Jokivarren Kunkku ei enää kilpaile – ”Kunkun kanssa on ollut ilo tehdä töitä”
Ravikuningas Jokivarren Kunkku ei enää kilpaile.
Vuoden 2015 ravikuningas ja monen muunkin suurkilpailun voittaja Jokivarren Kunkku ei enää kilpaile. Kuva: Terhi Piispa-HelistenJokivarren Kunkun uran päättymisestä kerrottiin perjantaina oriin Facebook-sivulla. Valmentaja Antti Ojanperä kertoo MT Hevosille uran päättymisen taustalla olevan jalkavaivat.
”Tänä kesänä se ei ravannut enää ihan täydellisesti, ja kun sitä tutkittiin tarkemmin, toisessa etuvuohisessa oli niin suuret muutokset, että kaiken muun historian kanssa ei ollut enää järkeä jatkaa. Ei se olisi ollut hevosta kohtaan reilua.”
Jokivarren Kunkun omistajat ovat Arto Salmi ja Alpo Posti ja kasvattajat Seppo Kivimäki ja Pekka Oravisjärvi. Jokivarren Kunkku teki koko kilpailu-uransa Antti Ojanperän ja Jutta Ihalaisen käsissä.
”Kunkku on ollut meille tosi tärkeä hevonen. Se on auttanut meitä tässä lajissa hirmu paljon ja opettanut mitä hyvä hevonen voi olla. Kunkun kanssa on ollut ilo tehdä töitä. Paitsi että se on ainutlaatuinen lahjakkuus, se on myös tosi iloinen hevonen. Joka aamu se on yhtä iloinen.”
Jokivarren Kunkku on 14-vuotias. Se juoksi urallaan 109 starttia totosijoin 38-19-16 ja ansaitsi 600 708 euroa. Oriin ennätykset ovat Elitkampenin kakkosena juostu 18,6a ja Suur-Hollola-voittajan juostu 20,3ke.
Antti Ojanperän mukaan Jokivarren Kunkku on vielä jonkin aikaa hänen tallissaan Pihtiputaalla ja muuttaa sen jälkeen osaomistajalleen Arto Salmelle Ylitorniolle.
”Siellä on mahtavat jokimaisemat Kunkun olla. Hienoa, että se pääsee eläkepäiville, ja siitosurahan varmasti jatkuu.”
Jokivarren Kunkun vanhimmat jälkeläiset ovat seitsemänvuotiaita ja ensimmäinen isompi ikäluokka nelivuotiaita. Varsoista ei toistaiseksi ole tullut suurta potin räjäyttäjää.
”Uskon, että Kunkku jättää vielä huippujälkeläisenkin, ja tiedänkin, että se jättää. Itse asiassa tiedän jo nimeltäkin sen huippujälkeläisen, mutta voi olla parempi olla sanomatta sitä ääneen. Omistaja ei ehkä ilahtuisi”, Antti Ojanperä nauraa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



