
Suurta draamaa Elitloppet-karsinnassa - Bold Eagle pois pelistä
Ennakkosuosikki Bold Eagle kävi lähdönuusintojen takia kierroksilla ja laukkasi hyväksytyssä lähdössä. Kuva: Anu LeppänenSOLVALLA. Ensimmäistä Elitloppet-karsintaa veivattiin edestakaisin pitkään, ja hyväksytyssä startissa ennakkosuosikki Bold Eagle laukkasi mahdollisuutensa.
Ensimmäinen Elitloppet-karsinta sujui hevosten esittelyyn saakka normaalisti, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Ensin Up And Quick pyydettiin tallikurviin tarkastukseen, mistä tuli muutaman minuutin viivästys. Sen jälkeen päästiin jo auton taakse, mutta lähtö otettiin kahdesti uusiksi Maori Timen ja Dreammokon takia. Toisen uusinnan yhteydessä Bold Eaglen ja kahden muun hevosen ohjastajat eivät kuitenkaan ilmeisesti kuulleet heti lähdönuusintaääntä, vaan päästelivät kolmisensataa metriä tosissaan.
Bold Eagle kävi kierroksilla ja kääntyi ympäri etusuoralla, eikä Franck Nivardin ajokki rauhoittunut koko aikana. Kun lopulta päästiin uusintojen jälkeen matkaan noin vartti aikataulusta myöhässä, Bold Eagle sortui laukalle ensimmäisessä kaarteessa ja "Kotkan" Elitloppet lässähti siihen.
Karsintavoittoon puristi johtavan rinnalta norjalainen Göran Antonsenin ajama Lionel, joka tuli päätöspuolikkaan verrattain rauhallisen matkavauhdin jälkeen 1.07-kyytiä. Voittoaika oli 09,7/1609a. Dreammoko kesti keulasta kakkoseksi ennen Jorma Kontion ajamaa Up And Quickia, joka sujutteli kasiradalta johtavan taakse. Viimeisen finaalipaikan nappasi Takethem.
Sekä Bold Eaglen että Rajesh Facen taustavoimat olivat odotetusti kuumana tapahtumista. Bold Eaglen omistaja Pierre Pilarski ilmoitti, etteivät he tule enää koskaan Elitloppetiin. Myöskään Rajesh Facen ohjastaja Lutfi Kolgjini ei säästellyt sanojaan.
"Se sabotoi minut ja Bold Eaglen", Kolgjini jyrisi ATG Liven haastattelussa. "Niin surkeaa starttihenkilökunnalta. Björn ei tienannut mitään lähdön missaamisella, hän ei saanut lentävää lähtöä eikä häirinnyt ketään, mutta silti tekivät näin. Se lähdönuusinta tekee minut täysin hulluksi. Hyi h**vetti!"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


