Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Akaasian ryhmällä kaikki napissa: "Nyt ei tehdä mitään!"

    Akaasia ja Akaasian miehet: Markku Hietanen, omistajavalmentaja Ari Oja-Nisula ja hoitaja Iisakki Oja-Nisula.
    Akaasia ja Akaasian miehet: Markku Hietanen, omistajavalmentaja Ari Oja-Nisula ja hoitaja Iisakki Oja-Nisula. Kuva: Kuvat: Anu Leppänen

    VERMO. Kuningatarkilpailusta saadaan se kaksinkamppailu Akaasia-Saaga S, jota on makusteltu jo jonkin aikaa. Tiukalla se oli, sillä hallitseva kuningatar Saaga S laukkasi alkuun, ja hyppy oli vähällä viedä tamman hylkäykseen.

    Kaksinkamppailua on oikeastaan odotettu vuosi, kun jo viime vuonna Turussa kyseiset tammat iskivät yhteen tiukasti. Akaasia vei kaksi päätösmatkaa, mutta Saaga S otti silti toisen perättäisen tittelinsä, kokonaisaika ratkaisee! Saaga S:n laukka alkumetreillä vei sydämen kurkkuun, kun muistaa, että  Pyysalon perheen  silmäterä käytännössä menetti seppeleen neljä kesää sitten Porissa laukatessaan lyhyellä matkalla maaliin, ja avausmatkan alun laukassa oli hieman deja vu-tunnetta. Samaan aikaa  Markku Hietanen ja  Akaasia ottivat lähdön komentoonsa kylmän viileästi. Myös  Matti Nisonen teki kuningattaren rattailla sikäli tarkkaa työtä, että hän sai tuhoisalta näyttäneen laukan juuri ajoissa 140 metrin kohdalla alas, kun säännöt sallivat korkeintaan 150 metriä yhtämittaista laukkaa.

    Nisonen kehui jo ennen lähtöä ajokkinsa tuntuvan loistavalta, ja hän ajoikin rohkeasti neljännestä parista ulkoa kolmannen kiertoon jo kierros ennen maalia. Loppukaarteessa odotettu tilanne alkoi rakentua: Saaga S pusersi kolmatta rataa kuin höyryjyrä ja Akaasia veti keulassa rennolla tyylillä. Ainoa muu, joka näytti olevan vielä jokseenkin voimissaan ja iskuetäisyydellä kärkeen oli  Vieskerin Virva Sanna Päivikkeen valmennustallista.  Mika Forss ajoi Virvaa juonikkaasti, ja meinasi vielä haastaa Saaga S:n kakkossijasta loppumetreillä. Forss on ajokiellossa Ruotsissa tapahtuneen rikkeen vuoksi, mutta saa ajaa viikonlopun suurkilpailujen vakioajokkejaan  Veniceä ja Vieskerin Virvaa.

    Akaasia johtaa muut kirittävät.
    Akaasia johtaa muut kirittävät. Kuva: Anu Leppänen

    Akaasia piti keulapaikkansa lopulta maalisuorallakin varmoin ottein, ja lauantailta jäi herkullinen maku pyhän lyhyelle sekä pitkälle matkalle. Kaksintaistelu on valmis, ja muut saattavat vielä Vieskerin Virvan johdolla maustaa keitosta.

    "On tämä vaan ihmeellisen varma kilpailija tämä Akaasia", Markku Hietanen, 71, huokaili, hieman silmäkulmaansa pyyhkien.

    "Tamma on aina valmis kilpalemaan, ja on juuri sopivan intohimoinen. Se menee tosissaan, mutta rauhoittuu, kun kuski sitä haluaa. Eikä se laukkaa. Ei siinä oikein mitään varaa lopussa jäänyt, mutta ei pitänytkään. Tämä etenee nyt aivan suunnitelman mukaan. Hevonen on ollut helpommalla viime startin jälkeen, ja luottamus siihen, että se on huomenna vielä pikkuisen terävämpi, on suuri. Tamma on taas kiimassa, kuten se oli Turussakin viime vuonna, mutta se on melkein plussaa tällä hevosella, sillä se on siksi vielä pykälän rauhallisempi, mikä on hyvä."

    Akaasia asustaa viikonopun Vermon radalla  Jani Hautaviidan talliyksikössä. Kuinka kuningatarkilpailun toiseen päivään valmistaudutaan ja kuinka vahva kuningatarkandidaatti on viihtynyt uudessa paikassa?

    "Mainiosti se viihtyy, melkein vain tervöityy kun on uusissa ympyröissä", Akaasian valmentaja  Ari Oja-Nisula Kurikasta myhäili.

    "Nyt ei tehdä mitään! Se vain syö ja juo ja nukkuu."

    No ehkä käydään kävelyttämässä vähän, mutta koitetaan tehdä samoin eli ei juuri mitään, kuten Turussa viime vuonna.

    Oja-Nisula vilkaisi vastatessaan "Faari" Hietasta, ikään kuin hyväksyntää hakien. Miten kisaan on valmistauduttu?

    "Viime startin jälkeinen aika on ollut aika lailla herkiselyä. Ei ole tehty ihmeempiä. Hietanen kävi meillä neljä päivää sitten ajamassa vähän reippaampaa, mutta ei sekään ollut kovin kovaa ajoa."

    Kiitos Akaasia!
    Kiitos Akaasia! Kuva: Anu Leppänen

    Akaasian takana on takuulla riittävästi kokemusta, kun Hietasen kievankovan laihialaisen ravisuvun Markku-faari on ohjissa:

    "Arilla on niin hyvät treenimahdollisuudet Kurikassa, että siellä saa olla varovaonen. Voi saada hevosen vaikka ylikuntoon! Hyvin hän on nähtävästi mielensä malttanut, ja sellaanen maku tosiaan on että tamma tuosta vain herkistyy."

    Ihan niin kuin ollaan suunniteltukin.

    Pöytä on katettu upeaan taistoon 100-vuotisen Suomen ja 110-vuotiaan suomenhevosrodun kuningattarelle, oli se uusi tai entinen.

    Pääset Kuninkuuskilpojen kokonaistilanteisiin klikkaamalla tästä.

    Tästä kuulet ja näet hallitsevan kuningattaren Saaga S:n valmentajan Ilkka Pyysalon tunnelmat avausmatkan jälkeen:

    https://www.youtube.com/watch?v=PeKivCJCCLI