Oulun ravit siirretty perjantaille
Sääolosuhteet pehmensivät Äimäraution kaviouran pohjaa epätasaisesti, joten ravien siirtäminen jäi ainoaksi vaihtoehdoksi.Oulun torstai-illan ravit on siirretty perjantaiksi. Päätös siirrosta tehtiin torstaina aamulla.
Oulun raviradan toiminnanjohtaja Marja Pahkala kertoo, että sääolosuhteet tekivät Äimärautiolla tepposet.
”Täällä on ollut pakkasjaksoa, ja nyt puolestaan vesisadetta. Ensimmäisten pakkasten myötä radan pohja ei ehtinyt jäätyä kovin syvältä. Sateen myötä rata meni pehmeäksi muutamista paikoista”, Pahkala kertoo.
”Kun emme pysty takaamaan torstaiksi turvallisia olosuhteita kaikille, päätimme siirtää ravit vuorokaudella eteenpäin. Sään kylmenemisen myötä rata saadaan varmaankin kuivatettua perjantaiksi.”
Pahkala kertoo, että radan hoitoon laitetaan nyt kaikki tarvittavat resurssit.
”Ratamestarilla on apukäsiä työstämässä rataa. Meillä on siitä onnellinen tilanne, että myös entinen ratamestari on tässä tilanteessa käytettävissä.”
Alkuperäisen ohjelman mukaan perjantaina ravataan Kouvolassa. Ravien päällekkäisyyden myötä Kouvolassa ajavat ohjastajat joutuvat tekemään ravien suhteen valinnan.
”Onneksi pitkän etäisyyden vuoksi päällekkäisyyksiä on melko vähän. Jotkut ohjastajat joutuvat kuitenkin tekemään ratkaisuja.”
Pahkala korostaa, että ravien järjestämisessä ajatellaan aina ensimmäisenä hevosten parasta.
”Turvalliset ja tasapuoliset kilpailut ovat tärkeällä sijalla, ja meidän pitää pystyä takaamaan ne”; Pahkala sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






