
A.T. Visku voiton myötä eläkkeelle - "Tippa tuli linssiin itse kullakin"
A.T. Visku oli loppu-urallaan Juha Länsimäen vakioajokki. Pasi Teinin valmennettava voitti perjantai-iltana kotiradallaan Porissa ja hyvästeli kilparadat. A.T. Viskun kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa. Kuva: ArkistoAnu Leppänen15-vuotias A.T. Visku punnersi voittoon kotiradallaan Porissa ja hyvästeli kilparadat.
Juha Länsimäen ajokki taivalsi Porissa johtaneen Nopsan Vauhdin rinnalla, mistä rutisti rehdisti ykköseksi. Lähimmäksi kiri toinen vetreä 15-vuotias Topper, joka ei kuitenkaan päässyt lopussa ohitse.
A.T. Viskun 2000 euron arvoinen voitto nosti oriin voittosumman yli 200 000 euron. Voitto merkitsi samalla kilpailu-uran päättymistä, sillä taustajoukot olivat päättäneet, että jos voitto tulee, ura päättyy siihen. A.T. Visku on ilmoitettu ensi tiistaille Teivoon, mutta hevonen jää pois siitä startista ja jää kotitallille viettämään eläkepäiviä.
"Totta kai siinä tippa tuli linssiin itse kullakin", valmentaja Pasi Teini huokaisi. "Se on ollut meille ja myös Länsimäen Juhalle tärkeä hevonen. Paljon on hyviä ja huonoja muistoja, ja Visku on opettanut meitä paljon. Pohjoismaiden mestaruuden jälkeen jo päätettiin, että heti jos voitto tulee, ura päätetään siihen. PM:ssä olisi voinut tulla isompikin potti ja siellä jäi vähän jossiteltavaa."
Aapo Teperin kasvattama A.T. Visku tienasi urallaan 200 850 euroa ja voitti 244 kilpailussaan 16 kertaa. Ori osallistui neljä kertaa kuninkuuskilpailuun: Kuopiossa 2013, Turussa 2016, Vermossa 2017 ja Rovaniemellä 2018. Kuopiossa se oli päätösmatkan kolmas ja kokonaiskilpailussa neljäs.
"Kunkkarit ovat totta kai jääneet hyvin mieleen, samoin viime vuoden 76-finaalivoitot", Teini summaa. "Vaikka Visku on jo 15-vuotias, ikä ei näy juuri missään. Nyt ajellaan harvakseltaan kotona kevättalvi ja sitten koetetaan, jos saataisiin tammoja keväällä ja kesällä. Kolme omaa tammaa on tarkoitus astuttaa ja muitakin, jos vain kiinnostusta on."
Rovaniemen kuninkuusravien alla julkaistu lähikuvajuttu A.T. Viskusta ja Teinin perheestä löytyy tästä linkistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

