
Ravivihje: Illan luotetuin hevonen ei mahdu kupongille - Toto86-pelissä jackpot-rahaa yli 600 000 euroa
Ruotsin Toto86-peli ratkaistaan jackpot-muodossa Solvallassa ja Jägersrossa. Peliaika päättyy kello 21.30.
Vihjesysteemin toinen varma Esprit Sisu on tuttu näky myös Suomen kamaralla. Ruuna nähtiin tänä vuonna Seinäjoki Racessa ja St Michelissä. Seinäjoella hevonen sijoittui toiseksi ja Mikkelissä viidenneksi. Kuva: Terhi Piispa-HelistenToto86-pelissä olevan 614 000 euron lisärahan myötä potti on jopa 1,3 miljoonaa euroa. Kierros on pelimielessä oikein mielenkiintoinen.
Vihjeiden kirjoitusvaiheessa illan luotetuin hevonen on viidennen kohteen Il Forte, jonka kannatus pyörii liki 60 prosentin tuntumassa. Tuo on ehdottomasti liikaa ja vaikka sen peliosuus laskeekin suurella todennäköisyydellä peliajan päättymiseen mennessä, pelataan tuo kohde maukkaalla vastavarmalla. Myös kierroksen toiseksi suurin suosikki varmistetaan. Se on kolmannen kohteen Mateo di Quattro. Vihjesysteemi rakennetaan tänään kahden varman varaan.
Päivän varma
Esprit Sisu (T86-4) lähtee auton takaa hyvin liikkeelle ja valjakolla on hyvä mahdollisuus puolustaa sisäradalta johtopaikka, mikä olisi ilman muuta puolivoittoa. Ruuna kilpailee tällä hetkellä aivan räävittömässä kunnossa.
Viimeksi Jägersrossa sijoitus jäi vaisuksi, mutta valjakko oli tekemättömän paikan edessä takajoukoissa kärjen ajettua maltillista matkavauhtia keulapäässä. Sitä ennen se teki kerta toisensa jälkeen mahtavia esityksiä. Solvallan STL Open -lähdössä hevonen peruutti kasiradalta hännille, missä se oli pitkään vailla kiritiloja. Loppusuoraa ruuna kiri terävästi ehtien kolmanneksi Brother Billin ja Hail Maryn jälkeen. Esprit Sisu esitti hienon loppuvedon myös Sundsvall Open Trotissa.
Päivän ideavarma
Aramis Face (T86-5) on vastavarma suurelle suosikille Il Fortelle. Kasinumero parani radan verran yhden poisjäännin myötä ja nopealla avaajalla ladattaneen ihan tosissaan lähtöön tuoltakin. Nelivuotias osallistui toissa kerralla hurjaan 06,9-avaukseen prässätessään itsensä lopulta keulapaikalle. Ruuna kesti tuon sitkeästi ollen maalissa vielä kolmas.
Viimeksi Jägersrossa valjakko teki oikein kelvollisen kirin 12-radalta spurtaten ulkoratoja pitkin. Sijoitus maalissa oli lopulta viides. Nelivuotiaalla on hyvä luokka tähän sakkiin, mistä on osoituksena muun muassa Sprintermästarenin finaalipaikka kesältä. Nelivuotiaan peliosuus tulee vielä kohoamaan tuosta 14 prosentista, mutta tuskin kuitenkaan niin paljoa, etteikö ruuna olisi hyvä varma vihjesysteemiin.
Päivän potinräjäyttäjä
Nearly Perfect (T86-3) on ainoastaan yhdellä prosentilla mahdollinen suuryllättäjä. Tasaisesti 16-tuloksia naputellut nelivuotias on kilpaillut katkonaisesti ja taulukin on päässyt sekavaan kuntoon. Elokuun tauolta paluussa tamma otti maksimit sisäradalta. Toissa kerralla sillä kokeiltiin keulasta, mikä riitti neljänteen sijaan. Viimeksi hevonen palasi pieneltä tauolta laukaten lähtökiihdytykseen. Sen jälkeen tamma teki mukavan juoksun takajoukoissa. Startti kropassa ja hyvä lähtöpaikka voi tietää hyviä asioita.
Vihjesysteemi
1,7,3,5,2,4,6 (8,9)
2,4,1 (12,10)
2,5,1 (6,12)
1 Esprit Sisu (4,7)
8 Aramis Face (4,3)
1,7 (5,10)
4,2,10,7 (9,8)
6,12,1,2,10,11 (4,3)
3024 riviä - 90,72 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


