Hevosenlannan poltto lausunnolle – poltto sallitaan myös alle 50 megawatin laitoksille
Hevosenlannasta arvioidaan jatkossa päätyvän polttoon enintään viidennes.
Jokimaan raviradan talleilta Lahdesta kuljetetaan vielä toistaiseksi lanta poltettavaksi Fortumin laitokselle Järvenpäähän. Fortumilla on ollut yksi poikkeusluvista hevosenlannan polttoon. Kuva: Kimmo HaimiHevosenlannan polttamiseksi muutetaan ympäristönsuojelu- ja eläinten sivutuotelakeja. Tätä varten ympäristö- ja maa- ja metsätalousministeriöt pyytävät yhdessä lausuntoja sähköisesti.
Osa kaikkein pienimmistä energiantuotantoyksiköistä on tällä hetkellä ainoastaan sivutuotteista annetun lain piirissä. Siksi Suomi tarvitsee muutoksen myös EU:n asetukseen.
Jatkossa lannanpolttoon ei tarvittaisi korkeintaan 50 megawatin energialaitoksissa jätteenpolttolupaa, vaan poltto luettaisiin ympäristönsuojelulain ja EU:n asetusmuutoksen mukaan energiantuotannoksi. Lisäksi säädettäisiin poikkeukset muun muassa laitosten polttolämpötilalle ja päästöraja-arvoille.
Edelleen ministeriöiden on tarpeen sujuvoittaa yhteen eläintauti- ja ympäristöviranomaisten tehtäviä.
Sivutuotelain mukaista hyväksyntää ei siksi vaadittaisi jatkossa sellaisilta laitoksilta, jotka jo kuuluvat ympäristönsuojelulain rekisteröinnin tai luvituksen piiriin. Muutos vähentää ympäristösuojeluviranomaisten ja kunnaneläinlääkärin päällekkäistä työtä.
Lausunnot tulee jättää sähköisesti viimeistään 9. toukokuuta. Linkki hevosenlannan polttoa koskevaan lausuntolomakkeeseen
Helmet-hanketta vetävä Envitecpolis-kehitysyhtiö on valmistellut raportin hevosenlannan polton vaikutuksista ja lannan soveltuvuudesta energiantuotantoon.
Hevosenlantaa muodostuu 500 000–700 000 tonnia vuodessa. Siitä enintään 100 000 tonnin arvioidaan jatkossa päätyvän polttoon. Tällä hetkellä poltetaan vain muutama prosentti lannasta.
Raportissa todetaan, että hevosenlannan poltto ei tule olemaan pienille talliyksiköille järkevä ratkaisu ehdotettavien lainsäädännön muutosten jälkeenkään. Tästä syystä poltto tulee painottumaan hevoskeskittymien ja suurimpien kaupunkien lähelle maan eteläosiin, missä on väestön keskittymisen vuoksi myös eniten tarvetta energialle.
Matti Arffman, Jasmin Lehtinen, Senja Arffman: Hevosenlannan lainsäädännön muutoksen vaikutusarviointi. Envitecpolis 4.4.2018. Raportti löytyy sähköisenä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


