Karhu väänsi niskalenkin Vermossa ‒ ”Olin aika luottavainen, että fysiikka riittää”
Kolmevuotiaiden lämminveristen Seppele-ajo päättyi karhumaisiin tunnelmiin. Karelin Avenger runnoi loppumetreillä vahvasti voittoon.Espoo
Karelin Avenger rutisti loppumetreillä Seppele-ajon voittajaksi. Rattailla oli Olli Koivunen. Kuva: Terhi Piispa-HelistenKarelin Avenger juoksi 2 120 metrin ryhmäajossa johtaneen Icellaan rinnalla, mutta ei antanut juoksunkulun haitata. Maalisuoralla ruuna väänsi niskalenkin Icellasta, ohjastaja Olli Koivusen mukaan vieläpä helposti. Kilometriaika oli 1.15,4 ja ykköspalkinto 11 000 euroa.
”Hevonen tuntui ihan huippuhyvältä koko ajan ja valmentajan kommentit oli positiiviset. Viimeksi täällä se oli laukan jälkeen oli hyväntuntuinen. Tarkkailin matkalla, että paljonko Icellalla on varaa. Loppusuoralla kun oikein alettiin ajamaan, niin tämä kyllä voitti varmasti”, hän kertoi voittajahaastattelussa.
Omistajaporukka Talli Karhuryhmään kuuluva Pasi Pörsti kertoi, että hevosen tiimoilla on leikitelty karhu-teemalla. Hän työskentelee poliisina, ja poliisilla on Karhu-ryhmä. Samoin yhden omistajan yrityksen nimessä on karhu. Ja päällepäätteeksi legendaarinen painimestari Aleksandr Karelin tunnettiin lempinimellä Siperian karhu.
”Olin aika luottavainen, että fysiikka riittää, mutta nopeuspuoli oli vähän kysymysmerkki, kun sillä ei ole lujaa niin paljoa ajettu”, Pörsti kertoi voittajakehässä.
Karelin Avengerilla on neljästä startista kolme voittoa. Ura alkoi kaksivuotiaana Lahden ja Solvallan voitoilla.
Haastattelija Lauri Hyvönen yritti tingata valmentaja Pörstiltä, josko he tapaavat muissakin isoissa kolmevuotiskisoissa voittajaseremonioissa. Pörsti ei luvannut jälleennäkemistä suoralta kädeltä.
”Kotona tämä ei tunnu ajaessa oikein yhtään miltään. Mutta kun pulssia mittailee, niin sieltä tulee hyviä lukemia.”
Karelin Avengerin ovat kasvattaneet Juha Lehtola ja Sari Sillanpää. Ruunan sukuyhdistelmä on Le Monteil-Beeboop Laday-Orlandi Vici.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


