Kenneth Danielsen ja Vermo epäonnisessa törmäyksessä Uudenmaan Upeimman alla
Tapahtumaketju lähti liikkeelle, kun lietolaisvalmentaja Kenneth Danielsen yritti ilmoittaa kahta kovaa kolmevuotiastaan Uudenmaan Upeimman karsintoihin huomiseksi kilpailukutsut-lehden ja heppa-järjestelmän tietojen perusteella.
Upean kolmevuotiaan Dusktodawn Boogien ja valmentajansa Kenneth Danielsenin loppuvuoden kilpailuohjelma meni mönkään väärinkäsitysten ja Vermon puutteelisten sarjamääritystietojen vuoksi. Kuva: Terhi Piispa-HelistenIlmoittautumisessa sinänsä ei ollut ongelmaa, mutta keskiviikkona ennen torstaiaamun ilmoittautumisen sulkeutumista Vermon kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi havaitsi Dusktodawn Boogien ja Speedy Norwegianin listoilla. Hän totesi, ettei tammoilla ole kilpailuoikeutta Uudenmaan Upeimmassa, ja soitti valmentajalle.
Danielsenin ongelmana oli, ettei kilpailukutsut-lehdessä tai heppa-järjestelmässä ollut muuta tietoa, kuin että kyse oli kolmevuotislähdöstä. Teksteissä ei ollut mainintaa ennakkomaksullisuudesta. Nyt hän vaatii kompensaatiota kilpailun järjestäjien virheestä. Yleinen korvaus järjestäjän virheestä johtuvasta poisjäännistä on neljäs palkinto, ja tässä Danielsenin tapauksessa kyse oli siis kahdesta hevosesta.
Tässä kiistakysymyksessä olennaista on, lukeutuuko tämä tapaus valmentajan vai järjestäjän vastuulle? Valmentajallakin on luonnollisesti vastuu ilmoittaa hevonen oikeaan lähtöön.
"Jos kutsuissa tai hepassa olisi ollut teksti 'ennakkomaksullinen kilpailu', ei olisi ongelmaa", Danielsen toteaa.
"Luimme sarjatietoja suomalaisen vaimoni kanssa moneen kertaan. Sitä mainintaa ei nyt ollut, ja minun mielestäni nykyisessä kansainvälisen raviurheilun tilanteessa enempää ei voida minulta valmentajana edellyttääkään. Suomalaiset ilmoittelevat hevosiaan Ruotsiin ja Ranskaan sekä ruotsalaisetkin joskus Suomeen. Eivät kaikki voi tuntea kaikkia kilpailuja. Eurooppalainen kilpailutoiminta perustuukin vahvasti sille, että eri maiden sarjalehdissä kerrotaan, mitkä ehdot kuuluvat mihinkin kilpailuun."
"Minulle ja hevosenomistajalleni tuli nyt vahinkoa reilusti. Kävi vielä niin, että jos se ettei oltu oikeutettuja kilpailemaan Vermossa, olisi tullut ilmi vähän aikaisemmin, olisi päästy vielä mukaan Solvallaan samalle päivälle. Sain tiedon iltapäivällä, kun se olisi pitänyt tietää aamulla. Solvallan ilmoittautuminenkin menee kiinni torstaiaamuna, mutta ulkomaisten ilmoittautumisten pitää olla vuorokautta ennen. Se ei tietystikään ole kenenkään vika, mutta tosi harmittavaa myös."
"Yritin jopa selvittää asiaa valmentajakollegalta, joka on paremmin perillä Suomen raveista kuin minä. Kuitenkaan keskustelussa ei ilmennyt estettä, vaan kollega arveli hevosten olevan oikeutettuja Etelä-Suomessa syntyneinä. Varmaan siinä oli väärinkäsitystä moneen otteeseen, mutta nyt meillä on tilanne, jossa kahta hevostani on pidetty starttikunnossa, mutta ei ole kilpailumahdollisuuksia loppuvuodeksi. Olen jopa miettinyt Ranskaa vaihtoehtona, mutta se on varmaankin liian hankalaa kuitenkin. Olen sitä mieltä, että jos ja kun virhe on tehty, jonkun pitää kantaa vastuu. Säännöissä on teksti järjestäjän virheestä."
Vermon kilpailupäällikkö Lähdeniemi myöntää, ettei tekstiä ennakkomaksullisuudesta ollut kilpailukutsut-lehdessä eikä heppa-järjestelmässä liioin. Nyt hepassa lukee teksti: "Sarja 1 ja 2: osallistumisoikeus kilpailuun maksetuilla hevosilla". Danielsenin valmennettavat eivät toisaalta olleet alun perinkään oikeutettuja kisaan, sillä ne eivät ole syntyneet Uudenmaan Upeimman säännöissä määritetyllä alueella.
"Kyllä sen ennakkomaksullisuuden olisi siellä pitänyt lukea, minun mokani", Miika Lähdeniemi myöntää.
"Heppa-järjestelmän teksti on nimenomaan sääntöjen mukaan ratkaiseva. Kuitenkaan kyseessä ei ollut Hippoksen kilpailusääntötekstin mukainen s ääntöjen mukaisen osallistumisen estävä virhe, joka oikeuttaisi Danielsenin ja hevosenomistajan korvauksiin."
"Olen todella harmissani tapahtuneesta ja pahoillani Kennethin puolesta, mutta näin tässä pääsi käymään. Vielä se Solvalla päälle. Jos olisin huomannut väärät hevoset listoilla ajoissa, ei varmaan koko keskustelua enää käytäisi, mutta havaitsin ne Ruotsissa kilpailemisen kannalta liian myöhään. Kuitenkaan emme näe, että meitä Vermossa voisi pitää Danielsenin vaatimalla tavalla vastuullisina virheestä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


