Tiina Levander noussut suomenhevosten ahkerimpien kasvattajien joukkoon
"Suomenhevosella on aina jokin arvo. Jos hevosesta ei tule ravuria, voi tulla vielä hyvä ratsu", perustelee kasvatustoimintaa Tiina Levander Virroilta.
Laadukkaiden lämminveriravureiden kasvatus myyntiin vaatisi hänen mukaansa paljon suuremman taloudellisen panostuksen. "Ja kalliimman lämminverivarsan ostajia on kuitenkin harvassa."
Tiina Levander on noussut maan suurimpien suomenhevoskasvattajien joukkoon. Vuodesta 2014 alkaen hänen nimiinsä on syntynyt yli 60 suomenhevosta Nevan -nimellä.
Hevosten rinnalle on tullut myös emolehmiä. Heinät ja kaurat saadaan pääasiassa omilta pelloilta. Tila on luomutuotannossa.
Toiminta perustuu kannattavuuslaskelmiin tilakaupan yhteydessä vuonna 2013.
"Alunperin maatilan toiminnan kannattavuutta laskiessa todettiin, että reilut 20 tammaa pitäisi olla ja varsat saada hyvin myytyä, että tämä kannattaa. Varsat tehdään pääasiassa myyntiin. Tähän mennessä ravi- ja ratsuvarsoja on ollut puolet ja puolet, mutta nyt ravurivarsojen osuus on noussut."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


