
Ranch Kellyn tiimi rennommalla mielellä
Ranch Kellyn juoksu meni pieleen Tammaeliitissä, mutta suomalaistamma kipusi silti Iikka Nurmosen ajamana väkevästi neljänneksi.SOLVALLA. Tammojen EM-lähtöön osallistuva Ranch Kelly on toista kertaa ulkomailla kisareissulla. Lähtö on vähintään yhtä kova kuin viimeksi Elitloppet-viikonloppuna.
Keskiviikkona Solvallassa ajettavassa tammojen Euroopan mestaruudessa nähdään suomalaissyntyiset Mountain Cleaver ja Ranch Kelly. Sinivalkoiseksi edustajaksi voi laskea myös Pekka Korven ruotsalaissyntyisen Twigs Voicin.
Ranch Kelly kilpaili Solvallassa toukokuussa ja oli Elitloppet-lauantaina Tammaeliitissä pieleen menneen juoksun jälkeen hyvä neljäs ennätysajallaan 10,8. Viime kertaan verrattuna ainakin reissaaminen on nyt tutumpaa taustajoukoille.
"Nyt on kivempaa ja rennompaa, kun on kerran käyty ja ollaan samalla tallilla tutussa paikassa. Oli se Elitloppet-viikonloppuna jännää", valmentaja Anne Luttinen myöntää.
Ranch Kellyn päivän iskukyky on pieni arvoitus varsinkin, kun kuukausi sitten St Michelin Tammatähdessä tuli laukka ja edelliskerralla Suur-Hollola-välierässä lähtö meni mönkään, kun kuski myöhästyi alussa.
"Vielä Lahdessa hevosessa ei ollut mitään moitittavaa, mutta Mikkelissä se teki kauden huonoimman startin. Kuntohuippu oli ehkä jossain toukokuussa. Tosin joskus pikku kisatauko on tehnyt vain hyvää tammalle. Viime treeneissä ei ole ollut moitittavaa, siksi täällä ollaankin", Luttinen jatkaa.
"Toivottavasti se pääsisi parijonoon ilman, että tarvitsee pakittaa ihan hännille. Ranch Kelly ei tykkää, jos sitä joutuu ottamaan kovasti kiinni", Luttinen muistutti suojatistaan, joka kilpailee Solvallassa ilman etukenkiä.
Tammojen Euroopan mestaruus juostaan Solvallassa Suomen aikaa klo 21.39. Ykköspalkinto on 800 000 kruunua. Ranch Kellyä ohjastaa Iikka Nurmonen ja Mountain Cleaverin kyytiin hyppää puolestaan Santtu Raitala.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

