
T75-karonkka: Lunastiko Willow Pride lipun Paralympiatravet-finaaliin?
Willow Pride osoitti jälleen kerran kuinka kultainen juoksupää tammalla on. Seinäjoki Racen voiton myötä kahdeksanvuotiaan tamman voittosumma kipusi yli puolen miljoonan euron.Willow Pride
Markku Nieminen oli ennakkoon optimistisen oloinen Willow Priden mahdollisuuksien suhteen. Menestysvalmentaja tunsi terästammansa. Kunnonajoituksen osuminen sekä Santtu Raitalan ajon onnistuminen petasivat voittoisan lopputuloksen hienolla täyden matkan tuloksella 1.11,9a. Kahdeksanvuotiaan tamman voittosumma nousi Seinäjoen voiton jälkeen jo yli puolen miljoonan euron rajapyykin.
Huipputamman kasvattaja-omistaja on I.M.T.-talli Porista ja tamman hyvinvoinnista on vastannut jo useamman vuoden ajan Noora Tuula. Voitto kansainvälisestä suurkilpailusta on palkinto kaikille osapuolille. Niin useamman vuosikymmenen kasvatustoiminnasta kuin huippu-urheilijan päivittäisestä hyvinvoinnista.
Mielenkiintoista nähdä oliko Willow Priden esitys Åbyssa ravattavan Paralympiatravet-finaalin arvoinen. Åbyn raviradan johtaja Jon Walter Pedersen sanoi viikolla seuraavansa mielenkiinnolla Seinäjoen lähtöä. Eikä poissulkenut kutsua Seinäjoelta hevosta kisaamaan puolestatoista miljoonasta kruunusta.
Siirin Valtsu jatkoi voittokulkua nuorten suomenhevosten lähdössä
Petri Laine on päässyt vierailemaan Parvelan Retun kanssa tiuhaan voittajakehässä viimeisten vuosien aikana. Kaksi vuotta nuorempaa tallikaveria Siirin Valtsua Laine on pitänyt jopa Retua parempana. AIka näyttää kumpi kaksikosta on parempi. Kuitenkin tämänpäiväinen Siirin Valtsun ylivoimavoitto Hannu Torvisen kanssa ei ainakaan vähennä Petri Laineen sanojen uskottavuutta.
Petri Laineen kotikasvatin uran kahdeksastoista voitto 21 startista tuli tuloksella 1.25,4 2120 metriä. Viisivuotiskaudella Siirin Valtsun päätähtäin lienee ikäluokkakisat. Muutaman vuoden kuluttua kaiken mennessä hyvin, on Petri Laineella kaksi absoluuttista huippuhevosta avoimella tasolla.
Hannu Torvinen tyylitteli Siirin Valtsun rattailla viisi- ja kuusivuotiaille rajatun MT Hevoset lähdön voittoon. Kuva: Elina PaavolaUnique Creation lunasti lipun Harper Hanoveriin
Kolmen ratakierroksen Etain Royal Stayer-lähdön voittajalle oli 10 000 euron ykköspalkinnon lisäksi luvassa paikka Elitloppet-lauantain Harper Hanover-ajoon. Tapio Perttusen valmentama ja Hannu Torvisen ohjastama Unique Creation hallitsi lähtöä lähes koko matkan keulajuoksun jälkeen. Ruunan voittosumman kivuttua yli 70 000 euron, kutsuu Solvallan miljoonan kruunun ykköspalkinnolla ajettavassa lähdössä 20 metrin takamatka. Norjassa syntynyt Unique Creation on kuitenkin venynyt tehtävien mukaan, ja Tapio Perttunen tietää mitä Elitloppet-viikonloppuna menestyminen vaatii.
Kuusivuotiaan Unique Creation omistavat Kaarina ja Anne Metz ovat satsanneet viime vuosina paljon raviurheiluun. Paikka Elitloppet-viikonlopulle on hieno palkinto kaksikon satsauksille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




