
Ala-Seppälä Journey Stablen hevosten uusi manageri
Journey-hevoset ovat viime vuodet nousseet tasaisesti yleiseen tietoisuuteen Pohjoismaissa. Toiminnan uusi taustavoima on tästä päivästä alkaen Martti Ala-Seppälä.
Liike-elämässä mahtavasti menestynyt Heikki Taipale oli raviurheilun kannalta tärkeä henkilö jättisatsauksineen. Porilaislähtöinen Taipalehan oli nuoresta pitäen ravimies henkeen ja vereen. Tallin hevoset kilpailevatkin punamustissa pata-aiheisissa ajoväreissä. Taipaleen menehtyminen 2017 katkaisi hetkellisesti Journey-hevosten kehitystyön.
Taipaleen leski Piia Taipale, sekä perheen lapset Maria ja Mikael, ovat kuitenkin jatkaneet kasvatus- ja valmennustoimintaa aktiivisesti. Viime ajat tallin Ruotsin hevosia on valmentanut Marko Korpi apunaan kovat nimet, isänsä Heikki ja setänsä Ilkka. Heikki Taipaleen aloittama työ jatkuu siis ilahduttavasti, ja nyt mukaan joukkueeseen on liittynyt yksi kova ammattilainen lisää, Ala-Seppälä.
Martti Ala-Seppälä tulee vastaamaan kasvatustoiminnan suunnittelusta ja konsultoi muutakin toimintaa. Tallilla on hevosia monessa maassa ja yhteensä noin 70, joten kuviossa on hallitsemista.
"Heikki nosti riman korkealle, ja hankki sellaisia hevosia ja siitostammoja, joilla voi tavoitella maailman huippua", Martti Ala-Seppälä kehuu.
"Koitetaan pitää kiinni hänen perinnöstään ja oikeasti tavoitella sitä huipputasoa. Hevosia on paljonlaisesti, ja lähdetään tiivistämään toimintaa. Parhaat viitisen siitostammaa siirtyvät Kentuckyn maailman parhaiden olosuhteiden äärelle Stoner Creekille Hunterton Farmsille Steve Stewartin osaaviin käsiin. Ruotsiin ja Suomeen jää joitakin tammoja. Marko Korpi vastaa vuosikkaiden treenaamisesta ylös ja valmentaa muutamaa kilpahevosta sen lisäksi. Suurin osa hevosista tulee kuitenkin myyntiin, ja niistä pyritään luopumaan nopeaan tahtiin."
Myynnissä on todella huippusukuisia tammoja, kuten Susan Journey (Muscle Hill) ja kovia kilpahevosia, kuten viime talvena kahdesti Ruotsin 75:ssä voittanut ruuna Sebastian Journey (Andover Hall).
Tässä linkki Journey Stablen kotisivulle, missä on lueteltu ensimmäiset myytävät hevoset hintoineen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



