Romutuspalkkion porsaanreikä tukitaan, uuteen autoon voi käyttää vain yhden palkkion
Lain alkuperäinen muotoilu mahdollisti kymmenien palkkioiden yhdistämisen.
Liikenne- ja viestintäministeriö ei hyväksy useiden romutuspalkkioiden yhdistämistä. Kuva: Jarmo PalokallioLiikenne- ja viestintävirasto katsoo, että voimassaolevan romutuspalkkiolain säännökset mahdollistavat vain yhden romutuspalkkion yhtä hankittavaa henkilöautoa kohti. Romutuspalkkion alkuperäinen sanamuoto mahdollistaa myös palkkioiden ketjuttamisen.
Virasto on saanut useita hakemuksia, joissa on niputettu useita romuautoja uuden auton hankintaa varten. Kymmenissä hakemuksissa, jotka sisältävät yhteensä satoja autoja, on ilmennyt viitteitä väärinkäytöksistä.
Virasto on viemässä selviä väärinkäytöksiä poliisin esitutkintaan.
Laki henkilöautojen romutuspalkkiosta tuli voimaan joulukuussa. Romutuspalkkion myöntämisestä ja valvonnasta vastaa Liikenne- ja viestintävirasto.
Lain ensisijaisena tarkoituksena on vähentää liikenteen päästöjä ja uudistaa Suomen ajoneuvokantaa sekä elvyttää taloutta autokaupan osalta Covid-19 -pandemian aikana.
Romutuspalkkiolain mukaan valtion varoista myönnetään avustusta uuden henkilöauton, sähköavusteisen polkupyörän, joukkoliikenteen kausilipun tai joukkoliikenteen matkustusoikeutta sisältävän yhdistämispalvelun hankintaan romutettavan auton tilalle.
Hankittavan auton käyttövoimasta riippuen romutuspalkkion suuruus on 1 000–2 000 euroa. Joukkoliikennelipun tai sähköavusteisen polkupyörän hankkimiseen palkkiota myönnetään korkeintaan 1 000 euroa.
Tarkemmat romutuspalkkion ehdot löytyvät täältä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
