Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Muistojen kaviourilla: Rehtorin riski ruuna Valo-Mikki ravasi voitosta voittoon - elämänkaari katkesi traagisesti

    Muistojen kaviourilla -juttusarjassa kerrotaan tarinoita takavuosien sankariravureista, jotka ovat saattaneet jo vaipua unholan hämäriin. Sarjan viimeisessä artikkelissa muistelemme voimistaan tunnettua Vaalan karhua Valo-Mikkiä, jonka elämällä oli surullinen loppu.
    Valo-Mikki ja Esa Vasala matkalla kohti Erkon Pokaalin voittoa vuonna 1996. Vermon yleisömeri osoitti suosiotaan uransa aallonharjalla kilpailleelle Heikki Kiviojan valmentamalle uutteralle ruunalle.
    Valo-Mikki ja Esa Vasala matkalla kohti Erkon Pokaalin voittoa vuonna 1996. Vermon yleisömeri osoitti suosiotaan uransa aallonharjalla kilpailleelle Heikki Kiviojan valmentamalle uutteralle ruunalle. Kuva: Petri Johansson/ TR Media

    Karhu liittyy kolmella merkittävällä tavalla takavuosien taistelijaan Valo-Mikkiin. Ensimmäinen yhtymäkohta metsän kuninkaaseen tulee maineikkaan suomenhevosmiehen  Markku Karhun myötä.

     

    Voittokone Viskun takaa tunnettu Karhu iski silmänsä Alavudella vuonna 1986 syntyneeseen varsaan. Kiinnostuksen herätti se, että varsan isä oli juuri tuo kyseinen Karhun menestysori Visku, joka nakutteli 28 peräkkäistä voittoa. Lukema oli lajissaan Vieskerin vuosiin saakka Suomen ennätys. Kaiken kaikkiaan Visku vei nimiinsä uransa 40:stä kisastaan huimaavat 36.

     

    Valo-Mikki aloitti kilpauransa Karhun käsistä 1990-luvun alussa, mutta tähden elkeitä ruuna ei vielä hänellä ollessaan esittänyt.

     

    Samaan aikaan Oulujärven rannalla herätteli omaa hevosinnostustaan Heikki Kivioja. Vaalan yläasteen rehtori oli viettänyt varhaisvuotensa Nivalassa hevosten ympäröimänä. Hän oli ohjastanut nuoruudessaan muutaman kisan, mutta suurempaa roihua ei raviurheilu silloin sytyttänyt.

     

    Paine paluusta hevoshommiin tuli Kiviojan Aino-tyttären kautta. Hän oli innostunut ratsastamisesta, ja taloon hankittiin suomenhevosvarsa hänen toimintaansa tukemaan. Välillä turhan eläväiseksi äitynyt nuori yksilö ei kuitenkaan ollut passeli harrastehevonen.

     

    Kivioja laati keväällä 1993 hevosalan aviisiin ilmoituksen, jossa varsa haluttiin myydä tai vaihtoehtoisesti vaihtaa säyseämpään yksilöön.

     

    Markku Karhu vastasi ilmoitukseen. Hänellä oli sekä tamma että ruuna tarjolla. Jälkimmäinen, Valo-Mikki, oli jo voittanutkin kolmesti.

     

    Kivioja päätti empimättä, että ruuna olisi heidän valintansa. Sillä tytär voisi ratsastaa ja isä tähdätä takaisin raviuralle. Sovittiin, että kaupat tehdään päittäin, ilman välirahaa. Sovittiin myös, että Karhu tulisi Kiviojaa vastaan Jyväskylään.

     

    Kohtauspaikalla Kivioja seurasi lumoutuneena, miten komean läsipään Karhu kuorma-autostaan päivänvaloon talutti. Karhu loi sen sijaan karsastavan katseen Kiviojan varsaan. ”Kovin vähäinen on varreltaan”, moitti Karhu.

     

    Välirahaa olisi sittenkin maksettava. Kivioja sanoi, että Karhun olisi tyytyminen 200 markkaan. Kättä lyötiin päälle.

     

    Sanotaan, että vain tunteen kokenut tietää, miten autuasta on ajaa erinomaisella hevosella. Kivioja vihkiytyi tähän tunteeseen ensimmäisen Valo-Mikin kanssa tehdyn lenkin jälkeen. Ajo-ominaisuuksiensa ohella ruuna oli luonteeltaan mitä miellyttävin. Kiirettä ei pidetty. Isä ajeli Valo-Mikillä Vaalan hiekkateillä voimatreeniä, ja tytär ratsasteli.

     

    Radoille paluu oli ajankohtainen keskikesällä 1994. Ohjastajaksi oli sovittu kokenut oululainen Esa Vasala. Kivioja evästi häntä taktiikan suhteen, että voimista ei homman pitäisi ainakaan kiikastaa, Valo-Mikki jaksaa kyllä runnoa. Vasala toimi ohjastettavansa vahvuuteen luottaen, ja Äimäraution valloitus tuli heti ylivoimaisella tyylillä.

     

    Voitosta vierähti vain viikko, kun lohkesi toinen moinen samalta radalta. Kivioja ei ollut uskoa, että heidän Valonsa loisti kirkkaana kaviourilla. Hän ihmetteli, miten he olivat vähäisellä kokemuksellaan saaneet treenattua hevosen tällaiseen iskuun - tai paremminkin, miten he olivat onnistuneet tukemaan lahjakkaan yksilön kasvua näin tuloksellisesti.

     

    Kausi 1994 oli suuri suksee. Valo-Mikki takoi hengästyttävät 18 ykkössijaa ja oli maan vuoden voitokkain ravuri.

     

    Menestyshuuman keskellä karhu tuli toista kertaa kuvioihin. Voimistaan ja voitontahdostaan tunnettu Valo-Mikki sai Suomen nopeimmalta ravitoimittajalta, satasen tuimassa myötätuulessa lukemiin 10,2 pinkaisseelta Timo-Jaakko Virkkalalta lempinimen Vaalan karhu. Istuva kutsumanimi jäi pysyvästi elämään ruunan rinnalla.

     

    Valo-Mikin nousu kohti huippua jatkui kaudella 1995. Vaikka menestyksen myötä vastukset tiukkenivatkin, vuosi toi 12 voittoa. Läpimurto tapahtui marraskuussa, kun ruuna löi itsensä ravikuningas Ponserin Kuopiossa Alopaeuksen Muistoajossa.

     

    Valo-Mikki oli pienen kotipitäjänsä urheilusankari. Vaalalaiset järjestivät lauantain saunomisensakin sen mukaan, miten Valo-Mikki sattui olemaan starttiviivalla.

     

    Kaudella 1996 ruuna ravasi 15 ykköstä ja sementoi asemansa suomenhevoseliitissä. Kiviojien taistelijan meriittilistalle liitettiin klassisten kisojen Erkon Pokaalin ja Pelimanni-ajon täysosumat. Valo-Mikin etsikkoaikoja olivat talvi ja kevät. Kesällä parhaan terän vei allergiasta johtunut köhä.

     

    Alkuvuodesta 1997 Vaalan karhu oli vauhdissa, mutta kauden edetessä meno laantui. Kivioja huomasi hevosensa kintereissä kulumaa. Ruuna ei ontunut, mutta vamma vaikeutti ravaamista. Edessä oli talven tuloon asti jatkunut tauko.

     

    Meno ei senkään jälkeen maistunut toivotulla tavalla. Ruuna kyllä yritti, mutta tulosta ei vain tullut. Kuten ei tullut kauden 1998 aluksikaan. Kivioja päätti antaa Valo-Mikin jälleen huoahtaa.

     

    Sitten kävi karhu kolmatta kertaa ruunan reitille.

     

    Aino-tytär lähti eräänä toukokuisena päivänä Valo-Mikin kanssa rutiininomaiselle ratsastuslenkille tuttuihin maastoihin raiteiden tuolle puolen. Palatessaan tytär näki, että Kajaanin suunnasta lähestyi juna. Sen edestäkin olisi ehtinyt, mutta hän päätti varmuuden vuoksi kääntää ruunan ylikululta takaisin tulosuuntaan.

     

    Tapahtui jotain odottamatonta. Valo-Mikki alkoi varoittamatta vikuroida villisti, ja yllätetyksi tullut ratsastaja tippui tantereeseen. Vapaaksi riistäytyneen Valo-Mikin viimeinen juoksu päättyi kohtalokkain seurauksin junan kylkeen. Mitään ei ollut ruunan hengen pelastamiseksi tehtävissä.

     

    Tapahtumapaikan liepeiltä löydettiin myöhemmin jälkiä karhusta. Heikki Kivioja uskoo, että Valo-Mikin sille epätyypillisen riehakas käytös johtui siitä, että ruuna vaistosi pusikossa lymynneen kontion.

     

    Ahkera ruuna laskettiin haudan lepoon lenkkipolkunsa varteen.

     

    Virastaan nyt jo eläköitynyt rehtori käy edelleen taajaan raveissa, mutta oma talli on pysynyt Valo-Mikin jälkeen tyhjänä. Ruunansa urotekoja Kivioja ei ole sen koommin katsellut tallenteilta. Siihen ei ole tarvetta, sillä nuo neljännesvuosisadan takaiset tapahtumat ovat yhä elävinä hänen mielessään.

     

     

    Valo-Mikki eli Vaalan karhu

    Syntyi 1986 Alavudella. Kasvattaja on Mikko ”Vesan setä” Keskinen.

    Aloitti kilpauransa voittokone Viskusta tunnetun Markku Karhun valmennuksessa.

    Siirtyi 1993 vaalalaisen Heikki Kiviojan omistukseen ja valmennukseen.

    Kilpaili urallaan 116 kertaa ja ravasi 52 ykkössijaa.

    Otti kaudella 1994 peräti 18 ykkössijaa. Oli valtakunnan vuoden voitokkain hevonen.

    Läpimurto huipulle marraskuussa 1995, kun voitti Kuopiossa Alopaeuksen Muistoajon.

    Vei vuonna 1996 nimiinsä suurkisat Erkon Pokaalin ja Pelimanni-ajon.

    Ruunan luotto-ohjastajia olivat oululainen Esa Vasala ja ylivieskalainen Juha Kokko.

    Kuoli toukokuussa 1998 junaturmassa. Laskettiin haudan lepoon lenkkipolkunsa varteen.

     

    Artikkeli on alunperin julkaistu Kalevassa keväällä 2020. Muistojen kaviourilla -juttusarja päättyy tähän.