Tallilla Vilja ei ole saanut yhtään raivokohtausta – tytär innosti kilparatsastajan uuteen ammattiin

Vilja Paananen on erityinen hevostyttö. Kuva: Kati Paanasen albumi

Rataesteitä ja kenttää kilpailevan Kati Paanasen menestyneitä suomenratsuja ovat olleet muun muassa Hupsis, Lavilan Nalle ja Trio.

Lisäksi hänellä on ollut muutamia hyviä puoliverisiä. Esimerkiksi Casadro Van't Gelutt Z, Vilja’s Cornet Ballet Queen, joka on viimeisimmäksi hypännyt Anna-Julia Kontion ja hänen miehensä tallista, sekä Vilja's Caliandra Gallant Queen, jolle oli useita kiinnostuneita ostajia Suomen kenttähuipulla, mutta joka sittemmin siirtyi siitokseen diagnoositta jääneen terveysongelman takia.

Paanasella on kaksi lasta miehensä, hevoseläinlääkäri Timo Paanasen kanssa. Ensin syntyi poika Justus, sitten puolitoista vuotta myöhemmin kuopustytär Vilja.

”Vilja syntyi ihan terveenä lapsena. Nelikuisena hänellä oli karsastusta, mutta sitä tarkkailtiin, ja se meni ohi. Puolivuotiaana hän ei alkanut kääntymään eikä lähtenyt liikkeelle, jolloin hän kävi fysioterapeutilla, mutta kaiken katsottiin olevan normaalia”, Paananen kertoo.

Vuoden ikäisenä Vilja sai fysio-, puhe- ja toimintaterapiaa.

”Mutta silloinkin todettiin, että ihan varmasti lähtee kohta kävelemään”, äiti muistelee.

Vihdoin kaksivuotiaana käveleminen alkoi onnistua, kun Paananen teki lapselleen yksilölliset tukiortoosit. Se onnistui, koska hän on ammatiltaan apuvälineteknikko, joka on tehnyt työkseen apuvälineitä ihmisille, jotka tarvitsevat niitä esimerkiksi neurologisten ongelmien takia.

Viljan kielellinen ja motorinen kehitys ei kuitenkaan ollut normaalia. Hänen ollessaan 2 - 2,5-vuotias, hänelle vihdoin diagnosoitiin Mowat-Wilsonin oireyhtymä, joka tarkoittaa geenimutaation aikaansaamaa keskivaikeaa tai vaikeaa kehitysvammaa. Kävi ilmi, että Vilja ei tule koskaan pärjäämään itsenäisesti elämässään.

Paananen kertoo, että tyttären tilanne ei silti ole ollut hänelle kriisi, jota vastaan hän olisi kapinoinut.

”Olen suhtautunut tähän rauhallisesti. Hän on koko ajan ollut sellainen, kuin hän on. Minulla on resilienssiä, ehkä sitä on tullut myöskin hevosten kanssa”, hän sanoo.

Kati Paananen kertoo, että hevosavusteisen terapian kautta asiakas ja hänen läheisensä näkevät asiakkaan uudessa valossa. Se on voimaannuttavaa ja kokemuksellista. Kuva: Kati Paanasen albumi

Viljalla on käytössään useita yksittäisiä sanoja, mutta hänen kanssaan voi kommunikoida myös kuvakorteilla ja viittomilla. Hän käy erityiskoulua, nukkuu paljon, mutta aina ollessaan kotona hän tarvitsee ihmisen seurakseen. Vilja on yleensä iloinen, mutta jos hän saa raivokohtauksen, tavarat lentelevät.

Iso terveydellinen haaste on epilepsia. Paananen kertoo, että tavalliset asiat ja tavalliset kohtauksetkin hän hoitaa, mutta välillä Viljan kohtauksia ei meinata saada lakkaamaan sairaanhoidossakaan, mikä tarkoittaa äkkikuoleman vaaraa.

”Niiden kohdalla meinaa tulla suru puseroon”, Paananen sanoo.

Vilja on pienestä lähtien halunnut lähteä tallille, aluksi ratsastamaan, nykyään myös hoitamaan. Hän pystyy menemään kaikki askellajit ja hyppäämäänkin, mutta hän ei osaa suunnitella reittejä ja tekemistä.

”Nyt hän on oppinut siivoamaan karsinoita, ja viittoo, että kakkaa, kakkaa”, Paananen hymyilee.

Avustajakoira Papu lohduttaa Viljaa. Kuva: Kati Paanasen albumi

Tyttären myötä Paananen halusi opiskella uuden ammatin, jossa voi yhdistää sosiaalialan ja eläimet. Nyt hänellä on takanaan monia alan koulutuksia, ja viime vuonna hän valmistui kulttuurihyvinvoinnin maisteriohjelmasta opiskellen luovuutta ja taidetta sosiaali- ja terveysalalla.

Pro Gradu -työssään ”Eläinavusteisen sosiaalityön käyttö Suomessa – Ammattilaisten käsityksiä eläinavusteisen sosiaalityön hyödyistä ja rajoitteista” hän haastatteli sosiaalialan ammattilaisia ja palveluntuottajia näiden tietämyksestä ja suhtautumisesta eläinavusteiseen toimintaan sekä alan hyödyistä ja haitoista asiakastyössä.

Viljalle eläimet ovat olleet aina tärkeitä, ja myös hyödyksi.

Paananen kertoo, että tyttärellä on oma labradorinnoutaja avustajakoirana ja lisäksi apuna toimii syliin mahtuva jackrusselinterrieri. Viimeksi se oli mukana CT-kuvauksessa sairaalassa.

Vilja saattaa olla tutkimuksissa hyvin hoitovastainen ja hankala, mutta kun hän saa pitää koiraa sylissä, kaikki sujuu hyvin.

”Ei puolikastakaan epäröintiä. Sitä ei itsekään tahdo uskoa, kuinka suuri ero siinä voi olla”, Paananen sanoo.

Jackrusselinterrieri Myy tukena CT-kuvauksessa. Kuva: Kati Paanasen albumi

Nykyään Paananen harjoittaa erityisryhmien sosiaalista kuntoutusta eläinavusteisesti yrityksessään Luonnonvoima TerapiaTila. Sitä työtä hän haluaa jatkaa, jos ei Suomessa, niin ulkomailla. Hän toteaa, että alan tilanne on tällä hetkellä kotimaassa muun muassa hyvinvointialueiden säästöjen takia hyvin vaikea.

Paananen painottaa, että lukuisat ulkomaiset ja kotimaiset tutkimukset, hänen oma kokemuksensa sekä hänen tekemänsä graduhaastattelut kertovat selvää kieltä eläinavusteisen terapian vaikuttavuudesta. Eläimet osana terapiaa motivoivat asiakkaita tulemaan paikalle, tekemään terapian aikana harjoituksia ja käymään koko hoitojakson läpi.

Fyysisesti ratsastus vaikuttaa muun muassa tasapainoon, lihaksistoon, aistijärjestelmään.

Se auttaa myös puheentuotossa parantamalla ryhtiä, aktivoimalla hengityslihaksia ja antamalla puheelle rytmiä.

Paananen kertoo pyörätuolilla liikkuvasta asiakkaastaan, jolla polvet ovat jämähtäneet spastisuuden vuoksi 90 asteen kulmaan. Kun noustaan ratsaille, hänen käpertynyt nyrkkinsä pitää avata sormi kerrallaan, että käsi saadaan kiinni apukahvaan. Hevosen liikkeen myötä hänen kehonsa muuttuu ja nivelten liikkuvuus palautuu. Vaikutus toimii viikon verran.

Eläimet myös auttavat myös kohtaamisessa. Kun terapiassa on mukana eläimiä, voidaan keskustella vaikeistakin asioista ja aiheen kuormittaessa liikaa voidaan luontevasti vaihtaa puheenaihetta eläimeen.

Tunteiden hallinnassakin hevonen voi auttaa. Jos esimerkiksi asiakas raivostuu ja toimii äkkinäisesti, paikalla olevat ihmisammattilaiset usein tasoittelevat ja rauhoittelevat. Hevonen taas reagoi aidosti ja oikea-aikaisesti kehollaan, se kavahtaa ja lähtee pois. Ihminen saa silloin suoran palautteen, joka on helppo ymmärtää ja joka voi auttaa häntä tunne- ja kaveritaidoissa.

”Eläimeltä on helpompi ottaa palautetta vastaan”, Paananen sanoo.

Oleellisia ovat myös ne onnistumisen kokemukset, joita ison eläimen kanssa oleminen ja toiminen tuo.

Viljan kanssa kommunikoidaan myös kuvakansion avulla. Kuva: Kati Paanasen albumi

Viljalle ratsastus on tuonut muutamia sanoja ja kehonhallintaa sekä iloa ja onnistumisen tunteita.

Myös hienomotorisia taitoja on tullut paljon, kun hevosta varustaessa pitää esimerkiksi avata ja sulkea lukkoja ja solkia. Se ei ole hänelle helppoa, mutta ratsastamaan pääseminen on kannuste, jonka myötä jaksaa yrittää ja kuunnella neuvoja.

Tallilla Vilja ei ole saanut yhtään raivokohtausta.

”Kun olemme käyneet uudella tallilla ratsastamassa, häntä vanhemmat lapset ovat sanoneet, että Viljalla on niin hieno istunta”, Paananen hymyilee.

Kati Paananen rakastaa hevosurheilua, mutta tuntee nyt myös hevosten kyvyt osana terapiaa. Kuva: Kati Paanasen albumi

Paananen jatkaa nyt ensisijaisesti äitinä ja sosiaalialan ihmisenä, mutta kyllä hän myös ratsastaa ja kilpailee. Suhtautuminen on kuitenkin muuttunut.

”Ratsastusta en missään nimessä halua jättää, mutta nyt kohtaan hevosen eri tavalla. Kun on vähemmän hevosia, ehtii tehdä rauhassa niiden kanssa. Sitä kaipasin kilpailuaikoinakin. Kun ratsastaa liukuhihnalta, ei ole aikaa hengitellä hevosten kanssa”, hän sanoo.

Paanasen suuret unelmat eivät ole kuitenkaan enää kilpakentillä.

Ennemmin hän haluaisi ostaa lähellä myynnissä olevan kuntoutuskeskuksen. Siellä voisi hoitaa ikäihmisiä, kehitysvammaisia ja lastensuojelun asiakkaita, ja eri ryhmistä voisi olla iloa ja tukea toisilleen.

”Etsin tähän yhteistyökumppania, mutta en ole löytänyt toista yhtä hullua”, Paananen hymyilee.

Katso video Viljasta hevosten kanssa. Hevonen viestii suoraan ja kehollisesti, mikä opettaa Viljalle asioita myös ihmisten välisestä kommunikaatiosta.