Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Costello on melkoinen solisti

    Costello on talven suomenhevoskuningas, mutta tällä kerralla Lappeenrannassa takamatkalta voi tulla kiire esimerkiksi Pyörylän Paronin kanssa!
    Costello on talven suomenhevoskuningas, mutta tällä kerralla Lappeenrannassa takamatkalta voi tulla kiire esimerkiksi Pyörylän Paronin kanssa! Kuva: Ville Toivonen

    Keskiviikkoillan jättisuosikki Costello oli lopulta omaa luokkaansa, mutta ilman jännitystä voitto ei irronnut.

    Varsinkin ohjastaja  Risto Tupamäelle Vermon kisan alku oli jännittävää. Costellolle ykkösrata ei ollut ihanteellinen, sillä se ei ole vielä toistaiseksi hurmannut nopeudellaan, vaan enemmänkin väsymättömyydellä. Tupamäki saikin tehdä kaikkensa saadakseen ajokkinsa pujotettua ulos sisäradan loukustaan. Valjakko sai tilaa vasta kun se oli jättäytynyt viimeiseksi.

    "Meinasi voimat loppua kesken, sillä Costello oli tänään ylipirteällä päällä", Tupamäki kuvaili.

    "Päästiin sentään ullos, mutta en halunnat ihan heti kiertämään, sillä tuollanen kinnaaminen käy jo hevosen hengityksen päälle. Annoin oriin hengähtää hetken, mutta vauhti meni niin hiljaiseksi, että aika pian oli pakko lähteä kolmannelle kiertämään."

    Kierroksen kohdalla suosikki nousi jo kolmannelle radalle, ja siellä se vietti lopumatkan. Normaalieläimelle tuollainen juoksunkulku olisi ongelmallinen, mutta Costello voitti vieläkin helposti. Jouni Miettisen tallin  Rapin Aatos tsemppasi  Antti Teivaisen kannustamana hyvin kuolemanpaikalta, mutta Costellon ykkönen oli kaikesta huolimatta vuorenvarma.

    "Kyllä voimia jäi vielä vähän varastoonkin", Tupamäki vahvisti.

    Costello otti keskiviikkona kuudennen peräkkäisen tikkunsa, ja tuorein oli viime lauantailta Lahden 76:sta.

    "Lyhyt starttiväli näkyi ylivireytenä", Orimattilaan loppuvuonna perheineen muuttanut Costellon valmentaja  Ville Herttua arvioi.

    "En raaskinut valjastaa sitä välipäivinä, ja se keräsi siiitä vähän höyryä. Ajetaan seuraavaksi Teivon 76-finaalissa ja keväämmällä vielä ainakin Valkeala-ajoon maaliskuulla asti. Lupasin viime vuonna, että tänä vuonna tulemme. Jossain vaiheessa täytyy pitää taukoakin, jos meinaa olla syyskesän Vermon Kuninkuusraveissa iskussa. Parhaimmillaan Costello tulee olemaan vasta tulevina vuosina, mutta koitetaan jo tänä vuonna, jos kaikki menee hyvin."

    Bret Boko hallitsi Isokenkää. Kovin haastaja Prey Frontline jäi sen selkään vailla kiritilaa.
    Bret Boko hallitsi Isokenkää. Kovin haastaja Prey Frontline jäi sen selkään vailla kiritilaa. Kuva: Anu Leppänen

    Vuoden 2015 Finlandia-ajon voittaja  Bret Boko viihtyy Vermossa. Se nähtiin keskiviikon Isokengässä, jota  Markku Niemisen valmennettava johti tuttuun taopaan  Ari Moilasen ajamana joka metrin. Moilasella ei ollut kiirettä ajaa alta pois, kun pahin vastustaja  Prey Frontline matkasi tiiviisti keulan ohjastajan puserossa. Bert Bokon viime voitosta oli vierähtänytkolme kuukautta, mutta yhdeksänvuotias ruuna näytti, että se osaa vielä.

    Kotiradan Passing Game kurkotti tiukasta rintamasta ykköseksi.
    Kotiradan Passing Game kurkotti tiukasta rintamasta ykköseksi. Kuva: Anu Leppänen

    Illan T65-peli alkoi suuryllätyksellä, kun  Kari Rosimo kiritti Vermon valmentajan  Jani Hautaviidan tallin  Passing Gamen tosi jännässä maaliintulossa ykköseksi. Valjakko purjehti kärkeen huonoimmalta 12. lähtöradalta. Pitkän kirin kolmatta ilman vetoapua tehnyt  Look Of Love ei hävinnyt paljoa, ja myöhään sisäkautta kirimään päässyt  Overfun Match tuli myös lähes tasapäin edellisten kanssa maaliin.

    Overfun Matchin kanssa ohjastaja  Hannu Torvisen marginaalit olivat vastaan, mutta ennen 65-kohteita ajetun kakkossarjan maalissa puolesta. Tom Erikssonin tallin Downander nimittäin piti keulasta, vaikka ulkoa vyöryivät  Love De Villeneuve ja  Edlance tosi lähelle.

    Paula Stenbergin ohjastama  Gilda Ale kiri avauslähdössä illan menestysohjastajan  Ari Moilasen, viisi tolppaa, ajamana kaukaa takaa ykköseksi. Alkuravien tammalähdössä puolestaan  Jukka Torvinen ajoi vuorenvarman tolpan keulasta  Kaisa Toivosen valmennettavalla  BWT BraveheartillaKari Savolaisen kannustama  Rocksox Savoy kiritti vahvasti rinnalta loppuun asti.