Burnoutista kärsinyt Peter Ingves palaa kärryille Halmstadin lounareissa
Helmikuussa sairauslomalle jäänyt Peter Ingves palaa tänään Halmstadin lounasraveissa ohjiin.
"Pitäkää huolta itsestänne!" Peter Ingves on palaamassa uupumuksen takia tulleelta tauolta. Kuva: Anu LeppänenPeter Ingves ajautui koronasulun kourissa helmikuussa burnoutiin. Hän sai sairauslomaa osa-aikaisesta työstään Peter Untersteinerin tallin apuvalmentajana ja kengittäjänä sekä lainaohjastajana. Ingves matkusti Suomeen Kristiinankaupungin lähelle sukuloimaan määrittelemättömäksi ajaksi, mutta on nyt palannut Halmstadiin "sorvin ääreen" tai ainakin sorvin läheisyyteen.
"Päivä kerrallaan tässä mennään", Ingves kertoo.
"En aio ottaa mitään liian suuria askelia. Vuoteen ei ollut paljon mitään muuta elämää kuin nämä raviasiat. Lääkäri olisi jatkanutkin toipumisaikaani, mutta päädyttiin tällaiseen puolivälin vaihtoehtoon. Peter Untersteiner on työnantajana tosi ymmärtäväinen, ja sanoi, että otat niin paljon aikaa, kuin tarvitset. Nämä ohjastukset alkavat tästä pikkuhiljaa, vaikka tämä lainakuskin homma on sellainen, että poissaolo näkyy ohjastettavien tasossa kyllä nopeasti. Osa ihmisistä muistaa ja osa unohtaa taas nopeammin. Lauantaina tulee Italiasta Mattia Orlando hevostensa kanssa Halmstadiin, ja olen luvannut avustaa hänen tallinsa laskeutumista Ruotsiin. Mattia oli kyllä takavuosina Jerry Riordanilla hommissa ja opiskelemassa täällä Halmstadissa, joten hän tuntee paikat periaatteessa."
"Siinä kuormassa pitäisi olla ihan Elitloppet-tason hevosia, Cokstile ja Chief Orlando muun muassa. Sovittiin Untersteinerin kanssa, että keskityn ensimmäisen kuukauden auttamaan Orlandon tallilla vain ja ajan kilpaa sen minkä ajan. Katsotaan sitten sen jälkeen, mikä tilanne?"
"Kyllä aikamoisen sopan teki tämä pandemia, mutta nyt näyttää ehkä vähän valoisammalta silläkin rintamalla. Yksi iso pettymys on ollut, kun en ole päässyt edes poikaani katsomaan Norjaan, missä hän on töissä, koko alkuvuonna. Koitan nyt pikkuhiljaa aloitella sellaisella tahdilla, ettei tule uudestaan väsy. Fyysinen kunto on ihan hyvä, joten nyt on sopiva aika alkaa. Tulin juuri pitkältä kävelyltä ja alan valmistautua iltapäivän raveihin kotiradalla Halmstadissa. Lupasivat ensin huonoa keliä, mutta nyt näyttäisikin, että selvitään ihan poutasäässä ja jopa auringonpaisteessa."
"Laina-ajokit tässä alkupäivinä ovat suoraan sanoen mitä ovat, mutta eipähän ainakaan putoa korkealta odotusten takia. Tänään lounasraveissa Mästarnas Mästare (T5-5) on lähinnä se, jolla voisi pärjätä, mutta sitäkään ei voi luvata, kun ruuna on vähän hankala ajettava, ja laukkoja on tullut."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


