Päivän ravit: Löytyykö Antti Ojanperältä vastaukset illan totoarvoituksiin?
Toto75-rekka pysähtyy keskiviikkona Joensuun Linnunlahdella. Ruotsin puolella illan tapaus on Don Fanucci Zetin paluu radoille.Joensuun keskiviikkoiset 75-kohteet kärsivät osittain hevospulasta, sillä neljässä ensimmäisessä kohteessa on mukana korkeintaan kahdeksan hevosta. Hyvät palkinnot eivät ole siis saaneet taustajoukkoja sankoin joukoin liikkeelle.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kohteissa olisi urheilullista mielenkiintoa. Erityisen mielenkiintoisia hevosia kilpailee Antti Ojanperän tallista.
Suomen debyyttinsä pinkaisee keskiviikkona Inaki Zet. Viisivuotias ori kuuluu avauskohteessa juoksevien Fat Rabbitin ja Greensboro Zetin ohella Daniel Redéniltä syksyllä hankittuun nelikkoon.
Inaki Zet starttasi edellisen kerran elokuun lopulla Ruotsin Derbyn karsinnassa. Kimppaomistukseen siirtynyt hevonen ei menestynyt länsinaapurin kivikovissa ikäluokkalähdöissä, mutta oriin tasosta kertoo mailin ennätys 10,4a.
Myös pihtiputaalaisen muilla 75-hevosilla Vänrikillä ja Legacy Rockilla on aivan realistiset voittosaumat Joensuun illassa.
Kierroksen pelatuin hevonen tulee Seppo Suurosen tallista. Kuusivuotias Corea ei ehtinyt aiempien kausien ikäluokkakisoihin, mutta tamman meno on ollut alkuvuonna äärimmäisen vakuuttavaa. Uran saldona on tätä ennen neljä voittoa ja yksi maalikameratappio.
Kun Linnunlahden valot sammuvat, aletaan Ruotsissa tahkoamaan keskiviikon päälähtöjä. Toto86 kisaillaan vuorovedoin Halmstadin ja Solvallan välillä.
Solvallassa illan tapaus on Don Fanucci Zetin kauden avaus. Kymmenvuotiaaksi ehtinyt ori on ansainnut urallaan lähes kaksi miljoonaa euroa. Viime kaudella huippumenijä voitti Hugo Åbergs Memorialin ja sijoittui toiseksi Elitloppetissa sekä UET Elite Circuitissa.
Don Fanucci Zetin talvi on sujunut tallikommenttien mukaan asiallisesti, mutta valmentaja Daniel Redén korostaa, ettei hevonen ole heti ensimmäiseen starttiin huippuvedossa. Vastus vaikuttaa oikeinkin sopivalta kauden avaustehtävään. Ohjastajana jatkaa tuttuun tapaan Örjan Kihlström.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







