Ratsastuksessa ei ole yläikärajaa – tällaista on kavuta hevosen selkään yli 90-vuotiaana

Pirkko Varjo kuvaa itseään keskinkertaiseksi tuntiratsastajaksi ja entiseksi hevostytöksi, jonka ponirahasto ei koskaan karttunut tarpeeksi. Kuva: Laura Varjo, Readme.fi

MT Hevoset|Kirjallisuus

27.4.202515:00

Arvio

Paula Liesmäki

Minkälaista on kavuta hevosen selkään yli 90-vuotiaana?

”Vanheneminen ei ole millään tavalla haitannut ratsastusta”, kertoo Hildur Hagelberg, 92, kirjassa Tätiratsastajan tarinoita.

Kun satulaan pääsee jakkaralta, kaikki on hyvin. Ratsastamista Hagelberg ei aio lopettaa.

Hän aloitti hevoshommat alle kouluikäisenä ja kävi mielellään metsä- ja peltotöissä. Poikkeuksellisen pitkän ratsastajan uran aikana kohdalle on osunut vain yksi onnettomuus.

Kantaluu murtui, kun lastenvaunuja säikähtänyt oma hevonen heitti Hagelbergin selästään. Kolme volttia tehnyt Hagelberg laskeutui jaloilleen.

Juhani Harviola puolestaan aloitti ratsastuksen 70-vuotiaana. Nyt tallilla käyminen on hänelle lähes jokapäiväistä huvia.

Hagelberg ja Harviola kertovat tarinansa freetoimittaja Pirkko Varjon kirjoittamassa viime vuonna ilmestyneessä kirjassa.

Kirjaan on haastateltu useita yli 50-vuotiaita ratsastajia.

Tätiratsastajien tarinat ovat kivoja, mutta alkavat pian toistaa itseään. Niiden pitäisi tuoda asiaan uusia näkökulmia, jotta niiden määrä olisi perusteltu.

Tarinoissa toistuu se, että ratsastaminen jännittää montaa vanhemmalla iällä. Elämänkokemus voi saada näkemään vaaroja toisella tavalla.

Ikä tuo mukanaan myös oikeita vaaroja. Esimerkiksi osteoporoosia esiintyy ikääntyneillä muita enemmän: sitä sairastava ei saisi pudota hevosen selästä.

Pirkko Varjo: Tätiratsastajan tarinoita. Readme.fi. 2024. 179 s. Kuva: Readme.fi

Taidan olla nelikymppisenä hieman ohi kirjan kohderyhmän. Minulle asiantuntijoiden vinkit ovat kirjan kiinnostavinta antia.

Kirjassa käsitellään kattavasti muun muassa turvavälineitä, ratsastuspelkoa ja sitä, minkälainen liikunta tukee fysiikan kestämistä ikääntyessä.

Varjo tarttuu kirjassa myös arkaan aiheeseen: paino alkaa usein nousta keski-iässä. Monen ratsastuskoulun painoraja on 70–90 kiloa.

Eräältä islanninhevostallilta kerrottiin Varjolle, että asiakkaille joutuu selittämään ainakin kymmenen kertaa vuodessa, miksi satakiloista ihmistä ei voi ottaa ratsastamaan. Olisi hevosta kohtaan epäreilua, jos se joutuisi aina antamaan kaikkensa. Painorajoista kiinni pitäminen auttaa hevosia pysymään kunnossa pitkään.

Ylipaino voi siis olla este ratsastamiselle, mutta paljon riippuu hevosen koosta, painosta ja terveydestä.

Varjon omat kokemukset talleilta kuljettavat kirjaa. Niissä päästään lyhyitä tekstejä syvemmälle.

Onko tallikulttuuri muuttunut? Varjon aloitellessa harrastusta 1960-luvun lopussa ratsastuskoulukulttuuri oli kova ja hierarkkinen. Aloittelija ei missään nimessä päässyt opettelemaan hevosten harjaamista tai varustamista: se oli hoitajien tonttia.

1990-luvulla, kun itse aloittelin harrastusta, tuntilainenkin pääsi osallistumaan.

Nyt tallit tarjoavat esimerkiksi hoitotunteja ja ponikerhoja. Arkinen hoitaminen on myytävä tuote.