MINUN AUTONI Lujaa laatua Lada
Ajelin Kainuun teitä Fiat 126:lla, joka oli hauska mutta toivottoman huonossa kunnossa. Kuin vastauksena rukouksiini tuli myyntiin edullinen vuoden 1981 Lada 1200L. Ja niin minusta tuli Lada-Lady.
Lada ei ollut mikään varsinainen kaunotar. Ajotuntuma muistutti lapsuuskesiä traktorin ratissa, mutta eteenpäin päästiin. Kesä oli autoilun kuherrusaikaa, mutta todellisuus – niin hyvässä kuin pahassakin – paljastuu talvella.
Vain muutamia kuukausia ajettuani Lada alkoi pitää jännää naksuttavaa ääntä. Huoltoasemalla oli heti selitys valmiina: jakopään hihna. Osasin jatkossa tunnistaa äänen ja suunnistaa huoltoon tarvittaessa.
Toinen pikantti yksityiskohta Ladassani oli suuri polttoaineen jääneston jano. Joka tankilliseen piti kaataa pullollinen jäänestoa. Asiantuntijat väittivät, ettei aineella ole mitään merkitystä. Itse kuitenkin istuin niin monta kertaa talven aikana tielle hyytyneessä ajokissani, että juotin sille jäänestoa ihan mielissäni.
Mieleenpainuvimman Lada-reissuni tein talvella Kainuusta Helsinkiin ja takaisin. Vietin joulukuun Hollannissa ystäväni vieraana, ja veljeni vei Ladan säilöön matkan ajaksi.
Olin jättänyt paluuni kovin viimetinkaan. Onneksi veljeni oli tankannut Ladan ja laittanut takakonttiin kanisterillisen bensaa, joten paluumatka oli turvattu.
Ajelin tyytyväisenä talviyössä, väsytti tietysti – mutta Lada puuskutti kuin juna pohjoista kohti. Aamuyöllä Sukevan kohdalla tankin mittari painui punaiselle, joten oli omatoimitankkauksen aika.
Kanisteri takakontista – mutta tankin korkki ja kanisterin suuaukko eivät kohdanneetkaan millään! Yritin kaataa bensaa ylhäältä, sivulta ja vaikka mistä, mutta tuloksena oli vain bensainen autonkylki.
Epätoivoisena kävelin kolkuttelemaan tienvarressa olleen Motelli Sukevan ovea. Motellin ovi oli lukossa, mutta onnekseni omistaja oli vielä valveilla ja tuli tiedustelemaan hätääni. Käytännön mieheltä syntyi ratti kädenkäänteessä jäänestopullosta, jonka hän puukolla katkaisi.
Nukkua en ehtinyt yhtään mutta töihin kerkisin. Pullosta tehdyn ratin säilytin huolellisesti vastaisen varalle.
Kesällä Ladan kanssa oli helpompaa liikkua ja reissuja tulikin heitettyä ympäri Suomen. Syksyllä 1984 luovuin rahapulassa Ladastani ja siirryin kävelijäksi, kun työmatka lyheni siedettäväksi. Myöhemmin pysyin sitten erossa Ladoista ja kokeilin muita automerkkejä.
MAARIT TOLONEN
Sotkamo
MT:n Minun autoni -palstalla esitellään autoja, jotka ovat jääneet mieleen. Lukijat voivat lähettää napakoita autotarinoitaan (mielellään kuvan kanssa) osoitteeseen: Maaseudun Tulevaisuus / ”Minun autoni”, Pl 440, 00101 Helsinki tai sähköpostilla jarmo.palokallio@maaseuduntulevaisuus.fi. Julkaistuista kirjoituksista maksamme 100 euron palkkion.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
