Toto76-vihje: Ranch Kelly tarraa Tammavaltikkaan
Forssan Toto76-kierroksen sokeripalanen on päätöskohteen Tammavaltikka. Vuodesta 1973 lähtien eri malleilla ajetun tammojen suurkatselmuksen timanttina loistaa Ranch Kelly.
Hannu Torvisen ohjastama ja Anne Luttisen valmentama Ranch Kelly on menestynyt tällä kaudella mainiosti. Lauantaina se on Tammavaltikan suosikki. Kuva: Suomen Hippos / Lotta KosonenKesän kisoissa suorastaan henkeäsalpaavasti esiintynyt Anne Luttisen tuhkimotamma otti tuoreimman sulan hattuunsa tiistaina Ruotsin pääradalta Solvallasta. Ranch Kelly kiersi tammojen EM-lähdössä vaikeista asemista kiitettävästi kakkoseksi. Viimeisen kierroksen voimanpesä puski 9,4-vauhdilla.
Rivi alkaa mielenkiintoisella Pilvenmäki Maratonilla. Kaksinkertainen ravikuningas Köppinen on hoitanut tämän neljän kierroksen kisan kahtena edellisvuonna nimiinsä, ja jälleen lie sama kaiku kavioiden. Rovaniemen kuninkuusmittelössä Köppinen kamppaili päätösmatkan voittoon ja oli kokonaiskisassa Costellon jälkeen kakkonen.
Vihjesysteemin kolmas tukipalkki on Suomessa neljättä kertaa starttaava Chief Orlando. Ori on ollut kaikissa Tapio Mäki-Tulokkaan tallista käsin juossuissa kisoissa mahtava. Nyt vastus on sopivampi ja paikka mitä parhain. Chief Orlandolle maalaillaan koko matkan johtoa.
”Hevoselle kuuluu hyvää. Robin Roof on kova vastus, mutta kyllä Chief Orlandoon löytyy luottoa”, kommentoi Mäki-Tulokas.
Mäki-Tulokkaalla on myös muita hevosia Forssassa tositoimissa. Raamikkaan Didi Hossin kohdalla hän varoittelee voltin nelosradasta. Synkkä lähtöpaikkaa polttaa Live For Greatnessin mahdollisuudet. Sunbeam on sen sijaan hyvissä asemissa.
”Ruunalla on ollut viime juoksuissaan epäonnea. Lähtönopeutta on, ja jos tuurit käyvät, pystyy Sunbeam kärkipäähän.”
Valiodivisioonassa nähdään kokeneiden konkareiden taisto. Kuninkuuskisassa komeasti kolmanneksi venynyt Camri iskee keulaan. Comebackia tekevä 15-vuotias Hullumies liimautunee kantaan. Seniori kiri Turussa sen verran lennokkaasti, ettei Camrin ohittaminen yllättäisi lainkaan.
Toto76-vihje
Lähtö 1: 7 Köppinen (1,5)
Lähtö 2: 1,3,8,14,2,4 (9,7)
Lähtö 3: 7,2,1,4,5,10,6,8 (9,3)
Lähtö 4: 1,9,7,10 (3,5)
Lähtö 5: 3 Chief Orlando (6,1)
Lähtö 6: 2,4,10,7,3,8,5 (11,12)
Lähtö 7: 8 Ranch Kelly (4,3)
1344 riviä x 0,05 euroa = 67,20 euroa
Pelaa MT:n vihjerivi Veikkauksen sivulla tästä linkistä
Viikon väistö
Toto76, lähtö 2: Didi Hoss ei ole viime voitoista huolimatta täysin vakuuttanut. Lisäksi nelosrata on isolle hevoselle haasteellinen.
Viikon varma
Toto76, lähtö 5: Chief Orlando on esiintynyt erinomaisesti. Nyt on voiton vuoro.
Viikon yllättäjä
Toto76, lähtö 3: Like You on mukavalla mallilla. Tarjolla on nappireissu ja sen myötä kärkisija.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

