
Vixen jyräsi festivaalit liikkeelle
Vixuksen ja Metkutuksen loppusuoran kamppailu oli jokseenkin yhtä jännittävä, kuin Vixuksen ja Tureliuksen taisto edellisiltana samalla loppusuoralla. Kuva: Kuvat: Ville ToivonenKAUSTINEN. Festivaaliravit ovat perinteisesti alkupotku kuuluisalle kansanmusiikkifestivaalille. Tämän lauantain kylmäveristen Valiodivisioonassa jyräsi lopulta Vixen, eilisen Pikkupelimanni-ajon voittajan Vixuksen isoveli.
Valiodivisioona ajettiin jo ennen viikonlopun 76-jackpotkierroksen alkua, ja siinä haettiin edelleen asemia vajaan kuukauden päässä häämöttäviin Vermon Suomi 100 vuotta -kunkkareihin. Matkaa oli 2600 metriä ja alusta saakka - siitä huolehti Elias Intomieli, joka oli tällä kerralla nimensä mukainen, ehkä liiankin intomieli.
Suosikki Metkutus, sekin eilisen Kaustisen voittajan Menoksin isoveli, pääsi hyvin liikkeelle ja keulaan saakka, mutta Juha-Matti Paavolan oli luovutettava keulasta kierroksne kohdalla, kun Intomieli vallitsi. Kotiradan valjakko Metkutus-Paavola nousi pian johtavan rinnalle, ja siitä kotijoukkue taisteli upeasti maaliin saakka, mutta viimeiselle takasuoralle suosikin perässä liftannut Markus Porokan Vixus puristi niukasti mutta varmasti edelle.
"Kunkkuravit ovat meidänkin mielessä", Porokka myönsi.
"Vixen tuntuu nyt parantavan sopivasti menoaan. Vixenin ja Viixuksen emä Xena on kyllä melkoinen periyttäjä, vaikka meillä olleella Vixenin täysveljellä olikin kaikenlaisia harmeja, eikä siitä tullut veljensä veroista."
Xena on jättänyt vielä kolmannenkin kovan oriin, Zeuksen, 23,2, melkein 70000 euroa ja 17 voittoa.
Ravien alku sisälsi vain yllättäjiä. Vixenin ohella Magnifik C.D. rattaillaan Ruotsin nouseva kuski ja valmentaja Claes Sjöström, Sävel Tähti ja Olavi Oja-Nisula sekä Foxlander rattaillaan kotiradan Vel-Erkki Paavola kurvasivat voittajaesittelyyn ennen 76-pelin alkua. Heräsi kysymys, onko Nikulan sisärata jotenkin muita ratoja raskaampi? Sentään yksi suosikkivoittaja ja keulavoittaja ravien alkupäähän saatiin: Arwen Hoss kuskinaan Hannu Torvinen. Tammaa valmentaa Eija Sorvisto Ylivieskasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


