Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Evartti sai Maamme-laulun soimaan Solvallassa – Nousi Elitkampenin voitolla kaikkien aikojen rahatilaston kakkoseksi

    Kylmäveristen Elitkampenista odotettiin suomalaisjuhlaa, eikä Evartti pettänyt kannattajiaan. Parvelan Retu oli laukan kanssa upeasti kolmas.
    Se on siinä! Evartti taistelee keulasta ykköseksi ennen hyvin kirittänyttä Tangen Borkia ja taustalla kolmanneksi nousevaa Parvelan Retua.
    Se on siinä! Evartti taistelee keulasta ykköseksi ennen hyvin kirittänyttä Tangen Borkia ja taustalla kolmanneksi nousevaa Parvelan Retua. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    Tukholma

    Elitkampeniin oli ladattu maaottelumeininkiä, kun neljä suomalaista, neljä ruotsalaista ja kaksi norjalaista esittäytyivät maajoukkueryhminä ja kuskeilla oli maiden lippujen väriset kypärämyssyt. Jotakin suomalaisesta, ruotsalaisesta ja norjalaisesta kylmäveriurheilusta kertoo, että kun kaikki neljä suomalaista tulivat eri talleista, kaikki ruotsalaiset tulivat Jan-Olov Perssonin tallista ja molemmat norjalaiset Öystein Tjomslandin tallista.

    Alkurynnistys oli kiivas, kun kakkosradan Evartti ja kolmosradalta startannut norjalaistoivo Tangen Bork ottivat yhteen. Evartti pystyi pitämään asemansa lopulta varsin varmasti, ja Tom Erik Solberg päätyi ahtamaan Tangen Borkin kaarteessa Evartin taakse. Mats E Djuse oli johtavan takana Stjärnblomsterin kanssa, mutta Tangen Bork mahtui lopulta Evartin kantaan.

    Stallone eteni seiskaradalta johtavan rinnalle. Parvelan Retu lähti takarivistä varmasti ravia, ja Hannu Torvinen teki neljännestä ulkoa ratkaisunsa ensimmäisen kaarteen lopussa. Parvelan Retu nousi kolmannelle, kuitenkin vain laukatakseen pian. Ori selvitti itsensä varsin nopeasti raville, mutta hävisi kuitenkin kymmeniä metrejä.

    Kun Parvelan Retu oli takaa-ajajana eikä vauhtirumpua lyömässä, Evartti sai säännellä vauhtia mieleisekseen. Avaus oli 19,6-vauhtinen, mutta kierros mentiin vain 21,7. Kun Evartin tasoinen hevonen oli saanut vetää välipuolikkaan 1.23-vauhtia, oli selvää, että takahevoset ovat suurissa vaikeuksissa.

    Parvelan Retu sai porukan nopeasti kiinni ja lähti toisessa kaarteessa taas kolmannelle. Sen eteen nousi ruotsalainen B.W.Sture, ja loppusuoralle tultaessa Parvelan Retu lähti neljännelle.

    Samaan aikaan tapahtui myös sisemmillä radoilla. Stallone alkoi olla vaikeuksissa, ja Evartin rattailla Santtu Raitala löi kaasun pohjaan. Loppusuoran alussa Evartti repi eroa pääjoukkoon, vapauttaen samalla kiriväylät perässään tulleelle Tangen Borkille.

    Norjalaishirmu lähestyi Evarttia loppumetreillä, mutta ohi ei lopulta ollut mitään asiaa. Maalissa Santtu Raitala sai heittää piiskansa ilmaan kuin Pihtiputaan Keihäskarnevaaleilla ikään. Viimeisen puolikkaan 18,0-vauhtia pinkoneen Evartin voittoaika oli 20,4a.

    Jutta Ihalainen ja Antti Ojanperä saivat saatella kultakimpaleensa Elitkampenin voittajaseremonioihin. Voitto tuntui erityisen makealta, sillä aikaisemmin samasta kisasta oli talliin tullut kolme kakkossijaa.
    Jutta Ihalainen ja Antti Ojanperä saivat saatella kultakimpaleensa Elitkampenin voittajaseremonioihin. Voitto tuntui erityisen makealta, sillä aikaisemmin samasta kisasta oli talliin tullut kolme kakkossijaa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Tangen Bork oli toinen kymmenyksen hävinneenä ja Parvelan Retu kolmas ajalla 20,9a. Parvelan Retua kirissä seurannut Nyland oli kuudes ajalla 21,2a ja Stallone yhdeksäs ajalla 21,6a.

    Evartin taustajoukot olivat voittajaseremonioissa onnesta soikeina, mutta sekä ohjastaja Santtu Raitala että valmentaja Antti Ojanperä hoitivat voittajahaastattelut tyylikkäästi ruotsiksi. Suomalaiset saivat Elitkampenin yhteydessä olla ylpeitä paitsi suomenhevosista, myös ihmisistä niiden takana.

    Santtu Raitala totesi Evartin tuntuneen koko ajan hyvältä, mutta tilanteen olleen loppukaarteessa kuitenkin hankala.

    ”Tangen Bork oli takanamme ja Retu tuli ulkoa”, Raitala kertasi. ”Piti miettiä, että avataanko Tangen Borkille luukku, vai yritetäänkö vaan odottaa ja odottaa, että Retu tulee ulkoa. Ajattelin, että parempi kuitenkin yrittää näin.”

    Raitala myönsi loppusuoran tuntuneen pitkältä, mutta tunteen maalissa olleen hieno. Evartti on eittämättä Santtu Raitalan elämän hevosia, ja oli varmasti hienoa päästä esittelemään sen hyvyyttä myös ruotsalaisyleisölle. Suomalaisten kannustus lämmitti mieltä.

    ”Luulen, että muutkin tykkäävät Evartista. Se on sellainen hevonen, josta voi vain tykätä”, Raitala kiteytti.

    Antti Ojanperä totesi voittajahaastattelussa oman pulssinsa olleen kisan aikaan taivaissa, mutta muuten tunteen olevan uskomattoman hieno.

    ”Tähän on tähdätty koko vuosi. Evartti on nyt 12-vuotias, ja ajattelimme, että nyt on aika tulla tänne”, Ojanperä kommentoi.

    Kisan jälkeen tallialueella Ojanperä totesi kaiken menneen suunnitelmien mukaan.

    ”Loppukaarteessa näytti hyvältä, mutta tietysti Solvallan pitkä loppusuora pelotti, kun Evartti jäi vähän yksin pois alta ajaessaan”, Ojanperä kuvaili.

    Evartti taustajoukkoineen tuli Ruotsiin autolla Haaparannan kautta ja oli kortteerissa Päivi ja Jorma Kontion luona Enköpingissä. Evartin viimeistelyt ajettiin Kontioiden naapurin Stefan Melanderin treenipaikoissa.

    Evartti ja Santtu Raitala nostivat suomalaisriemun taivaisiin.
    Evartti ja Santtu Raitala nostivat suomalaisriemun taivaisiin. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Elitkampenin ykköspalkinto miljoona kruunua on suurin suomenhevosravurin koskaan yksittäisestä kilpailusta saama rahasumma.

    Voitto oli myös sikäli historiallinen, että Elitkampenin palkinnon – raviliitto UET:n virallisten vaihtokurssien mukaan 91 800 euroa – myötä Evartista tuli kaikkien aikojen toiseksi eniten ansainnut suomenhevosravuri heti Vieskerin jälkeen. Evartin voittosumma on nyt reilut 840 000 euroa, kun aiemmin tilaston kakkosena ollut Saran Salama ansaitsi reilut 830 000 euroa. Vieskerin voittosumma oli runsaat 1,15 miljoonaa euroa.

    Parvelan Retun ensimmäinen ulkomaanmatka tuotti kolmossijan ja 235 000 kruunua.

    ”Olisiko vauhti kuitenkin ollut kääntäessä liian kovaa”, Hannu Torvinen totesi kisan jälkeen. ”Retulle tulee välillä tuollaisia laukkoja. Hevonen oli hyvä tänään ja laukkaan paloi parempi sijoitus. Retu saa aivan uuden vaihteen silmään, kun se pääsee johtavan rinnalle.”

    Muilta suomalaisilta ei odotettu aivan kärkisijoja, ja niiden esitykset olivat juoksunkulkuihin nähden jokseenkin odotetunlaisia.

    ”Stallone teki sen minkä pystyi”, Iikka Nurmonen kiteytti. ”Varmaan se olisi ollut parempi, jos sillä olisi alla enemmän startteja tältä kaudelta. Se ei vaan pysynyt mukana kovassa lopetuksessa.”

    Antti Ala-Rantalan mukaan Nylandilla olisi ehkä voinut olla mahdollisuuksia parempaankin.

    ”Muutama sija paloi, kun Åke Svanstedt nosti (B.W.Runen) meidän eteemme”, Ala-Rantala näki. ”Tuli jälleen kerran taktiikkajuoksu, ja olisi ehkä pitänyt ajaa aikaisemmin eteenpäin. Kovassa lopetuksessa ei ehtinyt tuon ylemmäs.”

    Juttua korjattu 28.5. kello 17.27: Evartti taustavoimineen tuli Ruotsiin autolla Haaparannan kautta, ei laivalla Vaasasta Uumajaan, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.

    Tangen Bork tulee hakemaan suomalaisista revanssia juhannuksen Nordic Kingissä. Kisan isäntä Pekka Lillbacka kutsui oriin Powerparkin kisaan Elitkampenin jälkeen, ja taustajoukot valmentaja Öystein Tjomslandin johdolla vastasivat myöntävästi.
    Tangen Bork tulee hakemaan suomalaisista revanssia juhannuksen Nordic Kingissä. Kisan isäntä Pekka Lillbacka kutsui oriin Powerparkin kisaan Elitkampenin jälkeen, ja taustajoukot valmentaja Öystein Tjomslandin johdolla vastasivat myöntävästi. Kuva: Pekka Kaidesoja