KIRJA Kansallisrotu sai arvoisensa tietokirjan
Kaari Utrion ja Kai Linnilän Amanita-kustantamo julkaisi Kuninkuusravien 90-vuotisen historian kunniaksi kattavan tietokirjan suomenhevosesta. Se valottaa alkuperärotumme vaiheista monia uusia tekijöitä.
Useat kirjallisuudesta ja taiteesta kootut tiedot kertovat siitä, miten suomenhevonen on palvellut suomalaisia. Aiemmista kirjoista tuttua on kansallishevosen rooli maa- ja metsätaloudessa sekä talvi- ja jatkosodissa ynnä tietenkin sen merkitys raviharrastuksessa.
Tämä teos luotaa suomenhevosen historiaa kauempaa. Varsinkin kirjallisuudesta ja taiteesta kootut tekstit ja kuvat osoittavat, kuinka tärkeä osa maalaisen Suomen elämänmenoa hevosella on ollut.
Samalla kirjasta löytyy myös mielenkiintoista tietoa hevosen käytöstä kaupungeissa esimerkiksi palokunnissa ja raideliikenteessä Helsingissä ja Tampereella. Myös suomenhevosen rooli sisällissodassa sekä poliisivoimien kehityksessä on vähemmän tunnettua.
Upeasti kuvitettuna teos risteyttää onnistuneesti taide- ja tietokirjan.
Jos jotain toivottavaa jää, niin ratsujen kuvien laadussa on kirjavuutta. Lisäksi jäin kaipaamaan hieman enemmän painoa rodun tulevaisuuden mahdollisuuksille, johon kuuluvat muun muassa käyttö terapia-, matkailu- ja valjakkohevosena. Ne sivuutetaan parilla lauseella tai yhdellä kuvalla.
Teoksen kirjoittajat ovat päätoimittajana toimineen Sari Savikon lisäksi tunnetut suomenhevosen asiantuntijat Päivi Laine, Terttu Peltonen, Kyösti Saranpää ja Roger Johansson. Savikko on aiemmin julkaissut useita tietokirjoja ja -artikkeleita Suomen kulttuuri- ja taidehistoriasta.
Kirjan suuresta koosta, hinnasta ja rajoitetusta tuhannen kappaleen painoksesta johtuen sitä ei voi ostaa kirjakaupoista. Tiedustelut tulee osoittaa kustantajalle: www.amanita.fi tai puhelin 02 7489 500.
KAIJALEENA RUNSTEN
Savikko Sari (toim.):
Suomenhevonen – arjen sankari. 447 sivua. Amanita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


