
Hanna Lepistön rohkea siirto – vuokrasi tallin ruotsalaisen ravilegendan valmennuskeskuksesta
Vihdissä tallia pyörittävä valmentaja vuokrasi Alessandro Gocciadorolta vapautuneen kahdentoista hevosen tallin. Hanna Lepistö toteaa, että hevosten hyvä kunto osuu sopivaan kohtaan laajennuksen kanssa.
Hanna Lepistön laajennus osuu hetkeen, jolloin haimoolaisvalmentajan hevosten iskukyky on suorastaan loistava. Kuva: Lari LievonenRavivalmentaja Hanna Lepistö laajentaa toimintaansa Ruotsiin. Suomessa Vihdin Haimoossa valmennustoimintaansa pyörittävä Lepistö on vuokrannut kahdentoista hevosen tallin Stora Albystä, joka on ruotsalaisen ravi-ikonin Stig H Johanssonin valmennuskeskus.
Talli vapautui talveksi Alessandro Gocciadorolta. Valmennuskeskus sijaitsee lähellä Tukholman Arlandan lentokenttää, mikä helpottaa Suomen ja Ruotsin tallien välistä siirtymistä.
Lepistön mukaan Ruotsiin siirtyy aktiivisesti kilpailevia hevosia, mutta kilpahevosia jää myös Suomeen.
”Porukka jakautuu siinä mielessä. Suomeen jää hevosia, joilla on täällä parempia kilpailumahdollisuuksia”, Lepistö kertoo.
Myös Ruotsissa hevosia pyritään kilpailuttamaan niiden kyvyt ja mahdollisuudet huomioiden. Lepistö muistuttaa, että länsinaapurissa myös iltaraveissa maksetaan kelpo palkintoja.
”Totta kai hevosten kykyjen mukaan ajetaan missä vain raveissa. Mieluummin voitto iltaraveista kuin kuudes sija 75-raveista.”
Talli ei tule aivan heti täyteen, vaan hevoset siirtyvät Ruotsiin porrastetusti. Ensimmäiset hevoset ilmoitetaan kuitenkin viipymättä startteihin.
”Hevosista King Cruzado on ilmoitettu ensi viikoksi Solvallaan. Varmaan loppuviikosta useampikin hevonen on startissa Bollnäsissä, Jägersrossa ja ehkä Rättvikissä.”
Hiljattain Lepistön valmennukseen siirtynyt Sofia Evo oli yksi lokakuun suurvoittajista. Hevosen omistavalla Horsepoint Oy:llä on Lepistön kanssa laajaa yhteistyötä. Kuva: Terhi Piispa-HelistenKun valmentaja itse sukkuloi kahden maan välillä, talleihin tarvitaan lisää henkilökuntaa.
”Kuviot alkavat olla aika selvillä. Olen suorittanut rekrytoinnit hyvin pitkälti.”
Lepistö kertoo, että vaikka tiloja on vuokrattu Gocciadorolta, ei tämän hetken suunnitelmiin kuulu sen erikoisempia yhteistyökuvioita.
”Varmaan raveihin voidaan mennä samalla kyydillä, ja Niskasen Anun kanssa tehdä illalla ruokaa yhdessä”, Lepistö naurahtaa italialaisvalmentajan monivuotiseen hevosenhoitajaan viitaten.
Lepistö myöntää, että kyseessä on iso askel. Vaikka suunnitelmia on tehty jo pitempään, valmentaja myöntää hevosten hyvän syyskunnon olevan muuton hetkellä erityisen mieluinen asia.
Lokakuussa Lepistön valmennettavat ovat nakutelleet voitot useammassakin arvolähdössä. Ykkössijat ovat tulleet Tammacupin finaalissa Vermossa, L Fabritius Memorialissa Turussa sekä Kyvyt Esiin -divisioonafinaalissa.
Lepistö haluaa silti pitää jalat maassa.
”Kiva nähdä, mitä tämä tuo tullessaan. Ei ole mitään sen suurempia odotuksia. Etenen päivä kerrallaan, ja teen parhaani. Sitten nähdään, mihin se loppujen lopuksi vie”, Lepistö miettii.
Hanna Lepistön uusista kuvioista kerrottiin ensimmäisenä Vermon ravien TotoTV-lähetyksessä keskiviikkona.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







