Ratsastusonnettomuus ei vähentänyt tippaakaan hevosrakkautta tai saanut Emmi Saarikkoa pelkäämään hevosia. Kuva: Miia Lahtinen
Vakavan onnettomuuden jälkeen Emmi Saarikolla edessä uudenlainen elämä: ”Jälkikäteen ajateltuna mun työ oli ihan mun unelmaa”
Puolisentoista vuotta sitten vakavassa ratsastusonnettomuudessa ollut ratsuttaja Emmi Saarikko on päättänyt luopua hevosalan yrityksestään Kangasalla.
Kun onnettomuudesta oli kulunut melkein 1,5 vuotta, Emmi Saarikko päätti antaa itselleen aikaa toipumiseen. ”Alkuun olin sitä mieltä, että ei tämä haittaa”, hän sanoo. Kuva: Miia LahtinenEmmi Saarikko vuokrasi Kangasalla Suomatkan tallia, jossa oli toinen talli yksityishevosille, toisessa toimi pieni ratsastuskoulu. Saarikko luopui ensin yksityistallista, ja nyt myös ratsastuskoulutoiminta siirtyy toiselle yrittäjälle.
”Olen vasta nyt hyväksynyt, että ei ole enää paluuta täysin samanlaiseen elämään”, Saarikko sanoo.
”Minulla on sairaslomaa lokakuun loppuun, ja silloin tehdään päätös eläkkeestä. Mutta olisi se kamalaa jäädä 30-vuotiaana eläkkeelle!” hän huokaa.
Saarikon onnettomuus oli valtavaa epäonnea, mutta mukana oli myös onnea. Nuori hevonen vain kompastui maneesissa ratsastustreenin lopussa, mutta ikävä kyllä se kierähti ratsastajan päälle.
Vammat kohdistuivat Saarikon päähän ja olivat hengenvaaralliset. Pääkallosta menetettiin miehen kämmenen kokoinen osa. Saarikko nukutettiin, ja hän oli sairaalassa kaikkiaan kuutisen viikkoa. Lääkärit kuvasivat paranemista lääketieteelliseksi ihmeeksi.
Onnettomuuden aikaan Saarikko oli vielä äitiyslomalla. Ambulanssikuskina ammatikseen toiminut mies sai harteilleen valtavan vastuun pienestä lapsesta ja puolisosta. Tallin pitämistä päätettiin jatkaa työntekijöiden voimin.
Ystävänpäivänä Saarikko tarjoaa kahvia lapsuudenkodissaan, jonka pihassa tarhailevat hänen vanhat poninsa ja viime kesänä syntynyt omakasvattivarsa esteperiyttäjä Chacco Boysta.
Hän asuu Pälkäneellä miehensä ja 1,5-vuotiaan lapsensa kanssa.
”Ihan hyvää kuuluu”, hän sanoo.
Hän puhuu ja kävelee, ja hän kertoo valmentavansa ja ratsastavansa jonkin verran. Muisti on kuitenkin huono, ja toinen puoli kehosta on hieman halvaantunut. Uusi murhe on vakava epilepsia, mutta siihen ollaan löytämässä lääkitys.
Alun perin Saarikko ajatteli palaavansa töihin vuoden sairasloman jälkeen. Nyt onnettomuudesta on vuosi ja 4 kuukautta. Takapakkia paranemisessa toi uusi pääleikkaus, johon hän joutui viime kesänä, kun aivojen suojaksi rakennetun muovikuoren ympäristö tulehtui. Muovikuori jouduttiin vaihtamaan isossa leikkauksessa.
”Lääkäreiden mukaan sen voi vaihtaa vain kolme kertaa, ja sen jälkeen on mentävä puolikkaalla päällä. Mutta nyt ei ole tullut tulehdusta”, Saarikko kertoo.
Hän puhuu kamalista asioista rauhallisesti, välillä hymyillen, samanlaisena kuin hän oli ennen onnettomuutta.
”Jälkikäteen ajateltuna mun työ oli ihan mun unelmaa”, hän sanoo.
Hän hoiti hevosia, opetti ratsastajia ja koulutti nuoria hevosia alusta alkaen.
”Haluaisin yhä tehdä sisäänratsastuksia ja kouluttaa hevosia. Mutta tyttäreni on 2,5 vuotta, ja se työ olisi hölmöä, kun ei tiedä, mitä pää kestää”, hän sanoo.
”Nyt toivon, että voisin joskus hypätä omalla hevosella 80 sentin radan.”
Eikä hän ole fyysisesti sama urheilija kuin ennen. Päätöksen yritystoiminnan lopettamisesta hän teki tehtyään viime viikonloppuna yksin aamutallin. Hän jaksoi olla yli 10 tuntia liikkeellä, mutta aamulla hän kaatoi kuusi kertaa kottikärryt käytävälle.
Hän päätti luopua yrityksestä ja keskittyä paranemiseen. Pään ja kehon kuntoutuksia hänellä on neljä, viisi viikossa.
Lapsensa kanssa kahden hän on korkeintaan muutamia tunteja, sillä puoliso pelkää erityisesti epilepsiakohtauksen riskiä.
Saarikko kertoo, että hänellä kesti pitkään hyväksyä tapahtunut. Aikanaan hän hyppäsi 130-luokkia, nykyään hän menee ratsain kaikki askellajit.
”Onnettomuuden jälkeen ajattelin, että äkkiäkös mä tästä jatkan töitä ja kilpailemista. Nyt toivon, että voisin joskus hypätä omalla hevosella 80 sentin radan.”
Pararatsastajan ura ei kuitenkaan kiinnosta.
”Kun niillä ei ole esteitä”, Saarikko hymyilee.
Ystävänpäiväsuklaarasia tallilta. Kuva: Miia LahtinenHän on kyllä yrittänyt miettiä myös sitä, onnistuisiko opiskeleminen jollekin muulle alalle.
”Mutta kahdeksannesta luokasta alkaen olen ajatellut, että menen hevosalalle. Se on mun unelma-ala. Jos onnettomuutta ei olisi tullut, olisin varmasti jatkanut sitä. En keksi mitään muuta”, hän sanoo.
Tallin omistaja on sanonut, että jos paluu yrittäjäksi tulee mahdolliseksi, Saarikon täytyy vain soittaa.
Ja kyllä Saarikossakin elää vielä toivo entisestä. Hän omistaa yhä monta hevosta, muun muassa 9-vuotiaan ruunan Kammerherre Gårdens Nasdaq. Se tuli hänen talliinsa myyntiin vähän ennen onnettomuutta, niin että yhdessä ehdittiin käydä muutamat kilpailut. Kolme kuukautta onnettomuuden jälkeen Saarikko kiipesi sen selkään ja päätti ostaa ruunan palatakseen sen kanssa radoille.
Se oli vielä täyden kieltämisen aikaa. Nyt hevosella kilpailee Marja Tetri-Rantanen.
”Mä hoidan, niin saan olla mukana kilpailemisessa, mikä on se isoin asia, mistä nautin. Tämän myötä pysyn lajissa, kunnes tiedän, mikä tässä on lopputulos”, Saarikko sanoo.
Ratsukoiden valmentamista hän tekee harrastuksenaan.
”Se tulee luonnostaan, siinä ei tule sanaunohduksiakaan. Se on minulle itselle kuin kuntoutusta”, hän hymyilee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
