Readly Express on Amérique-iskussa
Timo Nurmoksen kultakimpale Readly Express jatkoi virheetöntä viisivuotiskauttaan Prix Ténor de Baunessa. Björn Goopin ajokki oli omaa luokkaansa ja näytti olevansa valmis vielä suurempiin tehtäviin.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella Readly Expressin ohjissa ollut Goop lähti oriilla reippaasti, mutta tarkkaili alkumatkasta tilannetta johtaneen Treasure Kronoksen rinnalla. Etusuoralla Readly Express eteni johtopaikalle, sai välillä rauhoittaa vauhtia mieleisekseen ja hallitsi loppusuoraa aivan mielensä mukaan. Treasure Kronos oli sen takaa kakkonen ennen Charly du Noyeria.
Voittoajaksi riitti 12,9/2700 metriä. Voitosta maksettiin 54000 euroa ja voiton myötä Readly Express sai myös paikan kuukauden päästä ajettavaan Prix d'Amériqueen.
Voitto oli Readly Expressille (Ready Cash) 13. peräkkäinen. Kaikkiaan Readly Express on juossut nyt 23 starttia, joista se on voittanut 20 ja ollut kolme kertaa toinen. Valtaosan oriin starteista on ajanut Jorma Kontio, mutta nyt ohjiin siis vaihdettiin muutenkin paljon Ranskassa kilpaileva Björn Goop.
Nelivuotiaiden perinteinen Criterium Continental päättyi tammojen kolmoisvoittoon. Kisassa paahdettiin alusta asti tappotahtia, ja loppusuoralla kenttä kääntyi. Parhaaksi kiri Matthieu Abrivardin ajama Doria Desbois, joka ykkössijallaan lunasti myös paikan Prix d'Amériqueen. Doria Desbois'n (In Love With You) voittoaika oli 10,7a/2100m. Draf Life oli toinen ja Délia du Pommereux kolmas.
Petri Salmelan valmentama ja Björn Goopin ajama Makethemark sai raskaan juoksun. Se kiersi pitkään kolmannella radalla ja painui loppukaarteessa keulaan, mutta taipui loppusuoralla häntäjoukkoihin. Suosikki Django Riff oli vahva neljäs saatuaan myös raskaan juoksun.
https://twitter.com/Equidia_Live/status/944953878931496960
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


