
Jokimaa kokeilee uudenlaista kilpailua kolmevuotiaille lämminverisille ‒ mukaan pääsee 5 000 euron maksulla
Uusi kisa on saanut toimitusjohtajan mukaan innostuneen vastaanoton.
Ensi elokuussa Lahden Jokimaalla on tarkoitus ajaa uusi kolmevuotiaiden lämminveristen suurkilpailu Jokimaa Jackpot. Kuva: Terhi Piispa-HelistenJokimaan ravirata järjestää ensi vuonna Suomessa syntyneille lämminverisille uudenlaisen ennakkomaksullisen kilpailun. Jokimaa Jackpot -suurkilpailu ajetaan elokuun 8. päivä suoraan 10 hevosen finaalina ja 25 000 euron ykköspalkinnolla. Jokimaan toimitusjohtaja Ville Holopaisen mukaan kisaan myydään 10 osallistumisoikeutta.
”Osallistumisoikeus maksaa 5 000 euroa. Kaikki kilpailuun kerättävät osallistumismaksut käytetään kilpailun palkintoihin. Viisi parasta palkitaan, ja kokonaispalkintosummaksi tulee 60 000 euroa. Eli ravirata panostaa myös omaa rahaa”, valottaa Ville Holopainen uuden suurkilpailun ideaa.
Holopaisen mukaan Jokimaa Jackpot -kilpailu on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Pohjois-Amerikassa järjestetään kuitenkin samansuuntaisella ennakkomaksuidealla Jokimaan tapaisia lähtöjä.
”Mielestämme ennakkomaksullisille kilpailuille on selkeästi kysyntää Suomessa. Kimmo Kemppi on vahva taustavaikuttaja uuden kilpailumme synnyssä yhdessä toimistomme henkilökunnan kanssa.”
Ainakin aluksi Jokimaa Jackpot -kilpailu on rajattu Suomessa syntyneille lämminverisille. Mikäli kilpailu saa suotuisan vastaanoton, ei kilpailun avaaminen ulkomaiden suuntaan ole poissuljettua Holopaisen mukaan.
”Suomessa syntyneet lämminveriset ovat kuitenkin jo Suur-Hollola -ajon myötä tärkeä asia Lahden raviradalle. Katsotaan, kuinka kisa otetaan vastaan. Muutama alustava varaus osuuksille on tehty. Aloitamme kuitenkin vasta nyt laajemman kilpailun markkinoinnin.”
Jokimaa Jackpot -osuuksien myynti päättyy 15. joulukuuta. Mikäli kaikkia osuuksia ei ei myydä, peruuntuu kilpailu, ja maksetut rahat palautetaan ostajille. Toimitusjohtaja on kuitenkin luottavainen 10 osuuden myymiseen. Holopainen korostaa, ettei osallistumisoikeus ole hevoskohtainen. Osuuden saa myös myydä tai vuokrata eteenpäin.
Jokimaan toimitusjohtaja Ville Holopaisen mukaan Jokimaa Jackpot -kilpailun osallistumisoikeuksista on jo tehty muutama alustava varaus. Kuva: Ville Toivonen”Osallistumisoikeuden omistajan on nimettävä finaaliin osallistuva hevonen vasta päivää ennen ilmoitamispäivää. Se antaa todella paljon pelivaraa hevosen taustajoukoille. Lisäksi mahdollisuus osuuksien kauppaamiseen tai vuokraamiseen pitäisi laskea kynnystä ostaa osuus. Elokuun alku oli mielestämme sopivin ajankohta ajaa Jokimaa Jackpot -kilpailu.”
Jokimaalla on hyviä kokemuksia erityyppisistä ennakkomaksullisista kilpailusta. Perinteisen Suur-Hollola -ajon ohella syksyllä ajettava Jokimaa Tekee Tähtiä -ennakkomaksukilpailu on vakiinnuttanut paikkansa kilpailukalenterissa. Ville Holopaisen mukaan Jokimaalla on suunnitelmia kohottaa huhtikuisen T75-päivän statusta uudella ennakkomaksullisella kilpailulla.
”Muutama yksityiskohta pitää vielä lyödä lukkoon. Ennen vuodenvaihdetta meillä pitäisi olla tiedotettavaa kevään uudesta lämminveristen ennakkomaksullisesta kilpailusta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






