
Ranch Kellylle historiallinen kolmen suora
Ranch Kelly vyöryi vastustamattomasti kärkeen. Callela Ladyboss kiri myös hyvin, mutta hävisi kolme kymmenystä. Kuva: Miika LähdeniemiJOKIMAA. Ranch Kelly kiri komeasti Suur-Hollolan Best Ladyn parhaaksi jo kolmantena vuonna peräkkäin. 10-vuotias tamma on iskussa ja sen taustajoukoilla onkin tarkat mietinnät menossa, miten kilpailu-ura jatkuu.
Terästamma Ranch Kelly hyökkäsi toisesta ulkoa kiriin viimeiselle puolikkaalle lähdettäessä ja runnoi hallitusti Best Ladyn sankarittareksi, vaikka myös Callela Ladyboss kiri takaa vauhdikkaasti. Täyden matkan 12,9-vauhtia painellut Ranch Kelly voitti Suur-Hollolan Best Ladyn jo kolmatta kertaa peräkkäin, sillä tamma juhli myös vuosina 2016 ja 2017. Ensimmäisen voiton ajoi Tommi Kylliäinen, toisen Iikka Nurmonen ja tänä vuonna Hannu Torvinen.
Vuodesta 1984 lähtien ajetun Best Ladyn ovat kyenneet voittamaan kolme kertaa myös Bettina Kähö, La Poeme ja Not A Spacecase, mutta niistä yksikään ei ole voittanut kolmea kertaa putkeen.
Suur-Hollolan Best Lady oli Ranch Kellyn valmentaja Anne Luttiselle tärkeä välietappi paitsi edellisvuosien voittojen takia, myös jatkon kannalta. Ranch Kellyn on ollut määrä siirtyä pian siitosuralle.
"Tämä oli yksi etappi, että tämän startin jälkeen pitää tehdä päätöksiä. Tässä on nyt mietinnän paikka", Anne Luttinen myönsi.
Ranch Kellyn edellinen kisa Finlandia-päivänä Vermossa tärveltyi laukkaan, kun jalka osui vastustajan kärryyn. Kilpailuiden välillä 101 starttia juossutta tammaa ei juurikaan pidetä valjaissa.
"Viime startin jälkeen en laittanut kertaakaan valjaisiin, Kelly oli vain perähevosena ja lisäksi ratsastettiin", Luttinen kertoi. "Kroppaa pitää totta kai huoltaa hyvin ja pitää liikkeessä, mutta kärryjä pidetään perässä niin vähän kuin mahdollista. Tamma on saanut olla myös laitumella. Sillä on sellainen hehtaarin kahden alue, jossa se saa mennä ja liikuttaa itsensä. Se pitää myös päänupin kunnossa."
Yli 167 000 euroa tienanneen Ranch Kellyn viime aikojen vakio-ohjastajaksi on muodostunut Hannu Torvinen.
"Kuskikin on tärkeä osuus kokonaisuudessa, koska hänhän siellä näkee ja kokee enemmän kuin itse. Vähän tuurilla Hannu tuli talvella tämän kuskiksi. Iikkahan tätä on aiemmin ajanut paljon, mutta hänellä sattui aina olemaan oma hevonen."
Ranch Kelly on menossa heti perjantaina Mikkeliin kantakirjaukseen ja muutenkin Luttisella on nyt mietinnän ajat edessä. 10-vuotiaalle tammalle on kaavailtu sulhaseksi Andover Hallia ja siitosuralle siirtyminen häämöttää, mutta toisaalta terästamma on iskussa ja esimerkiksi revanssin hakeminen Suur-Hollola-ajosta kiinnostaisi. Tamma on ollut kolme kertaa mukana Suur-Hollola-ajon välierissä ja kahdesti on tullut hylkäys pitkästä laukasta. Viime kesänä epäonnistuminen tuli siinä muodossa, että kuski myöhästyi lähtöauton takaa ja tamma joutui revittämään saadakseen porukan edes kiinni.
Loppuipa Ranch Kellyn kilpaura pian tai ei, Luttista kiinnostaa jo seuraavan kilpurin hankinta.
"Kuume on löytää joku nuori hevonen kaveriksi, koska maalla asuessa yksi harrastehevonen on kiva olla. Toista Kellyä ei saa enää ikinä, mutta olen miettinyt, vaihtaisiko lajia kokonaan ja hankkisi suomenhevosen. Niitä ei ole minulla ollut ja kaikkihan sanoo, että suomenhevosta ei ehkä kannata ottaa", Luttinen naurahti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


