Long Tom laukkasi keulasta hambokarsinnassa
Long Tom yllätti negatiivisesti laukkaamalla keulasta Hambletonianin karsinnassa lauantai-iltana Suomen aikaa. Kuva: Jennifer BoothMaailman isoin ravikilpailu The Hambletonian päätti Kuninkuusravilauantain suomalaispettymykseen. Suosikeihin lukeutunut Long Tom johti karsintaansa maalisuoran alkuun, mutta sitten tuli yllättävä hyppy.
Tim Tetrickin ohjastama Long Tom (Muscle Hill) haki keulan ennen puolimatkaa eli takasuoralla, ja tilanne näytti hyvältä. Kaarruttaessa The Meadowlandsin pitkälle loppusuoralle pääkaupunkiseudulta tulevan AMG Stablen eli Esa Pehkosen ja Kim Vörlinin omistama ori kuitenkin hyppäsi melko yllättävästi laukalle. Tähän saakka urallaan Marcus Melanderin, 25, Stefan "Tarzan" Melanderin veljenpojan, valmentama Long Tom oli laukannut kerran 12 startissaan. Voiton vei ykkössuosikki International Moni (Love You-Moni Maker) Scott Zeronin ajamana. Frank Antonacci valmentaa karsinnassa 10,0 mennyttä oritta.
Liioin toisessa karsinnassa kilpaillut suomalaisen Mirva Boguckin osaomistama Sortie (Explosive Matter) ei päässyt finaaliin, kun Marcus Melanderin tallin toinen edustaja hambossa, Enterprise (Chapter Seven), kiri ykköseksi Tetrickin kannustamana. Sen omistaa Courant-talli, jonka omistaja on muun muassa Unibet-vedonlyöntiyhtiön omistava ruotsalainen Anders Ström. Strömin ja Courantin päivä Meadowlandsissa oli mahtava jo ennen Hambetonianin finaalia, sillä myös hänen Ruotsista USA:aan kilpailemaan ja astutettavaksi matkannut Pasithea Face (Muscle Hill) voitti jo "aikuisten" tammojen kisan John Steele Memorialin ykköspalkinnon 88125 dollaria kilometriajalla 09,2. Hambon karsinnan voitosta tuli 100000 taalaa lisää.
Kaksivuotiaiden isoimmassa kisassa Peter Haughton Memorialin finaalissa oli suomalaisväriäkin, kun Kemppitallin Kimmo Kempin ja Suojalampi Stablen Antti Peltolan osaomistama Captain Morgan (Cantab Hall) oli mukana. Ori sai tyytyä seitsemänteen sijaan ajalla 12,0. Jimmy Takter dominoi jälleen Meadowlandsissä jo kaksivuotislähdöissä, sillä tallin You Know You Do (Muscle Hill) oli ylivoimainen Haughtonissa ja Manchego (Muscle Hill) tammojen Jim Doherty Memorialissa, molemmat Yannick Gingrasin ohjastamina.
Ruotsalaiset ja ruotsalaislähtöiset hevosihmiset huseerasivat lauantaina Meadowlandsissa melkoisesti, sillä kaiken lisäksi aikuisten hevosten lähdössä kaksinkertainen Elitloppet-mitalisti Resolve (Muscle Hill) karkasi omille teilleen keulasta. Viime vuoden Triple Crown-voittaja Marion Marauder (Muscle Hill) jäi pitkäksi aikaa taivaltamaan toista rataa ilman vetoapua, eikä se pystynyt haastamaan Åke Svanstedtin ajokkia loppusuoralla. Marion Marauder on ollut nelivuotiskaudellaan jopa aiempaa vahvempi, mutta Resolvelle se ei voinut nyt mitään. Resolve meni mailin ja yhden kahdeksasosan matkalla hirmutulokseen 08,6. John Cashman Memorialin ykköspalkinto oli 151525 dollaria.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


