
Mister Lane aloitti jackpotin metsästyksen
Petri Wallenbergin (vas.) vetämät kimpat hakevat aktiivisesti ikäluokkamenestyjiä. Nyt haaviin tarttui Venicen 2-vuotias täyssisko Wallis. Kuva: Kuvat: Anu LeppänenVERMO. Keskiviikkoillan Toto65-pelissä jahdattiin jackpotia. Vaihto oli parempi kuin pitkään aikaan, 416825 euroa, ja kierros pyörähti liikkeelle kakkossuosikin Mister Lanen voitolla.
Markku Niemisen valmentama Mister Lane kiersi johtaneen suosikin Earthquakerin rinnalle kierroksen kohdalla. Suosikki oli saanut vetää ensimmäisen tuhannen verkkaista tahtia, ja se oli vahvoilla. Kuitenkin Jukka Torvisen ohjastama haastaja nappasi otteen suosikista jo kiripuolikkaan alkajaisiksi. Mister Lane, jonka kasvattajiakin valmentaja Nieminen on, karkasi muutamassa askeleessa, mutta maalisuoralla Rite On Birdland ja Rosi's Rodrigo saavuttivat askel askeleelta.
"Ei Mister Lane ollut väsynyt", Torvinen kiisti.
"Se vain heitti hölkälle jäätyään yksin, mutta alkoi taas vastata, kun muut lähenivät. Ruuna oli siinä johtavan rinnalla tänään kyllä tosihyvän tuntuinen."
Suomenhevosten koitoksissa paikka johtavan rinnalla ei ollut keskiviikkoiltana mikään kuolemanpaikka, vaan päinvastoin valttia. Tosin Sisusarjan ykkönen Tuurin Toivo juoksi keulan Kaporin rinnalta "vain" kirikierroksen - matkahan oli paalulta 3100 metriä. Arto Laaksosen ohjastama Seppo Suurosen valmennettava sekä kasvatti puristi otteen suosikista hyvssä ajoin ja vastasi myös varmasti Jotteille.
Tuurin Toivo on epävarma, mutta tällä kertaa se ei tarvinnut tuuria vaan oli vahvin Arto Laaksosen ohjastuksessa.Seuraavaksi Jotteita ohjastanut Ari Moilanen otti vinkistä vaarin ja ajoi itse Topperilla rodun kovimman sarjan keulan Nopsan Vauhdin ulkopuolella. Loppupuolikkaalla nämä kaksi hevosta karkasivat ja maalisuoralla Bella Varjosen valmennettava Topper oli selvästi vahvin.
Illan alkuun nähtiin kaksi tosi mukavan näköistä keulavoittajaa. Ari Moilanen myös aloitti kilpailupäivän totoravit ajamalla Nina Pettersson-Perklenin valmentaman tuoreen nelivuotiaan Forgive Me My Sinsin varmasti Jari Kinnusen kannustaman M.J.'s Pearlin alta pois. Muut jäivät selvästi kärkikaksikon veneestä.
Toisessa lähdössä Tapio Perttunen voitti keulasta myös nelivuotiaalla Don Defenderillä aivan miten tahtoi. Timo Korvenheimon valmentama tuli tosi iloisella tyylillä 15-vauhtia päätöspuolikkaan, eikä siinä tainnut olla lähellekään kaikki.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




