Sipoossa kisataan valjakkoajon Pohjoismaiden mestaruuksista - "tasokkain kisa ikinä Suomessa"
Liki 70 hevos- ja ponivaljakkoa kilpailee kansainvälisissä luokissa viikonlopun ajan. Lauantain ja sunnuntain tapahtumia voi seurata verkkolähetyksen kautta.
Kahden vuoden takainen Pohjoismaiden mestari Jouni Heikinheimo ja El Carillo ovat se valjakko, johon kohdistuvat kovimmat suomalaisodotukset. Kuva: Timo PasanenSavijärven kartanolla Sipoossa ovat torstaina käynnistyneet valjakkoajon Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskisat.
"Tämä on tasoltaan laajin koskaan Suomessa ajettu kilpailu. Norja, Ruotsi ja Suomi osallistuvat kisaan isolla ja laadukkaalla ryhmällä”, kilpailun johtaja Tapani Peltonen kertoo tiedotteessa.
Mukana nähdään useita vaativan ja vauhdikkaan lajin MM-kilpailuihin valmistautuvaa valjakkoa. Vain Baltian maiden vähäinen osallistuminen on järjestäjille pienoinen harmi.
Laajin osallistujamäärä on hevosyksiköissä, ja sen kilvasta odotetaan erityisen tiukkaa.
Vuoden 2015 PM-kisoissa suomalaiset menestyivät mainiosti. Hevosyksiköiden mestaruutta puolustaa Jouni Heikinheimo ja parivaljakoissa nähdään niin ikään mitaleille ajanut Tove-Maria Holmasto.
Kaikki lajit saavat Sipoossa PM-arvon. Osa luokista ajetaan kansainvälisinä CAI2*-luokkina. Kahden tähden kilpaan pääsevät mukaan myös ne, joilla ei ole pisteitä kansainvälisistä kilpailuista.
Näin kotimaiset ohjastajat pääsevät hankkimaan tärkeää kilpailukokemusta. Suomalaisia osallistujia onkin yli 30. Osa heistä kilpailee lisäksi sekä hevos- että poniyksiköissä.
Savijärven kartano on Suomen valjakkoajokeskuksista puitteiltaan monipuolisin, ja tilalla on järjestetty vuosien saatossa 30:t kisat.
Kartanon isäntä Rolf Simonsén oli tuomassa lajia Suomeen 1980-luvun lopussa. Hän ja Peltonen ovat vaikuttaneet lajin kehitykseen valmentajina ja tuomareina.
Kilpailun järjestelyistä vastaa Husaariratsastajat ry. Kansainvälisen kilpailun järjestäminen on luonnollisesti todella suuri ponnistus, totesi jo ennalta puheenjohtaja Marit Siven.
”Yli sata henkeä on esteillä töissä, joten paljon on töitä. Meillä on vahva osaaminen tässä asiassa."
”Erityisesti ulkomaalaisia viehättää maraton-ratamme, joka poikkeaa monesta muusta radasta, vaativuudellaan”, sanoo Savijärven nykyinen isäntä Ben Simonsén, joka paitsi kilpailee viikonloppuna itse on myös toiminut Suomen maajoukkueen johtajana useissa kansainvälisissä kilpailuissa.
Sarjoja on seitsemän, erikseen hevosille ja poneille sekä aikuisille ja nuorille. Myös lapset kilpailevat poniyksiköissä.
Torstaina ja perjantaina kilpaillaan koulukokeessa. Lauantaina ajetaan kestävyyskoe eli maraton ja sunnuntaina tarkkuusajo.
Lauantaina kisa-areenalla käydään myös keppihevosten estekisa.
Kilpailuja pääsee seuraamaan ilmaiseksi. Varsinkin lauantain maratonkisa on maastossa vauhdikasta katsottavaa. Niin kilpailijoiden kuin katsojien oman turvallisuuden vuoksi järjestäjät kuitenkin muistuttavat siitä, että katsojien on syytä pysytellä merkityillä reiteillä.
Lisätietoja ja tuloksia voi seurata Savijärvi Top Driving -kisan verkkosivulla. Suomen Ratsastajain Liitto (SRL) näyttää lauantaina ja sunnuntaina verkossa televisioinnin kilpailuista.
Lue myös:
Suomenpienhevosia nähdään tälläkin kertaa poniluokassa. Raisa Takkinen kertoo, miksi se soveltuu hyvin valjakkoajoon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


