7,11,8,3,2,1,9,10,12,5 (6,4)
Lähtö 6: 1,2 (3,6)
Lähtö 7: 8 Costello (3,5)
1400 riviä x 0,05 euroa = 70 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

