
Camri valmis päättämään taukonsa - Kuninkuusravit tähtäimessä
Vermon kuninkuusravit menivät Camrilta jalkavamman takia sivu suun, mutta vahinko on tarkoitus ottaa takaisin Rovaniemellä.
Camri sai reilu vuosi sitten lievän hankosidevamman potkaistuaan juomakuppiin, mutta ori yllätti kaikki palaamalla radoille jo heinäkuussa ja voittamalla Mikkelin Suurmestaruuden.
Se nousi samalla yhdeksi Vermon kuninkuuskilvan kuumimmista suosikeista, mutta joutui jäämään niistä pois jalan alettua oireilla kuninkuusraviviikolla uudestaan.
"Huonommalla hevosella olisi voinut ajaa kilpaakin, mutta näin hyvän hevosen kanssa ei haluttu ottaa mitään riskiä", valmentaja Terho Rautiainen kuittaa.
Talven Camri vietti kotitallillaan Jorma Konnulla Punkaharjulla, ja reilut kolme viikkoa sitten se palasi takaisin Rautiaiselle. Tämän oriasemalla on mahdollista yhdistää valmennus, kilpaileminen ja siitostoiminta viimekesäiseen tapaan.
"Jorma on ajanut talven aikana hyvät pohjat, ja ori on terve ja hyvässä kunnossa. Sen verran olen ajanut jo reippaamminkin, että sen tuntee", Rautiainen kehaisee.
"Ilmoitin jo Camrin Lahteen, ja Suur-Hollolan alkueristä ensi viikolla aloitetaan, jos ne nousevat pystyyn. Muussa tapauksessa aloitetaan 3.6. Kajaanin T76-raveista."
Siitoskausikin on käynnistynyt, ja Camrilla on siemennetty jo ensimmäiset neljä tammaa.
"Hyvässä vauhdissa ollaan siihen nähden, että viime vuonna ensimmäinen tamma tuli vasta 19. toukokuuta", Terho Rautiainen myhäilee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


