
Finlandia-ajo aloittaa raskassarjalaisella − Hail Mary tulee Vermoon
Finlandia-ajoon on reilut 50 päivää. Tänään Vermo tiedotti ensimmäisestä kutsutusta hevosesta, joka on Daniel Redénin tallin Hail Mary.
Hail Mary on ensimmäinen Finlandia-ajoon kutsuttu hevonen 2024. Viime kesän Mikkelin kuvassa oritta lämmittää sen valmentaja Daniel Redén, joka on usein nähty vieras Suomessa. Hän on mukana muun muassa ensi lauantain Arctic Challengessa Rovaniemellä. Kuva: Terhi Piispa-HelistenKahdeksanvuotias Hail Mary (Googoo Gaagaa) on juossut 46 kertaa kilpaa totosijoin 26−8−0. Sen voittosumma on 15,5 miljoonaa kruunua.
Hail Mary kuuluu Euroopan raviurheilun raskassarjalaisiin. Oriin ennätys 08,6 syntyi Mikkelissä viime kesänä. Siellä Örjan Kihlströmin ohjastama Hail Mary juuttui yllättäen johtavan Mellby Jinxin ulkopuolelle ja ensimmäinen tuhat paineltiin 07,5-tahtia. Hail Mary kesti toisena maaliin, kun voiton vei Hierro Boko ajalla 08,3.
Loppusyksy oli Ruotsissa Hail Maryn voittokulkua, jonka satona olivat muun muassa Hugo Åbergs Memorial ja Sundsvall Open Trot. Ensin mainitussa Jägersrossa ori sai 09,5-tuloksella revanssin Hierro Bokosta, joka kiri kolmanneksi.
Päättyneen talven Hail Mary vietti tavoittelemassa menestystä Prix d’Ameriquessa, mutta sitä ei saatu. Prix de Belqiguen valmistava startti tuotti liki toivotun pussiin jäämisen kuudentena, mutta pääkisassa Ameriquessa meno oli keulapaikalla ja sinne pyrkiessä liian rajua, ja hevonen väsyi lopussa.
”Otetaan revanssi viime kesän Mikkelin juoksusta.” Mehdi Yazdanpanah
”Hail Mary on palautunut erinomaisesti Pariisin seikkailuista”, kertoo Mehdi Yazdanpanah, huippuoriin osaomistaja ja manageri kertoo Vermon tiedotteessa.
”Valmentaja Daniel Redén ei voisi olla tyytyväisempi. Aletaan seuraavaksi tähdätä Elitloppetia kohti, ja Finlandia-ajo sijaitsee ihanteellisesti kolme viikkoa ennen Solvallaa. Vermoon tullaan joka tapauksessa voittamaan, ei vain hiitille. Tosi kiva tulla taas Suomeen, otetaan revanssi viime kesän Mikkelin juoksusta.”
Hail Mary voitti 2020 ikäluokkansa Derbyn selvällä erolla Don Fanucci Zetiin, silloin Robert Berghin valmennuksesta. Reilut kaksi vuotta sitten ori vahtoi Don Fanuccin taustavoimien, valmentaja Daniel Redénin ja ohjastaja Örjan Kihlströmin, käsiin. Sieltä tuloksena on ollut Elitloppetin kakkonen 2022, sekä monta muuta suurkisavoittoa.
Hail Mary sijoittui kahdeksanneksi Elitloppetin finaalissa viime keväänä. Ohjissa oli Åke Svanstedt. Kuva: Terhi Piispa-HelistenHail Mary on erittäin kiinnostava hevonen niin Vermossa kuin mahdollisesti Elitloppetissakin. Prix de Belgiquessa ja Ameriquessa oritta ohjasti Vincennesin kärkinimi Eric Raffín, mutta muuten kuski on ollut Redénin tallista Örjan Kihlström.
”Nyt on vielä auki, kuka Hail Maryä ohjastaa Vermossa. Ori on joka tapauksessa iloinen ja treenaa hyvin kevättä ja kesää varten. Daniel tuo varmasti Vermoon muihinkin lähtöihin iskukykyisen joukkueen”, Mehdi Yazdanpanah arvioi tiedotteessa.
Viime viikonloppuna polkaistiin käyntiin kevään eurooppalainen suurkilpailukausi Ranskan Rivieralla Cagnes Sur Merissä. Alessandro Gocciadoron tallin Suomessakin Finlandiassa 2021 ja Mikkelissä 2020 nähty Vernissage Grif paineli Criterium de Vitessessä Euroopan kaikkien aikojen kovimman tuloksen 08,1. Kilpailu juostiin 1200 metrin mittaisella radalla.
Vernissage Grif ei ole houkutteluista huolimatta tulossa Vermoon, sillä neljä päivää aikaisemmin vappupäivänä ajetaan Napolissa Italian suurin kisa Lotteria. Vernissagen omistaja Gennaro Riccio on Napolista, joten Lotteriassa kilpaileminen on itsestäänselvää. Ori on vienyt jo kisan 2022−2023. Elitloppet ei liioin ole todennäköinen, sillä se olisi toinen fyysisesti vaativa kahden hiitin kisa toukokuulle. Napolissakin ajetaan karsinnat ja finaali.
Finlandia-ajon sijainti kolme viikkoa ennen Euroopan suurinta sprintterikisaa viiden miljoonan kruunun ykköspalkinnon Elitloppetia on aikaväliltään ihanteellinen monelle huippuhevoselle.
Toisaalta Vermon huippukisalla on kilpailua muiden kansainvälisten lähtöjen kanssa samoihin aikoihin, kun vapun Lotteria vetää noin 280 000 euron palkinnollaan huippuhevosia puoleensa. Lisäksi lauantaina päivää ennen Finlandiaa Åbyssä ravataan Paralympia-finaali 1,5 miljoonan kruunun ykköspalkinnolla täydellä matkalla. Vermon ykkköspalkinto on 110 000 euroa eli kruunuissa tällä hetkellä noin 1,2−1,3 miljoonaa ja kilpailtava matka 1620 metriä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









