
Kauppamiehen pitohevonen tekee tiliä
KOUVOLA. Pyörylän Paronin komea seitsemänvuotiskausi huipentui Lasse Heikarin Muistoajon voittoon.
Pyörylän Paroni on tehnyt kokonaisuudessaan hienon kauden ja ylitti nyt vuosiansioissaan 50 000 euron rajan. Voitto oli kovissa lähdöissä juosseelle Pyörylän Paronille kuitenkin vasta kauden kolmas.
Nyt jossiteltavaa ei suuremmin jäänyt. Seppo Markkula nappasi viitosraiteelta johtopaikan ja Pyörylän Paroni hallitsi loppusuoraa mielin määrin. Metkutus kävi välillä haastamassa tiukemminkin, mutta lopussa oli väljää.
Mies Pyörylän Paronin takana on Leo Mönttinen, joka omistaa ruunan yhdessä Eeva Johanssonin kanssa. Johansson on Mönttisen puolison tytär ja avainhenkilö siihen, että Pyörylän Paroni on edelleen Mönttisen tallissa.
" Salojensaaren Otto kysyi tätä ostaa ja meillä oli siitä oikeastaan kauppakin, mutta minun piti siitä vähän jänistää", Mönttinen kertoi voittajahaastattelussa. "Minun osuuden olisi saanut, mutta kun toista puolta ei saanut, niin sanoin, ettei tästä kaupasta oikein hyvä taida tulla. Hyvin tässä kuitenkin kävi."
Mönttinen osti Pyörylän Paronin sen viisivuotiskauden alussa. Tuolloin se oli vielä ori, mutta Mönttinen ruunautti sen saman tien.
"Ei se ihmiselle vihainen ollut, mutta sellainen häilääjä. Ja jos noin lahjakkaalla hevosella oli ajettu parikymmentä starttia, eikä se ollut voittanut kertaakaan, niin kyllä sen tietää, että hevonen oli keskittynyt johonkin muuhunkin kuin juoksemiseen", Mönttinen kuvaili.
"Ei se vieläkään mikään varsinainen voittajahevonen ole, mutta seuraa ja sijoittuu porukassa kuin porukassa. Nytkin Seppo sanoi, että se vaan pyöritteli korviaan, mutta yllättävän hyvä se oli keulastakin siihen nähden. Aikaisemmin on vähän tuntunut, että se kuitenkin olisi parhaimmillaan selkäjuoksulla."
Pyörylän Paroni jää voittonsa myötä tauolle.
"Annetaan nyt vähän hengähtää, kun takana on kova kausi ja kovia lähtöjä. Tämä ei ole raskaiden kelien hevonen, joten treenaillaan nyt vähän aikaa ja tullaan sitten ehkä jo aikaisin talvella takaisin", Mönttinen hahmotteli. "Ruunahevosellahan on sikäli helpompi kilpailla, kun ei tarvitse tähtäillä kuninkuuskisaan."
Mönttinen pärjäsi takavuosina myös suomenhevosilla, mutta välillä hänet kuitenkin opittiin tuntemaan käytännössä kokonaan lämminverisistään.
"Minulla oli oma kasvatti Luiskeri, ja kun se rupesi hankuriksi, tympiinnyin koko rotuun moneksi vuodeksi", Leksa nauroi. "Mutta kun on tällainen tuuliviirin luonto, niin mielihän kääntyy milloin minnekin, ja nyt on taas suomenhevosiakin tallissa."
Kova ruuna on myös Juiseri, joka jyräsi ykköseksi kolmen divisioonan kohtaamisessa. Camilla Vihannon ruuna oli huiman vahva, sillä se matkasi koko matkan toisella ilman vetoapua. Kaikesta huolimatta Henri Bollströmin ajokki jyräsi vakuuttavasti ykköseksi.
"Vauhtiakin on tullut ja se on varmistunut. Se voi olla hyvä peli ensi vuodelle", Bollström kehui ajokkiaan voittajahaastattelussa. "Voimavarat ovat ehtymättömät, eikä sitä kahdessa-kolmessa kierroksessa saa ajettua väsyksiin. Ehkä se aika tulee myöhemmin."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



