Ranch Kelly Jokimaan tähtenä – Love You mielessä
Syys-talven Ranskan turneella hurmannut Ranch Kelly palaa tauolta Jokimaan T4-pelin päätöskohteessa tänään.
Anne Luttisen silmäterä on ladannut akkuja ja harjoitellut kaksi kuukautta.
”Toivotaan että Ranskan kilometrit ovat jääneet taakse”, viittaa valmentaja pitkän syyskuusta joulukuulle kestäneen turneen rasituksiin.
Kokonaisuudessaan Kellyn viime kausi käsitti 25 lähtöä.
Tauolla Ranch Kelly on tutkittu kahden eläinlääkärin toimesta. Mitään poikkeavaa ei hevosesta ole löytynyt.
Hevoshieroja Tuula Pursiaisen käsittelyssä on ilmennyt pari ”jumia” eli huollettavaa kohtaa lihaksistossa. Myös paikallinen hevoshieroja Miia Hautajärvi on antanut hevoselle lihashuoltoa.
Tammaa on valmisteltu ensimmäiseen starttiinsa perinteisen maltillisesti. Kovin ajo on ollut 1.20 vauhtinen hiitti. Luttisen mukaan viime viikonlopun loskaiset kelit osaltaan vaikeuttivat lähtöviivalle viimeistelyä.
”Yleensä se ei ole ollut semmoinen ensimmäiseen kilpailuun.”
Jokimaan startti osaltaan valmistaa supertammaa kohti Espoon palkintoa
Love You mielessä. Luttinen muistelee hyvällä suomalaisen ravikansan seuraamaa Ranskan turneeta. Syyskuun lopun murskaavalla esityksellä tulleen voiton jälkeen menestys oli vaisumpaa. Jälkikäteen voidaan pohtia mitä olisi voinut tehdä toisin.
”Jälkeenpäin ajatelle kuukautta aikaisemmin oltaisiin voitu tulla pois. Lopussa ravi ei ollut enää niin rytmikästä.”
Luttisen mukaan huollettavaa löytyi yläselästä.
Kevään lähestyessä on oikea aika jossitella siitosuran aloittavan Ranch Kellyn orivalinnalla.
”Tämä on vaikea juttu. Kummittelee Love You taustalla. Pitää vielä miettiä, mutta lähiaikoina pitää tehdä ratkaisu.”
Luttinen näki huippuperiyttäjän Ranskassa. Kenties Love You teki vaikutuksen ensisilmäyksellä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

