Kengityssepän työ on vaativa käsityöammatti. Hannele Pylväläisen paja-autosta löytyy välineet monenlaiseen kengän työstämiseen. Kuva: Kimmo Haimi
Kengitysseppäpula ei hellitä kuin etelässä - ”Tällä hetkellä seppiä tarvittaisiin lisää etenkin pohjoisimmissa osissa Suomea ja Vaasan seudulla sekä joissain itäosissa maata”
Yli vuosikymmenen jatkunut pula kengityssepistä ei helpota muualla kuin eteläisimmässä Suomessa.
Suomen Kengityssepät ry:n puheenjohtaja Hannele Pylväläinen on kengittänyt hevosia lähes parikymmentä vuotta. Kuvassa hän kengittää islanninhevosta Fridur-tallilla Porvoossa. Kuva: Kimmo HaimiJo 2000-luvun loppupuolella oli nähtävissä, että kengitysseppiä siirtyy eläkkeelle nopeammin kuin uusia tulee tilalle. Etenkin osissa pohjoista ja itäistä Suomea pula kokeneista kengityssepistä jatkuu edelleen.
”Tasaisesti joka vuosi seppäpulasta on puhetta. Tällä hetkellä seppiä tarvittaisiin lisää etenkin pohjoisimmissa osissa Suomea ja Vaasan seudulla sekä joissain itäosissa maata”, kertoo Suomen Kengityssepät ry:n puheenjohtaja Hannele Pylväläinen.
Keski-Suomen Jämsässä asuva kengitysseppä Olli Hauru yhtyy näkemykseen, että kengityssepistä on pulaa monin paikoin Suomessa. Hän on työskennellyt päätoimisena kengitysseppänä vuodesta 2020.
”Pula johtuu varmaankin siitä, että tekijät käyvät vanhemmiksi. Fyysisesti raskas työ on myös sellaista, mitä monien paikat eivät kestä. Tiedän tapauksia, että on tehty kengityssepän töitä muutaman vuoden ja sitten jouduttu lopettamaan.”
Hannele Pylväläinen valmistui sertifioiduksi CE-F -kengityssepäksi vuonna 2015 ja työskentelee päätoimisesti alalla. Hän asuu Uudellamaalla, jossa ei ole pulaa kengityssepistä.
”Tuntuu, että täällä uusilla sepillä menee parikin vuotta, ennen kuin saa asiakaskunnan täyteen”, hän kertoo huomanneensa.
Pylväläisen mukaan hevosten omistajat ovat nykyään yhä enemmän tietoisia siitä, mikä on kengittäjän ja kengityssepän ero. Kengittäjäksi voi ryhtyä kuka vain vaikka ilman koulutusta tai käydä lyhyehkön, peruskengittämiseen keskittyneen koulutuksen.
Kengitysseppä sen sijaan on vuosia kestävän ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon suorittanut ammattilainen. Ammattitutkinnon suorittaneen on mahdollista hakea eurooppalainen CE-F -sertifiointi kengityssepän nimikkeen perään.
Suomen Kengityssepät ry:ssä on reilut 200 jäsentä.
Hannele Pylväläinen toteaa, että sepän työn fyysisyys ja rasittavuus ovat yleisimpiä syitä kengittää osa-aikaisesti.
”Moni jää alalle osa-aikaiseksi, kun parin vuoden kuluttua huomaa, että seppänä on helpompi työskennellä osa-aikaisena. Kokoaikaisia ammattiseppiä on Suomessa kohtalaisen vähän.”
Alan tuoreelle tulokkaalle työ on Pylväläisen havaintojen mukaan vielä rasittavampaa kuin konkarisepille.
”Kun lähtee hommaan mukaan, niin valitettavasti ne huonosti käyttäytyvät hevoset ja asiakkaat tulevat uran alkuun. Menee aikansa, ennen kuin tuore seppä uskaltaa sanoa, että tällaista en tee.”
Lähes kaksi vuosikymmentä kengittäneen Pylväläisen asiakkaina on kaikentyyppisiä hevosia. Hän toteaa, että henkistä painetta sepälle kertyy sitä mukaa, mitä hinnakkaampia hevosia kengittää. Yhteistyötä on osattava tehdä sekä eläinlääkäreiden että omistajien kanssa. Sosiaaliset taidot ja ajanhallinta korostuvat tänä päivänä.
”Työ ei todellakaan ole sitä, että vain lyödään kengät kavioihin.”
Täysaikaisena kengitysseppänä Pylväläinen viihtyy, kun saa tehdä työt päivällä ja nukkua yönsä hyvin. Toisin oli hänen alkuperäisessä ammatissaan leipuri-kondiittorina, kun työpäivä alkoi aamukahdelta.
Pylväläinen huolehtii kehostaan säntillisen suunnitelmallisesti, jotta jaksaa tehdä työtään.
”Lenkkeilen ja venyttelen päivittäin ja kerran kuussa käyn sekä hierojalla että osteopaatilla. Liike on lääke, koska kengityssepän työ on staattista.”
”Työ ei todellakaan ole sitä, että vain lyödään kengät kavioihin”, Hannele Pylväläinen huomauttaa. Kuva: Kimmo HaimiArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
