
Wells Wappett tuli Alaskasta Suomeen leirille – 50 nuorta tutustui FEIF Youth Campilla hevoskulttuuriin, luontoon ja toisiinsa
”Voitin saunakilpailun”, kertoo ylpeänä Alaskasta kotoisin oleva 16-vuotias Wells Wappett, joka saapui 49 muun islanninhevosia harrastavan nuoren tapaan Suomeen kesäleirille.
Islanninhevosmaastoille FEIF-leiriläiset pääsivät Iso-Tuomiston tilalla Ryttylässä ja talli Brynhildrissä Lopella. Kuva on Ryttylästä. Kuva: Madelon LeclèreSuomen ilmasto yllätti Wells Wappetin.
”Täällähän on helteistä”, sanoo nuorukainen ja kohottaa kulmakarvojaan videopuhelussa Ypäjältä.
Yhdysvaltojen pohjoisimmassa osavaltiossa Alaskassa asuvalla Wappettin perheellä on oma maatila, jolla perheen viisi islanninhevosta asuu.
”Olen kilpaillut sen verran kuin se on mahdollista, sillä Alaskassa järjestetään vain kahdet askellajikilpailut vuodessa. Tähtään kuitenkin kilpailuihin tavoitteellisesti”, kertoo myös maastohiihdossa Yhdysvaltain kansallisella tasolla menestynyt nuorukainen.
Wells Wappett kertoo, että laajassa, osittain Napapiirin pohjoispuolelle levittäytyvässä osavaltiossa hevosia on harvakseltaan. Hänen perheensä kuuluu Alaskan 150-jäseniseen islanninhevosyhdistykseen, jonka kautta Wells haki ja tuli valituksi nuorten kesäleirille Suomeen.
Ypäjän Hevosopistolla majoittui kuuden päivän ajan viisikymmenpäinen kansainvälinen nuorisojoukko. Yhdentoista eri maan nuoret tutustuivat suomalaiseen hevoskulttuuriin, elämäntapaan ja luontoon joka toinen vuosi eri maissa järjestettävällä FEIF Youth Campilla.
Suomen Islanninhevosyhdistyksen isännöimällä FEIF-leirillä 50 nuorta 11 eri maasta sai läpileikkauksen suomalaisesta hevoskulttuurista ja ison tukun luontoelämyksiä. Kuva: Madelon LeclèreFEIF on 22 maan islanninhevosyhdistysten kattojärjestö ja sen jäsenyhdistyksissä on maailmanlaajuisesti likemmäs satatuhatta jäsentä. Suomessa nuorisoleiri on järjestetty kerran aiemmin, liki 30 vuotta sitten.
”Suomen tämän kesän Youth Camp on FEIF:n historian suurin osallistujamäärältään ja kuulemma myös Ypäjän kesän suurin leiri”, kertoo toinen leirin vetäjistä, Suomen Islanninhevosyhdistyksen perustajajäseniin lukeutuva Sirpa Brumpton.
Suomen Islanninhevosyhdistyksen nuorisovaliokunnan puheenjohtaja Pipsa Wagner suunnitteli valiokuntansa tiimin kanssa leirin ohjelman. Kuuden leiripäivän aikana nuorille ehdittiin esitellä saunomisen ja mölkyn pelaamisen lisäksi laaja kattaus suomalaista hevoskulttuuria.
”Ensin tutustuttiin Hevosopistoon ja käytiin hevosmuseossa sekä askartelemassa muistoksi avaimenperät valjaspajassa. Hevosurheilun eri muotoihin leiriläisiä opastivat Leena ja Hannu Kalalahti valjakkoajossa, Katariina Cozmei ratsastusjousiammunnassa, Kari Vepsä hevosen koulutusnäytöksessä ja askellajiratsastukseen maajoukkueratsastajat Veera Sirén, Arnór Dan Kristinsson ja Annika Kyrklund”, Wagner ja Brumpton kertovat.
16-vuotias askellajiratsastaja Siiri Anttonen hämmästytti leiriläiset takomalla hevosenkenkiä suorasta raudasta. Kengittäjä Katri Kolu taas oli tuonut leirille mukanaan teurasjalkoja, joihin nuoret saivat kokeilla kengän kiinni naulaamista. Ypäjällä vierailivat myös SRL:n toiminnanjohtaja Jukka Koivisto ja Suomen Islanninhevosyhdistyksen puheenjohtaja Silvia Ufer.
Nuoret ratsastivat islanninhevosilla Ryttylässä Iso-Tuomistossa ja Lopella Brynhildr-tallilla. Lisäksi leiriläiset tutustuivat Kaakkolan tilan kasvatustoimintaan Lopella ja pääsivät siellä tapaamaan Suomen ensimmäistä W21 speckled -värigeeniä kantavaa islanninhevosvarsaa.
”FEIF-leirien tarkoitus on tutustuttaa eri maiden nuoria toisiinsa ja eri kulttuureihin. Näiltä leireiltä on moni elinikäinen ystävyys yli mantereiden saanut alkunsa”, Brumpton ja Wagner kertovat.
Sóley Lóa Smáradóttir (vas.) Islannista ja Wells Wappett Yhdysvaltain Alaskasta tutustuivat nuorisoleirillä suomalaiseen hevoskulttuuriin ja luontoon. Ikimuistoisin elämys oli heidän mukaansa saunakilpailu, uiminen järvessä ja grillaaminen. Kuva: Madelon LeclèreLeirin läpileikkaavana teemana oli ryhmäytyminen, jota toteutettiin sekä hupiohjelman että hevosen ja ratsastajan hyvinvointiin liittyvien tiimitehtävien avulla. Leiriläisten tehtäväksi annettiin myös selvittää, mitä sisu tarkoittaa suomalaisille. Viimeisenä iltana leiriläiset pitivät aiheesta esitykset.
”Tämä on ollut aivan upeaa, aktiviteetit monipuolisia, luonto ihmeellinen ja leiriltä olen saanut monia ystäviä”, Islannista leirille tullut Sóley Lóa Smáradóttir sanoo ja hymyilee leveästi videopuhelussa.
Suomi oli jo ennestään tuttu maa 16-vuotiaalle länsi-islantilaisen Breiðabólstað-hevostilan tyttärelle.
”Olin huhtikuussa Suomessa kapellimestari Jorma Panulan opissa”, kertoo itsekin kapellimestariksi tähtäävä nuori muusikko.
Sóley kertoo tulevaisuuden unelmakseen päästä opiskelemaan Sibelius-akatemiaan Helsinkiin.
”Mutta haluan kuitenkin tehdä urani Islannissa ja olla kotitilallamme omien hevosteni kanssa”, hän sanoo hymyillen.
Sóleyn vieressä Alaskan poika Wells virnistää leveästi ja toteaa, että pitkä leirimatka ei häntä haitannut.
”Tämä oli todellakin sen arvoista!”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









