Derbyn listat saapuivat - SM tänä vuonna hurja kisa
Lämminveristen SM on yksi derbylauantain huippukohdista. Mestaruudesta taistelee hurja joukko, mukana muun muassa Suomea Elitloppetissa ja kuvan Kymi GP:ssäkin kunniakkaasti edustanut Next Direction. Kuva: Terhi Piispa-HelistenLauantain Derbyn lähtölistat ovat ilmestyneet, ja yksi kiintoisimmista oli lämminveristen SM:n lista. Perjantaina Bergsåkerin rataennätyksen 09,9 mennyt Elian Web sai mukavan numeron viisi.
Suomen Mestaruus on tänä vuonna kova kisa 30000 euron ykköspalkinnosta. Elian Webin ohessa viivalla ovat muun muassa tällä kaudella jo kovia esityksiä kansainvälisissä lähdöissäkin tehneet Next Direction ja Atupem. Eli vaikka Elian Webin legendaarisen kurjat lähtöratatuurit ovat kääntyneet, keulapaikka ei SM:ssä irtoa ainakaan automaattisesti, sillä myös Next Direction on osoittautunut tosi kovaksi avaajaksi.
Debyssä ja muutenkin lauantain lähtölistoilla huomion kiinnittää muun muassa se, että karsinnoista puuttunut Mika Forss ohjastaa finaalissa Callela Louisia, joka starttaa numerolla kahdeksan. Forss ja Elian Webiä ohjastava Jorma Kontio jatkavat sunnuntaiksi Ruotsin Derbyyn. Kontio ajaa pyhänä mm. Derbyn Global Wiseguyta ja Forss Tammaderbyssä Aripekka Pakkasen valmentamaa Staro Miamia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


